Perussuomalaiset

Laura Korpinen

Momentti vailla oikeutusta

Elämme ihmeellisiä aikoja, kun me täti-ihmiset olemme se vaarallisin vihollinen valtaapitävälle eliitille.

Ilmiö näkyy sekä valtakunnansyyttäjän Räsäs-jahdissa kuin myös sisäministeriön alaisuudessa toimivan poliisin reaktioissa kansalaismielenilmauksia kohtaan. Kansalaiset ovat 10.4.2021, 18.4.2021 ja 1.5.2021 osallistuneet mielenilmauksiin, jotka ovat olleet rinnastettavissa sunnuntaikävelyyn. Valtamediassa mielenilmaukset on joko sivuutettu kokonaan tai leimattu koronarajoitusten vastustamisiksi. Tosiasiassa yhteiskävelyille osallistuneitten ihmisten motiiveina on ollut huoli ajankohtaisista aiheista kuten kansalaisten perustuslaillisten oikeuksien sivuuttamisesta, EU-elpymispaketista ja Suomen itsemääräämisoikeuden menettämisestä. On myös vastustettu tapaa, jolla kuntavaalit siirrettiin kyseenalaisin perustein.

Kevään mielenilmauksissa erityislaatuista on ollut se, että nimenomaan tavalliset keski-ikäiset ovat heränneet huoleen siitä, mitä Suomessa on tapahtumassa. Samoin poikkeuksellista on ollut massiivinen valtiovallan voimankäyttö rauhanomaisesti käyttäytyneitä kansalaisia kohtaan. Jopa toimittajia on otettu kiinni.

Samaan aikaan Päivi Räsänen on valtakunnansyyttäjän sihdissä, ja Räsäsestä haetaan kansalle varoittavaa esimerkkiä.

Näen erittäin suurta ristiriitaa siinä, että valtiovallan taholta ollaan esittävinään suurta huolta oikeusvaltioperiaatteiden toteutumisesta ja sananvapaudesta, ja samaan aikaan kansalaismielipiteet pyritään vaientamaan. Valtamedian journalistit eivät ole huomaavinaan mitä Suomessa tapahtuu, ja keskittyvät moittimaan Venäjän, Turkin ja muiden autoritääristen valtion otteita kansalaisiaan kohtaan.

On syytä kysyä, minkä vuoksi valtiovalta pyrkii näin näyttävästi osoittamaan kansalaisilleen kaapin paikan. Pelkääkö poliittinen eliitti, että Suomessa ihmiset alkavat laajemmin herätä epäilemään sitä, ovatko päättäjät ajamassa kansalaisten ja Suomen etua, vai ollaanko meitä viemässä kohti kontrollijärjestelmää, jota uudeksi normaaliksi kutsutaan?

Jos näin on, silloin tavallinen kansalainenkin muuttuu kiveksi kengässä valtaapitävien suunnitelmille. Tähänkö hienoa miekkaa pitelevä sisäministeriö valmistautuu?

Osallistu keskusteluun!


18 kommenttia
Nimetön
#1

Eikös se joku itä-helsingin imaami puhunut julkisesti homoja vastaan aika tiukin sanakääntein joitakin vuosia sitten? Missä viipyy imaamin rikossyyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Unto
#2

Huolenne on varmasti kuultu, oi pari sataa ”yhteiskävelijää”. Onneksi suuri enemmistö on asioista eri mieltä kuin te änkyrät.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

J. Jörgensen
#6

Niinkö Unto tosiaan luulet? Odotappa vain kuntavaalien tulosta. Saattaa junttisuomalaisellakin alkaa leuka väpättää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aliina
#7

Kun uskoo vastuullista mediaa, joka jatkuvasti muistuttaa vaihtoehtoisen median ”epäluotettavuudesta”, eikä itse ota asioista selvää, niin hyvinkin voi kutsua ”änkyröiksi” niitä, jotka eivät niele poliittisen eliitin ja valtamedian narratiivia, vinoutunutta oikeuskäsitystä ja uutta USA:n uusmarxilaisilta (demokraattien) vainokulttuuria.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Pari-kolme sataa kävelijää on jäävuoren huippu. Kyllä me täällä keskisessä-Suomessa puhumme joka ikinen päivä samoista asioista, mihin tämä maa oikein on menossa. Olemme huolissamme niin turvallisuudesta, nuorista, vanhuksista, taloudesta kuin Suomen tulevaisuudesta. Emme ole osallistuneet näihin kävelyihin etäisyyksien takia, mutta olemme hengessä mukana ja nostamme hattua vapautensa uhalla kokoontumisvapausen puolesta taisteleville suomalaisille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Googlettakaa ”Dancing Israelis”
#13

Pelkkä puhuminen, äänestäminen ja kaduilla marssiminen eivät valitettavasti riitä, tarvitsemme institutionaalista valtaa (media, koulut, yliopistot, poliisi ym.) pelastaaksemme Suomen punavihermädättäjiltä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Onko Unto taas vetänyt ruohoo, kun tällekin palstalle on eksynyt huuru-
päissään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Unto on kestotrolli! Jonka täytyy tulla hämmentään joka blogi palstalle!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Unto
#11

Unto on järjen ääni ja valo tällä pimeällä sivustolla!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Googlettakaa ”Dancing Israelis”
#14

Unto on talouseliitin ääni tällä tavallisen kansan sivustolla

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Unto edustanee jotain uutta seksuaali-muotoa. Niitähän on nykyään homojen lisäksi vaikka minkälaisia: voi ihan itse nimetä, millaiseksi itsensä kokee, ja voi kai antaa nimenkin omalle suunnalleen.
Untoismi – untoismi…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Onko sinua kosketeltu sopimattomasti lapsena kun tähänkin vedät seksin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#4

Hei. Kiitos Laurakin. Kirjoitit tosi hyvin. Sinun sydämessäsi on Jeesus Kristus, NIINKUIN Hän Itse sanoo olevansa Meissä Sisällisesti. Tämä Taitaa Olla Jeesuksen Kristuksen, ainakin jonkinmuotoinen: Toinen tuleminen maanpäälle, kun Hän Meidän puheissammekin Puhuu. Siksihän PERKELESYDÄMISET IHMISET ovat niin tarkkoja Meidän puheistamme. He asettuvat siinä: Sairaan jumalan asemaan, NIINKUIN tuossa ilmastokouhotuksessakin. Kiitos. Siunaten, Lasse Hietanen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#5

Hei. Kiitos Laurakin. Kirjoitit tosi hyvin. Sinun sydämessäsi on Jeesus Kristus, niinkuin Hän itse sanoo meissä olevansa sisällisesti. Tämä on Hänen toinen tulemisensa maanpäälle. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000