Kaupunginjohtaja vaihtaa Kanta-Hämeessä kaupunkia, maakuntajohtaja jättää maakuntansa. Syynä ei ole Forssan työntö vaan Riihimäen veto. Tai Helsingin lihapadat. Forssan Lehti, professori Aaltosen yhteiskunnallinen kokeilu ja psykososiaalinen työnnäyte myös rajoja rakentavana talous-, sosiaali- ja kulttuurimaantieteellisenä ilmiönä, kertoo kokonaan muuta ja hakee kolme yrittäjää tämän totuuden lehden levikkialueella kertomaan, kokoomuslaisia poliitikkoja kaikki, mutta antaa myös luvan alueella asuville käyttää omaa järkeään ja harkintaansa.

Kriittinen ajattelu ei ole sama asia kuin negatiivinen maailmankuva ja jatkuva raksuttaminen. Kritiikin kannuksia ei jaeta toimittajille tyhmyyskilpailun voitosta. Kolministit lehden sivuilla ovat kokonaan eri asia ja heidän juttunsa hakee komiikkaa, savoarjalaista tapaa yhdistää kaksi asiaa toisiinsa, negatiivinen ajattelu ja rakentava kritiikki.

Joskus se onnistuu, joskus ei. Silloin kun poliitikot ohittavat kaikki komiikan muodot omilla teoillaan, niistä ei saa surkuhupaisampaa tekemälläkään. Eikä nobeleja jaeta tiedemiehille siitä, että he haukkuisivat toisiaan tai kampittaisivat omia oppilaitaan. Elämän korkeakouluista huippuyliopisto on se kaikkein vaativin ja ne verkottuvat nykyisin toisiinsa. Kanta-Hämeestä sellainen puuttuu vaikka siellä onkin maailman johtavat luonnonvaratutkijat. Kysykää vaikka heiltä itseltään.

Ammattikorkeakoulu ja luonnonvaratutkimus eivät ikinä löytäneet toistensa ideologista kumppannuutta ja yrittäjiltä, hallinnolta, sitä ei voinut edes odottaa. Poliitikot pelaavat omalla hiekkalaatikollaan Hämeessä lapsellista peliään, jota media seuraa kun ei muuhun kykene. Loikkiminen vaalien avustamana vihreältä oksalta seuraavalle on kansan hupina seuratuinta. Poliittisia virkamiehiä sote -sekoilu ja uusi maakuntahallinto pelottaa. Vanhan mallin viimeiset virkanimitykset tapahtuvat nyt Hämeessä.

Syy luonnonvarayliopiston, huippuyliopiston puuttumiseen, on tämän viihteellinen media, joka vei alueelta mahdollisuuden löytää itsekritiikin kautta puuttuvan osaamisensa. Hämäläisen median negatiivinen ilkeily on julmaa seurattavaa. Upeista resursseista ja valtavasta kysynnästä huolimatta, yhdyskuntaa globaalisti parhaiten palvelevat aluetalouden oman aikamme, ja menneen ajan, luonnonvara-alan huippukouluttajat eivät saa tukea miltään suunnalta. Heitä kun maakunta ja sen poliitikot eivät tunne lainkaan.

Huippukouluttajan työ on vaativampi tehtävä kuin olla huippututkija. Nyt Helsingin yliopisto, joka tippui sadan arvostetuimman yliopiston joukosta, on jarruttamassa kaikkea maaseudulle ja luonnonvara-alueillemme syntyvää uutta ja innovatiivista, pysyäkseen edes Suomen ykkösenä. Nyt se ylpeilee lukioistaan. Kaikki lahjakkaat lapset ja opettajat ovat Helsingissä Hesaria lukien.

Tämän roskan syöttö vei syvään lamaan ja taantumaan, jota edes maakuntien yliopistot eivät kykene nyt oikaisemaan Oulusta alkaen. Perussuomalainen Hakkarainen vaatii Yleltä viihteen pois ja rahat sen tekemiseen, verorahoilla hömppää tuottaen.

Hakkarainen on oikeassa. Ei hän muuten perussuomalainen olisikaan. Pilkattu ihminen Helsingissä työskennelleen. Se on roskamedian tehtävä ja samalla laman syventäminen eläen porvarin kukkarossa keskiluokkaisena kiipijänä.

Hesarissa on tänään (31.5) ihan hyvä tutkijan kolumni keskiluokkaisen ihmisen elämästä oman aikamme mediaympäristössä. Mediaprofessori Anu Kantola kirjoittaa, kuinka keskiluokka on nyt muutoksen kourissa ja vanha konservatiivinen porvaristo uhan alainen eläin. Kantola vertaa heitä liito-oraviin metsässä, josta puut alkavat kadota.

Emme tarvitse vihaista ja sisäänpäin kääntynyttä keskiluokkaa. Jos juuri tämä suurin ja finanssijättejä heilutteleva luokka ajattelee, kuinka jokainen pärjätköön omillaan, sitä tulee itsensä pahin vihollinen. Huipun tavoittelu on edelleen sallittua, mutta oleellista on tavoite, jossa mahdollisimman monella on mahdollisuus joko pysyä keskiluokassa tai nousta sinne ja samalla luottaa sen turvarakenteisiin