Perussuomalaiset

Mika Niikko

Perussuomalaisten näytön paikka

2 kommenttia

Pian historiaan jäävän hallituksen tavoitteeksi kirjattiin nostaa Suomi maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä. Sivistysvaliokunnan jäsenenä pääsin aitiopaikalta seuraamaan hallituksen strategian toteutumista. Ennen kuin hallitusohjelmaan kirjattu muste ehti kuivua, hallitus ryntäsi väärään suuntaan. Strategiaksi tulikin leikkauskierre, jonka loppusumma lähentelee 2000 miljoonaa euroa.

Hallitus epäonnistui tavoitteidensa toteuttamisessa, alkaen varhaiskasvatuslain jumittamisesta poliittisiin kapuloihin, vaikka sitä on odotettu kuumeisesti jo 40 vuoden ajan. Pisteenä iin päälle ovat lähikoulujen lakkauttamiset, toisen asteen kuluverkoston supistamispäätökset, nuorisotakuun epäonnistuminen ja homekoulujen tuomat terveysongelmat.

Hallitus väittää, että koulutusleikkaukset ovat perusteltuja, paremman puutteessa. Kuitenkin se vaalii esimerkiksi Yleisradion toimintaa rahoittamalla sitä veronmaksajien pussista 500 miljoonalla eurolla vuosittain. Yle toteuttaa lakisääteistä vapauttaan ”tuoda monipuolinen ja kattava julkisen palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin” tarjoamalla katsojille kyseenalaista ohjelmaa. Uutuutena Yle alkaa esittää ohjelmasarjaa, jossa Koraania luetaan ja selitetään radiossa 30 tunnin ajan.

Ylen mukaan Koraania on ymmärretty väärin, ja sitä on siksi syytä tulkita radiossa. Paikalle on kutsuttu imaami Ajas Hajjar ja professori Jaakko Hämeen-Anttila, jotka käyvät keskustelua islamuskon pyhän kirjan sanomasta. Näyttää jälleen kerran siltä, että maahanmuuton sivuvaikutuksena Suomi alkaa yhä enemmän taipua hyväksymään islamin ja väitteen, että kyseessä on rauhan uskonto, jota tulee ymmärtää ja suvaita.

Suomalaisia pakko sivistetään avartamaan näkemyksiään suhteessa muihin. Totuus on toisenlainen. Useat maahanmuuttajat eivät koskaan kotoudu tai integroidu yhteiskuntaamme, kulttuuriimme tai oikeuteemme ilmaista omaa uskontoamme. Mistä sen tiedän? Näin on käynyt mm. Australiassa, Kanadassa, Saksassa ja Britanniassa, jossa valtion päämiehet toisensa perään ovat epäonnistumisensa tunnustaneet.

Yleisradion varainkäyttö on herättänyt ihmetystä myös muulloin. Eräs toinen tuore esimerkki Ylen yksipuolisesta linjasta oli Perussuomalaisten mustamaalaus MOT-ohjelman taholta, juurikin vaalien alla. Kritiikkiin Yle tässäkin asiassa viittasi kintaalla, antaen kuitenkin samalla muille puolueille rauhan tehdä vaalityötä. 

Koulutus on tärkein syrjäytymistä ehkäisevä tekijä, aina varhaiskasvatuksesta lähtien. Korkea koulutus ja osaaminen on Suomen kilpailukyvyn ja menestyksen perusta. Hallitukselta ei rahaa riitä omille opiskelijoille, kaikki eivät saa opiskelupaikkaa. Vastaavasti ulkomailta tulevia opiskelijoita koulutetaan ilmaiseksi. Hallitus oli kaavaillut esitystä EU/ETA-alueen ulkopuolisilta opiskelijoilta perittävistä lukukausimaksuista, mutta esitys ei ole löytänyt tietään eduskuntaan asti. Tässä kohdin hallitukselta puuttuu rohkeus.

Vuosi 2020 tulee pian. Seuraavalla hallituksella onkin kiire valmistella esityksiä, jotka edistävät Suomen tavoitetta olla maailman osaavin kansa. Uuden hallituksen on löydettävä suunta ja keskityttävä suomalaisten hyvinvoinnin parantamiseen. Tässä me Perussuomalaiset olemme avainasemassa, ajamassa niitä arvoja ja linjauksia, jotka nostavat Suomen koulutuksen maailman kärkimaaksi.

Koulutuserot ovat myös eriytymiskehityksen hedelmää. Suomi on jakautumassa hyviin ja huonoihin alueisiin. Mitä hallitus on tehnyt pysäyttääkseen sen? Ns. huono-osaisille alueille tyypillisiä piirteitä ovat korkea työttömyys, matala koulutustaso ja suuri maahanmuuttajien osuus. Tästä huolimatta hallitus lisäsi vuoden 2015 lisätalousarvioon 1,5 miljoonaa euroa kotouttamiskorvauksiin ja maahantulomatkojen järjestämiseen n. 150 000 euroa. Tämän kaltaisiin menoeriin että Yleisradion toimintaan on saksilla käyttöä. Seuraavan hallituksen miettiessä jälleen säästötoimia on kohteet vallittava huolella. Siinä perussuomalaisilla tuleekin olemaan näytön paikka.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
KariJuhani
Hämmentynyt
#1

Vähän ihmettelen tuota ylenannon 30 tuntia. Riittääkö se? ”Yhteisö” itse uskoo paljon pidempään ”opinjaksoon”, kuten taannoisesta uutisoinnista voimme todeta.
Seitsemän päivää koraania pään päällä ja vielä Turussa…….
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/aiti-surmasi-vauvansa—oikeus-maarasi-mielentilatutkimukseen/2053318

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

esitys
Utelias
#2

Miksi kukaan ei esitä koiraveroa. Ja koirat rekisteriin, ihmisillä on paljon koiria monella useampi. hyötykoirat jotka vois vähentää verotuksessa.Esimerkiksi 100€ Koira. Tulis iso raha veroja

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000