Suomalaisten oikeustaju joutuu koetukselle, kun vakaviin rikoksiin syyllistyneet henkilöt saavat toistuvasti lievempiä rangaistuksia niin sanottujen rikosten paljousalennusten vuoksi. Viimeisin Oulussa annettu raiskaustuomio on tästä hyvä esimerkki. Käräjäoikeus katsoi rikoksen vakavuuden perusteella oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi noin kahden vuoden ehdottoman vankeuden, mutta aiempien tuomioiden vuoksi lopullinen seuraamus jäi kahdeksaan kuukauteen.

Monen kansalaisen näkökulmasta järjestelmä tuntuu nurinkuriselta. Jos henkilö syyllistyy yhä uusiin vakaviin rikoksiin, pitäisi seuraamusten olla ankarampia eikä lievempiä. Rikosten kasautumisen pitäisi osoittaa piittaamattomuutta yhteiskunnan säännöistä ja kasvattaa rangaistusta. Nykyinen käytäntö heikentää luottamusta oikeusjärjestelmään ja antaa vaikutelman, ettei rikosten uusimisella ole riittäviä seurauksia.

Samaan aikaan Suomen vankiloissa ulkomaan kansalaisten määrä on kasvanut jatkuvasti. Rikosseuraamuslaitoksen mukaan vuonna 2025 ulkomaiden kansalaisia oli jo lähes neljännes kaikista vangeista. Vielä vuonna 2015 heidän osuutensa oli noin 15 prosenttia, kun nyt se on noussut lähes 24 prosenttiin. Kasvun taustalla on erityisesti kansainvälinen huumerikollisuus, mutta tilastot kertovat laajemminkin siitä, että rikollisuus on yhä kansainvälisempää.

Kasvava vankimäärä aiheuttaa kustannuksia suomalaisille veronmaksajille ja lisää painetta jo valmiiksi ahtaisiin vankiloihin. Siksi on aiheellista kysyä, käytetäänkö nykyisiä mahdollisuuksia poistaa vakaviin rikoksiin syyllistyneitä ulkomaalaisia maasta riittävän tehokkaasti.

Lainsäädäntö mahdollistaa jo nykyisin karkottamisen vakavien rikosten perusteella, mutta käytännön toteutuksessa on puutteita. Vakavista väkivalta-, seksuaali- ja huumerikoksista tuomittujen ulkomaalaisten karkottamisprosessia tulisi nopeuttaa. Viranomaisten yhteistyötä olisi kehitettävä siten, että karkottamismenettely käynnistyy automaattisesti vakavien rikostuomioiden yhteydessä. Samalla pitkien maahantulokieltojen käyttöä tulisi lisätä.

Maahanmuuttoviraston mukaan ulkomaalainen voidaan karkottaa, jos hän on syyllistynyt rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään vuoden vankeus, tai jos hän käyttäytymisellään osoittaa olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle. Rikoksiin perustuvissa tapauksissa karkottamispäätös voidaan myös panna täytäntöön jo ennen päätöksen lainvoimaisuutta tietyin edellytyksin. Lisäksi karkottamispäätöksen yhteydessä voidaan määrätä maahantulokielto, joka voi kestää jopa 15 vuotta tai vakavimmissa tapauksissa olla toistaiseksi voimassa oleva.

Lainsäädäntö antaa siis jo nykyisellään mahdollisuuksia puuttua ongelmaan, mutta käytännöt kaipaavat kehittämistä. Vakavista väkivalta-, seksuaali- ja huumerikoksista tuomittujen ulkomaalaisten karkottamisprosessia tulisi nopeuttaa. Viranomaisten yhteistyötä tulisi tehostaa siten, että karkottamisesitykset käynnistyvät automaattisesti tiettyjen rikostuomioiden yhteydessä. Samalla Suomeen palaamista tulisi estää nykyistä tehokkaammin pitkien maahantulokieltojen avulla.

Suuri ongelma liittyy tilanteisiin, joissa rikoksentekijän kotimaa ei suostu vastaanottamaan omaa kansalaistaan. Tällöin karkottamispäätöksestä voi tulla käytännössä tehoton. Suomen ja Euroopan unionin tulisi käyttää nykyistä voimakkaammin diplomaattisia ja taloudellisia keinoja sellaisia valtioita kohtaan, jotka eivät noudata velvollisuuttaan ottaa kansalaisiaan takaisin. Karkottamispäätöksen tulee merkitä todellista maasta poistamista.

Lisäksi Suomen tulisi aktiivisesti neuvotella uusia sopimuksia vankien siirtämisestä kotimaihinsa suorittamaan rangaistustaan. On vaikea perustella, miksi suomalaiset veronmaksajat kustantavat vakavista rikoksista tuomittujen ulkomaalaisten vankeusrangaistuksia vuodesta toiseen tilanteissa, joissa henkilön tulevaisuus ei muutenkaan ole Suomessa.

Rikoksen uhrilla on oikeus saada oikeutta ja yhteiskunnalla tulee olla oikeus suojella kansalaisiaan. Siksi rikosten paljousalennuksia tulee arvioida kriittisesti uudelleen. Samalla vakaviin rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamista tulee nopeuttaa ja nykyisiä esteitä purkaa. Tarvittaessa myös lainsäädäntöä on uudistettava siten, että karkoittaminen vakavien rikosten perusteella on nykyistä tehokkaampaa. Oikeusjärjestelmän on oltava paitsi oikeudenmukainen myös sellainen, jonka kansalaiset kokevat oikeudenmukaiseksi.