Perussuomalaiset

Matti Henttunen

MYRSKY VESILASISSA.

MYRSKY VESILASISSA.

Lapin Kansa uutisoi näyttävästi 3-4.6 kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainion tapaa toimia kaupungin ja aikaisemmin myös Kylien Kehittämissäätiön sijoitusasioissa.

Olen itse ollut kaupunginhallituksen ja Kylien Kehittämissäätiön hallintoneuvoston jäsenenä paikalla kaikissa asian käsittelyvaiheissa, joten uskon tietäväni jotakin asioiden kulusta.

Olen useissa asian käsittelyvaiheen kokouksissa tuonut esille näkemykseni ja kysymykseni että eikö sijoitustoiminta sisällä aina tietynlaisia riskikejä kun puhutaan osakesijoittamisesta ja jos kaupungin sijoitussalkussa on n.10% sijoitettu riskipitoisesti huomioiden kaupungin sekavat sijoitusohjeistukset niin mielestäni tämä on aivan normaalia sijoitustoimintaa..?

Lehtikirjoitusten perusteella tilintarkastaja on nostanut tikunnokkaan sijoitusvarojen kotoutuspäätökset jotka kaup.johtaja esikuntantansa kanssa ja selvittämiensä toimivaltuuksiensa rajoissa on mielestäni asiallisesti hoitanut kun ottaa huomioon koronavuoden poikkeukselliset olosuhteet.

Asioista kaupunginjohtaja on mielestäni informoinut kaupunginhallitusta normaalisti joten nyt jälkikäteisesti asian nostaminen tapetille on mielestäni kohtuutonta.

Lopuksi totean että Rovaniemellä on kaupunginjohtaja jonka toimet ovat olleet kaupunkimme ja kaupunkilaisten edunmukaisia, joten tyhjä loan heittäminen kaupunginjohtajan niskaan aikana jolloin kaupunki on isojen haasteiden edessä muutenkin ei ole mielestäni asiallista.

Matti Henttunen Nro. 147

Kaupunginhallituksen jäsen

Kuntavaaliehdokas.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000