Tämä on ensimmäinen blogikirjoitukseni tällä PS-alustalla. Joku saattaa muistaa minut aiemmasta blogistani Skeptikon päiväkirja Tiede-lehdessä, kun olin vielä hyvämaineinen (lue: liberaali) journalisti. Aloitan tämän blogin, koska olen ehdolla Helsingin kaupunginvaltuustoon.

Olen toiminut perussuomalaisen ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtajana viime vuoden alusta alkaen. Jos ajatellaan, että politiikassa on jana, jonka toisessa, populistisessa päässä pyritään vaikuttamaan vaikutelmin, tuntein ja narratiivein, ja toisessa, tieteellisessä päässä faktoin ja järkiargumentein, on oma roolini siellä syvässä päässä tieteellistä puoliskoa.

Entisenä valtamedian tiedetoimittajana olen aina halunnut uskoa valistuksen arvoihin ja siihen, että tutkimustieto ajan myötä vaikuttaa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja ohjaa päätöksentekoa jos nyt ei optimaalisiin ratkaisuihin, niin ainakin vähemmän hulluihin valintoihin.

Tämä usko on kuitenkin ollut koetuksella koko sen ajan, kun olen tätä työtä tehnyt, ja oikeastaan koko sen kymmenen vuotta, kun olen perussuomlaiaisia äänestänyt. On turhauttavaa, jos mikään fakta esimerkiksi maahanmuuton kustannuksista tai ilmastopolitiikan heikosta (kustannus)vaikuttavuudesta ei herätä poliittista keskustelua. Sen nyt vielä ymmärtää, että paremmisto haluaa vängätä vastaan. Siihen olemme argumentatiivisesti aina valmiita. Mutta ikävä kyllä useimmiten uusiin julkaisuihimme suhtaudutaan joko tunteenomaisella tekopöyristymisellä tai sitten tutkimustulokset vain sivuutetaan.

Tästä yhtenä esimerkkinä on Helsingin Sanomien yhä jatkuva denialismi maahanmuuton kustannuksista julkiselle taloudelle. Retorisella temppuilulla ja sopivalla haastateltavien valinnalla luodaan mielikuva, ettei maahanmuuton taloudellisia vaikutuksia oikein muka tunnettaisi, tai että ne ovat plus miinus nolla tai siinä ihan hollilla. Denialismi on viimeinen puolustuslinja, kun kukaan ei enää kehtaa esittää, että maahanmuuttajat ovat kultamunia, jotka ratkaisevat huoltosuhdeongelmamme ja julkisen talouden kestävyysvajeen.

Maaliskuussa Hesari julkaisi maahanmuuton hintalapusta kirjoituksen, jonka faktantarkistimme. Lähetimme oheisen kirjoituksen mielipidesivulle, eikä sitä ole tähän mennessä julkaistu – tuskinpa siis julkaistaankaan. Tiedän toki, ettei kaikkia mielipidekirjoituksia julkaista missään sanomalehdessä, joten yksittäistapauksena tämä vielöä menisi – vaikka läpäisyprosentti on paljon keskimääräistä korkeampi tällaisissa asiallisissa ja asiantuntijoiden kirjoittamissa kirjoituksissa. Mutta tämä ei ole yksittäistapaus, vaan Hesarin ja Ylen pitkä linja maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä. Faktat sivuun, annetaan tunteiden puhua.

Ohessa lähettämämme kirjoitus. Tekstiin jäi pieni virhe. Kolmannessa kappaleessa ei selkeästi käy ilmi, etttä kyse on yhden keskimääräisen yksilön elinkaarikustannuksista.

______________________________________

Toimittaja Katja Kuokkanen kirjoitti maahanmuuton hintalapusta Helsingille (HS 15.3.). Kuokkanen päätyy siihen, ettei hintaa ole pystytty laskemaan.

Perussuomalainen ajatuspaja Suomen Perusta on tutkinut maahanmuuton vaikutuksia julkiseen talouteen jo vuosia. Rekisteriaineistoon perustuva tutkimusnäyttö osoittaa, että maahanmuuton hintaa voidaan laadukkailla menetelmillä tutkia.

Humanitaarisen maahanmuuton hinta on suurin. Somaliasta, Irakista tai Afganistanista lähteneiden, Suomesta turvapaikan saaneiden henkilöiden elinkaaren kustannukset Suomen julkiselle taloudelle ovat miljoonan euron suuruusluokkaa.

”Mutta haaste ei ole niin iso kuin kriitikot haluavat väittää, eikä kansainvälisen vastuun kantaminen tapahtu julkistaloudellisin perustein”, jutussa haastateltu erityisasiantuntija Antti Kaihovaara sanoi.

 Miten esimerkiksi tuhannen vastaanotetun pakolaisen synnyttämä vastuu ei olisi iso haaste. Sehän vastaa käytännössä valtionvelan lisäämistä miljardilla.

Mitä kansainväliseen vastuuseen tulee, turvapaikanhakijoiden Suomessa auttamisen kustannukset ovat niin suuret, että samalla summalla auttaisi valtavaa joukkoa kaikkein hädänalaisimpia pakolaisleireillä.

Kuokkanen muistuttaa, että ennen kuin suomalainen alkaa tuottaa verotuloja, hänestä on lapsena syntynyt yhteiskunnalle kuluja. Tutkimuksemme osoittavat, että työikäistenkin humanitaaristen maahanmuuttajien vaikutukset julkiseen talouteen ovat negatiiviset. Huoltosuhde vain heikkenee, kun maahanmuuttajat siirtyvät eläkkeelle.

Työperäinen maahanmuutto EU:n ulkopuolelta on Suomessa lähinnä halpatyövoiman maahanmuuttoa. Sekin tulee vastaanottavalle maalle ja kunnalle kalliiksi, koska pieni palkka ei riitä elämiseen, ja sitä on täydennettävä tulonsiirroilla. Pienestä palkasta ei makseta juurikaan veroa, mutta maahanmuuttajat käyttävät julkisia palveluita siinä missä muutkin.

Yli 3 000 euroa ansaitsevien maahanmuuttajien vaikutus julkistalouteen on positiivinen. Kaikki haluavat hyviä veronmaksajia, mutta millä houkutella näitä maahan, jossa on ikävä ilmasto, keskinkertaiset palkat ja korkea verotus? Poliittinen erimielisyys koskee turvapaikkapolitiikan ohella kriteerejä, joilla halpatyövoima pääsee EU:n ulkopuolelta Suomeen.

Kokonaiskuvan maahanmuuttajien vaikutuksista kuhunkin Suomen kuntaan saa Suomen Perustan julkaisemasta interaktiivisesta kuntakartasta (https://www.kuntaluvut.fi/).

Esimerkiksi vuonna 2018 Helsingissä toimeentulotukea saaneiden osuus kantaväestön 18-64-vuotiaista oli 7,8 prosenttia. Pakolaistaustaisista toimeentulotukeen turvautui 58,8 prosenttia väestöstä.

Marko Hamilo, toiminnanjohtaja 

Samuli Salminen, tutkija

Suomen Perusta -ajatuspaja