Perussuomalaiset

Tanja Laakkonen

Miksi valitsin Perussuomalaiset

Kuntavaalien alla moni kysyy miksi olen valinnut Perussuomalaiset. Ensimmäisenä vaikuttajana voin mainita Ylivieskan ja myöhemmin Alavieskan Perussuomalaiset henkilöt, joiden kanssa olen tehnyt yhteistyötä. Täällä yhteistyö sujuu vaivatta ja porukka on hyvä ja siihen on helppo tulla. 

Seuraavana, mutta ei vähäisempänä, puolueen arvot. Isänmaa ja sen kansa, oikeudenmukaisuus, ihminen, suora puhe.

Miten minä nämä arvot näen, Isänmaa ja Suomalaiset ovat minulle tärkeitä ja arvokkaita. Olen saanut jo lapsena melko vanhoillisen kasvatuksen ja onpa siihen vaikuttanut kyläyhteisö ja kyläkoulu. Meillä koulussa kävivät veteraanit, sekä kylän vanhimmat kertomassa meille lapsille siitä, mitä he ovat kokeneet. Me kävimme myös kylän vanhimmilla auttelemassa. Pidän tätä kaikkea arvokkaana, suurena osana itseä. Kertomusten kautta nämä asiat tulivat lähelle, sitä oppi kunnioittamaan niitä uhrauksia, sekä henkilöitä ja sitä, kuinka Suomi ja Suomalaisuus on rakennettu. Suomalaisten tulee kantaa itseään ylpeydellä.

Oikeudenmukaisuus, se on elämän perustaa. Tähän pitäisi aina pyrkiä. Huomioida ihminen, yksilö. Oikeudenmukaisuus on iso käsite, mutta koen siihen liittyvän, että meillä jokaisella on oikeus hyvään elämään, että huolehdimme jokaisesta Suomalaisesta. Se, että meillä voidaan ylläpitää hyvinvointiyhteiskuntaa vaatii tekoja, voimme toki auttaa myös muita, mutta niin kauan kun meillä Suomessa on kärsimystä, asunnottomuutta, tai meillä ei ole rahaa mm.mielenterveys-päihdehoitoihin, taikka vanhuspalveluihin, puhumattakaan lastensuojelusta taikka nuorista meidän täytyy ajatella sitä, mihin rahaa laitetaan,priorisoida. Meillä kaatuu myös yrityksiä ja meidän huoltovarmuutta ajetaan alas, Suomesta lähtee tuhansia työpaikkoja, koska toimia toteutetaan liian nopeasti ajattelematta seurauksia. Suomalaisten hyvinvoinnin kustannuksella ei voida auttaa muita, ei ole oikein, että hyvinvoinnilla jota luomme muualle, meille se luo kärsimystä. Suora puhe, se on hyve. Se ei tarkoita loukkaamista, eikä automaattisesti törkyä. Vaan sitä, että asiat tuodaan esille suoraa, se tarkoittaa minulle selkärankaa.

Sanotaan, että ensin pitää auttaa itseä että voi auttaa muita. Samoin voisi ajatella myös valtio tasolla. Minä näen työssäni tämän hyvinvointiyhteiskunnan kääntöpuolen. Siksi olen siitä huolissani.

Lisäksi muutama sananen siitä, minkä ryöpytyksen Perussuomalaiset monesti saavat niskaansa tai leiman otsaansa. On käsittämätöntä, että ne ihmiset jotka muutoin arvostaisivat esimerkiksi minua ihmisenä, eivät enää tee niin, kun tietävät mitä puoluetta edustan. Voin sanoa, että en ole muuttunut yhtään, eikä varmasti moni muukaan. Arvomme ovat olleet ja ovat samat. Erona on se, että minussa on kasvanut halu lähteä vaikuttamaan asioihin, sen sijaan että puhuisin taustalla. Kuntatasolla haluan vaikuttaa siihen, että kuntamme kasvaa ja kehittyy, sekä täällä meillä ei olisi väliinputoajia. Meillä olisi turvallinen ja positiivinen ympäristö lasten kasvaa ja meidän kaikkien olla ja elää.

Se itseisarvo ja kivijalka, että meillä on velvollisuus huolehtia Suomesta ja Suomalaisista, ei sulje pois kansainvälisyyttä, eri kulttuureja, toisten auttamista. Mutta päätän tämän blogin, josta saisi romaanin kirjoitettua,yksinkertaisesti suoraan lainaukseen arvoistamme: ” Maamme tulee jättää uusille sukupolville sosiaalisesti, taloudellisesti, sivistyksellisesti, moraalisesti ja ekologisesti paremmassa kunnossa, kuin mitä se nyt on.”

Aurinkoa kevääseen kaikille

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Kiitos. Tanjakin. Kannetaan itsemme suomalaisina: Nöyryydellä: Jeesuksen Kristuksen eteen, Koska Hän on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän antaa armon. Kristusta, me Suomalaiset, kipeästi Tarvitsemme. Hän on Suomesta kadoksissa, nostakaamme: Pöydälle: ”🐈 Kissa.” Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

Kiitos Lasse kommentista, ylpeydellä tarkoitin, että älkäämme Suomalaisina hävetkö Suomalaisuutta vaan ollaan ylpeitä siitä mistä olemme, juuristamme. Nöyryys kuuluu osaksi meitä, ja onkin hyvästä ihmiselle. 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#6

Hei. Kiitos Tanjakin. Ymmärin sydämesi hyvyyden Asian yhteydessä: halusin, vain selkeyttää Ja varmistaa, Jos joku Ei Oikein ymmärtäisi. Kiitos ja Siunusta sinulle, Ja Rakkaillesi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#8

Kiitos samaa sinulle ja rakkaillesi. 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#9

Hei. Kiitos Tanja. SIUNATEN LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#7

Hei. Kiitos Tanja. On ihana asia, kun me olemme Jumalan Ansaitsemattomasta Arosta saaneet tulla tuntemaan Jeesuksen Kristuksen. Hän oli, ja on yhäkin: Ylenkatsottu: Jota, emme minäkään pitäneet, mutta nyt Hän on korkein Kuninkaamme. Suomalaisina, kun Hänelle avaamme sydämemme: Hänenkanssaan: Meistä tulee: Maanpiirin: Rakastavin, ja Viisain kansa, väistyy: Jokainen: Perkeleen ansa. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Oikeudenmukaisuus ja paljon , muitakin arvoja on kadonnut !? Suomalaisuudesta , tilalle on tullut lapsellisia , hokemia / tutkimuksia em. Suomi on onnellisin maa !? Jos kaikki asiat pantaisiin , vaakaan , niin näinköhän olisi ??!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#4

Hei. Kiitos Nimetön hämmenyynytkin. Sinulla on oikeanlaiset pohdinnat Suomen Valtion: Totuudellisesta tilastakin: Jotka ovat: Moneltaosin aivan valheelliset. Nyt Suomessa on menossa: ”Virallinen”: Perkeleen tulo: Jeesuksen Kristuksen: Hallintapaikalle, niinkuin, Hallituskin on asettunut muunmuossa ilmastoasioissa: Isän Jumalan paikalle, ja näinollen korottanut itsensä Jumalaksi,, jota heistä ei koskaan tule. Tuosta Suomen onnellisuudesta: Onnellisuus perustuu materiaan, ja on useasti lyhytaikaista, mutta: Päästäisiimpä: maailman iloisimmaksi kansaksi, se on: Iankaikkista, ja se on: Meidän ihmisten: Sieluntila, ja se ei lopu, eikä pääty meidän ajalliseen kuolemaammekaan. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#5

Hei. Kiitos Nimetön 😕 hämmentynytkin. Sinulla on ❤️ Sydän paikallaan, Kun näet Suomen Valtion elämää, ja Sen totuudellisuuden, monelta osin. Nyt meidän ❤️ Rakkaassa Suomessamme: On menossa: ”Virallinen”, Perkeleen: ”Virkaanastumis”- tapahtuma, pitkien: Esityövalmitelujen jälkeen. Jeesuksen Kristuksen kärsimystä symboloiva Suomen Pyhä lippu on sotkettu katuun, katumatta tekoa. Sanotaan me: HERRA Armahda meitä syntisiä, Ja, Armahda vanhuksiakin: Ketkä kanssasi rukoilivat tämän Maan: Tähän kuntoon, luottaen vahvasti: Sinun: Sanomattomaan Armoosi. Kiitos. Siunaten, Lasse Hietanen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000