Perussuomalaiset

Marko Hamilo

Faktantarkistus, joka ei kelvannut Hesarille

15 kommenttia

Tämä on ensimmäinen blogikirjoitukseni tällä PS-alustalla. Joku saattaa muistaa minut aiemmasta blogistani Skeptikon päiväkirja Tiede-lehdessä, kun olin vielä hyvämaineinen (lue: liberaali) journalisti. Aloitan tämän blogin, koska olen ehdolla Helsingin kaupunginvaltuustoon.

Olen toiminut perussuomalaisen ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtajana viime vuoden alusta alkaen. Jos ajatellaan, että politiikassa on jana, jonka toisessa, populistisessa päässä pyritään vaikuttamaan vaikutelmin, tuntein ja narratiivein, ja toisessa, tieteellisessä päässä faktoin ja järkiargumentein, on oma roolini siellä syvässä päässä tieteellistä puoliskoa.

Entisenä valtamedian tiedetoimittajana olen aina halunnut uskoa valistuksen arvoihin ja siihen, että tutkimustieto ajan myötä vaikuttaa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja ohjaa päätöksentekoa jos nyt ei optimaalisiin ratkaisuihin, niin ainakin vähemmän hulluihin valintoihin.

Tämä usko on kuitenkin ollut koetuksella koko sen ajan, kun olen tätä työtä tehnyt, ja oikeastaan koko sen kymmenen vuotta, kun olen perussuomlaiaisia äänestänyt. On turhauttavaa, jos mikään fakta esimerkiksi maahanmuuton kustannuksista tai ilmastopolitiikan heikosta (kustannus)vaikuttavuudesta ei herätä poliittista keskustelua. Sen nyt vielä ymmärtää, että paremmisto haluaa vängätä vastaan. Siihen olemme argumentatiivisesti aina valmiita. Mutta ikävä kyllä useimmiten uusiin julkaisuihimme suhtaudutaan joko tunteenomaisella tekopöyristymisellä tai sitten tutkimustulokset vain sivuutetaan.

Tästä yhtenä esimerkkinä on Helsingin Sanomien yhä jatkuva denialismi maahanmuuton kustannuksista julkiselle taloudelle. Retorisella temppuilulla ja sopivalla haastateltavien valinnalla luodaan mielikuva, ettei maahanmuuton taloudellisia vaikutuksia oikein muka tunnettaisi, tai että ne ovat plus miinus nolla tai siinä ihan hollilla. Denialismi on viimeinen puolustuslinja, kun kukaan ei enää kehtaa esittää, että maahanmuuttajat ovat kultamunia, jotka ratkaisevat huoltosuhdeongelmamme ja julkisen talouden kestävyysvajeen.

Maaliskuussa Hesari julkaisi maahanmuuton hintalapusta kirjoituksen, jonka faktantarkistimme. Lähetimme oheisen kirjoituksen mielipidesivulle, eikä sitä ole tähän mennessä julkaistu – tuskinpa siis julkaistaankaan. Tiedän toki, ettei kaikkia mielipidekirjoituksia julkaista missään sanomalehdessä, joten yksittäistapauksena tämä vielöä menisi – vaikka läpäisyprosentti on paljon keskimääräistä korkeampi tällaisissa asiallisissa ja asiantuntijoiden kirjoittamissa kirjoituksissa. Mutta tämä ei ole yksittäistapaus, vaan Hesarin ja Ylen pitkä linja maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä. Faktat sivuun, annetaan tunteiden puhua.

Ohessa lähettämämme kirjoitus. Tekstiin jäi pieni virhe. Kolmannessa kappaleessa ei selkeästi käy ilmi, etttä kyse on yhden keskimääräisen yksilön elinkaarikustannuksista.

______________________________________

Toimittaja Katja Kuokkanen kirjoitti maahanmuuton hintalapusta Helsingille (HS 15.3.). Kuokkanen päätyy siihen, ettei hintaa ole pystytty laskemaan.

Perussuomalainen ajatuspaja Suomen Perusta on tutkinut maahanmuuton vaikutuksia julkiseen talouteen jo vuosia. Rekisteriaineistoon perustuva tutkimusnäyttö osoittaa, että maahanmuuton hintaa voidaan laadukkailla menetelmillä tutkia.

Humanitaarisen maahanmuuton hinta on suurin. Somaliasta, Irakista tai Afganistanista lähteneiden, Suomesta turvapaikan saaneiden henkilöiden elinkaaren kustannukset Suomen julkiselle taloudelle ovat miljoonan euron suuruusluokkaa.

”Mutta haaste ei ole niin iso kuin kriitikot haluavat väittää, eikä kansainvälisen vastuun kantaminen tapahtu julkistaloudellisin perustein”, jutussa haastateltu erityisasiantuntija Antti Kaihovaara sanoi.

 Miten esimerkiksi tuhannen vastaanotetun pakolaisen synnyttämä vastuu ei olisi iso haaste. Sehän vastaa käytännössä valtionvelan lisäämistä miljardilla.

Mitä kansainväliseen vastuuseen tulee, turvapaikanhakijoiden Suomessa auttamisen kustannukset ovat niin suuret, että samalla summalla auttaisi valtavaa joukkoa kaikkein hädänalaisimpia pakolaisleireillä.

Kuokkanen muistuttaa, että ennen kuin suomalainen alkaa tuottaa verotuloja, hänestä on lapsena syntynyt yhteiskunnalle kuluja. Tutkimuksemme osoittavat, että työikäistenkin humanitaaristen maahanmuuttajien vaikutukset julkiseen talouteen ovat negatiiviset. Huoltosuhde vain heikkenee, kun maahanmuuttajat siirtyvät eläkkeelle.

Työperäinen maahanmuutto EU:n ulkopuolelta on Suomessa lähinnä halpatyövoiman maahanmuuttoa. Sekin tulee vastaanottavalle maalle ja kunnalle kalliiksi, koska pieni palkka ei riitä elämiseen, ja sitä on täydennettävä tulonsiirroilla. Pienestä palkasta ei makseta juurikaan veroa, mutta maahanmuuttajat käyttävät julkisia palveluita siinä missä muutkin.

Yli 3 000 euroa ansaitsevien maahanmuuttajien vaikutus julkistalouteen on positiivinen. Kaikki haluavat hyviä veronmaksajia, mutta millä houkutella näitä maahan, jossa on ikävä ilmasto, keskinkertaiset palkat ja korkea verotus? Poliittinen erimielisyys koskee turvapaikkapolitiikan ohella kriteerejä, joilla halpatyövoima pääsee EU:n ulkopuolelta Suomeen.

Kokonaiskuvan maahanmuuttajien vaikutuksista kuhunkin Suomen kuntaan saa Suomen Perustan julkaisemasta interaktiivisesta kuntakartasta (https://www.kuntaluvut.fi/).

Esimerkiksi vuonna 2018 Helsingissä toimeentulotukea saaneiden osuus kantaväestön 18-64-vuotiaista oli 7,8 prosenttia. Pakolaistaustaisista toimeentulotukeen turvautui 58,8 prosenttia väestöstä.

Marko Hamilo, toiminnanjohtaja 

Samuli Salminen, tutkija

Suomen Perusta -ajatuspaja

Osallistu keskusteluun!


15 kommenttia
Nimetön
#1

Hamilolta erittäin hyvä kirjoitus! Ja tervetuloa näille blogi-palstoille. Ainakin itse olen uusi lukijanne ja on todella hienoa saada lukea järjen ja tolkun ääntä. Voin vain heikosti kuvitella miten rankkaa saattaa olla älykkään ja riippumattoman toimittajan elämä ja työ tämän päivän Suomessa. Valtavirta niin politiikassa kuin tieteissäkin ja oikeastaan missä tahansa perustaa kaiken kokemuksellisuuteen ja ääri-individualismiin: ”asiat ovat niin kuin minä ne koen ja jos muuta väität olet rasisti”. Jos yrität todistaa faktojen avulla päinvastaista olet natsi. Näinhän se menee. Kollektiivisuus on nykyisin sitä, että kaikki pakotetaan tähän punavihreään ääri-individualismiin, joka onkin itse asiassa kollektiivisuuden irvikuva, jonka lopputulos on eittämättä niin ihmisten kuin yhteiskuntien pirstaloituminen ja lopuksi romahtaminen. Voimia PS-toimijoille ja Hamilolle menestystä vaaleissa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Jos tosissaan haluttaisi , auttaa ja edullisemmin , niin emme varmaankaan autettavia , alkaisi rahtaamaan Suomeen !?! Voitaisi auttaa paljon suurempaa määrää ja edullisemmin !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#5

Hei. Kiitos Nimetönkin. Niin, Kuten Sanot: Entisaikaankin hyväksi, Ja edulliseksi havaittu järjestely: Oli Evankelioida pakanat ”viidakossa”, Ja vasta senjälkeen, kun oppi oli sulautunut,-sydämeen,-vartaloon: Heidät laskettiin: Toisien Kristittyjen pariin. He säästyivä tapolta, koska, kenen sydämessä Asustaa PERKELEEN Henkivalta: ”Hyysää” sisällään murhaajaa. ”Vanha Tapa, On Parempi, Kuin, pussillinen uusia.” Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#8

”Kotiutuminen omaan kulttuuriin on helppoa, nopeaa ja halpaa, eikä siitä koidu mitään ongelmia suomalaisille.”

On mielenkiintoista, että auttaminen keskitetään omavaltaisesti maahamme tuleviin, pääasiassa nuoriin miehiin, joiden vaikuttimetkin ovat liian usein vähintäänkin epäillyttäviä.

Ongelmien syyt eivät ole Suomessa, eikä niihin täällä voida siksi edes vaikuttaa! Miksei siis auteta siellä missä oikeasti apua tarvitsevat pakolaiset ovat ja niin, että vaikutetaan myös pakolaisuuden syihin levittämättä ongelmia Suomeen?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kari
Tyytyväinen
#11

Kyse on myös puolue kannatuksen vahvistamisesta, työmahdollisuuksien lisäämisestä, kun tulijoita autetaan monin tavoin mutra myös naisen näkökulmasta kumppanipotentiaalin lisäämisestä. Näistä ei viher vasemmisto tule koskaan luopumaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Valtamedioissa ei kyseenalaisteta koskaan tämän vinouman oikeutusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

mielensäpahoittaja
Utelias
#3

Perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikkien muitten puolueitten kansanedustajat ja erialojen asiantuntiat saarnaavat työllisyydestä puhuttaessa työvömapulaan ja erikois osaajiin,tulee maallikolle käsitys että suomessa olis töitä tekijöitä vain puuttuu,kaikki olis ok kunhan ulkoa saatais työvoimaa ,eikö suomalainen tai suomessa jo asuva kelpaa koska jokapävä saa lehdestä ja uutisista kuulla kuinka väkeä vähennetään ja työpaikkoja katoaa,varmaan irtisanotuissa on monen alan ammattilaisia ja osaajia miksei he kelpaa.Voisko ajatuspaja tutkia todelliset luvut paljonko löytyy työttömiä työhalukkaita ja erilaisia aputyöllistettyjä riitäiskö heitä tähän karmivaan työvoimapulaan jota hoetaan,samalla vois perata minkälaiset firmat kärsii pulasta ja minkälainen palkkataso on kyseisillä aloilla, vai onko vain kyse palkanmaksukyvystä työvoima pula aloilla,Samalla vois perata koko suomalaisen työvoima järstelmän juurtajaksaen mistä kiikastaa ettei muka työkelpaa työttömille ja työtähaluaville.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Hyviä huomioita! Olen reilusti yli 50, muutaman vuoden päästä 60. Olen tehnyt toimihenkilöuraa suomalaisessa vientiteollisuudessa yli 30 vuotta ja maksanut veroja ihan mielelläni, koska ymmärrän, että verojen avulla pidetään yllä hyvinvointia Suomessa. Siis ennen. Nyt työttömänä tarjosin itseäni julkiseen työpaikkaan minimipalkalla ja maksimikoeajalla sekä olisin suostunut 5 minuutin irtisanomisaikaan. En kelvannut. Tarjoamani työehdot takuuvarmasti alittivat muiden hakijoiden ja osaamiseni olisi riittänyt mennen tullen, lisäksi olisivat saaneet monipuolisen kielitaidon, ja kaikki tämä aivan pilkkahintaan. Ei kelvannut. Niin että aivan turha kenekään rääkyä työvoimapulaa Suomessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#6

Hei. Rakas Nimetönkin. Et suomalaisena ole huono työntekijä, vaan: Hallitus Haluaa, ehkä ymmärtämättömyyttään: Ihmiset: Uhriksi itselleen, riippuvaiseksi heistä. Se On: Tämänpäivän: Orjatyövoiman: ”Värväystapa”. Orjakaleija: Tekee toisen ihmisen, itsestään, vahvasti riippuvaisen. Silloin hän, vertauksellisesti: Pystyy pyöräyttämään toisen: Pikkurillinsä ympäri. Jeesus Kristus, meitä syntisiä Armahda. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Kiitos Lasse ja syvää hyvää siunausta sinulle!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Ei ole ymmärtämättömyyttä vaan yhteiskunnan tahallista alasajoa. Epäpätevät voivat pysyä suojatyöpaikoissaan vain niin kauan kuin kukaan pätevä ei tule paikalle toteamaan asioiden surkeaa tilaa. Siksi päteviä yksityiseltä puolelta ei päästetä näihin valtion työpaikkoihin. Heitä ja heidän näkökykyään pelätään. Voisi muutama suhmurointi tai yleinen joutilaisuus muuttua näkyväksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Suomessa on vallinnut jo pitkään resurssien kohtaanto- ja kohdistamisongelma, ja yhteiskuntaa rampauttava asenneongelma.

Kun tätä työllistymistä hoitavat ihmiset, joilla itsellään ei ole minkäänlaista työuraa yksityisellä puolella vaan pitkäaikaisin työkokemus on saavutettu paperinpyörittelyhommissa julkisella puolella, niin tämä saadaan:

Kyvyttömyys & osaamattomuus yhdistettynä punavihreään hyvä sisko -vilttiketjun suosimiseen. Eikä matikkapää näillä riitä edes sen laskemiseen, että miten kuvio käy aina vain kannattamattomammaksi. Ei, näille tulee olemaan suuri yllätys, kun oma jakkara joku päivä lähtee alta, kun TE-toimistot ovat hirttäytyneet omaan osaamattomuuteensa ja turhuuteensa.

Samaan aikaan suuret henkilöstönvuokrafirmat tehtailevat halpatyövoimaa yrityksiin, jotka ovat maksavinaan jonkinlaista palkkaa, murentavat käytäntöjä huonoilla työsopimuksilla (yrityksen kannalta toki hyviä, mutta työntekijän kannalta ei).

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Lisäksi hallitus värkkää pykäliä, jotka sallivat näille vuokratyöfirmoilke bisneksen laajentamisen ”koulutukseen”, lue: toimitetaan yrityksiin ilmaisia ”työharjoittelijoita” ja ”työelämänkokeilijoita”, ja vedetään valtiolta raha näistä itselle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#9

Mitäpä uutta. Oletko Marko yrittänyt saada STT:tä päivittämään uutisointiaan? Minäpä yritin17.2.2021 saada samanaikaisesti MTV:n kanssa. Asia koski Brian D. Sicknickin kuolinsyytä. STT kieltäytyi MTV päivitti.
Mitä tämä kertoo STT:n tilasta?
Haluatko että lähetän sinulle päätoimittajan vastauksen?
Oletko muuten Marko lukenut valtamediasta uutista mikä olikaan lopullinen totuus tapauksessa jossa väitettiin että Trump vaati Georgian vaalivirkailijoita löytämään lisää ääniä hänelle?
Minä en ole, vaikka tässäkin uutisessa on vedetty sanoja takaisin.
Ja näitä uutisia on vaikka kuinka paljon. Kun oma narratiivi on saatu julkisuuteen niin mitäpä sitä enää päivittelemään vaikka totuus olisi aivan muuta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Cartman
Vihainen
#10

Entä ns lämpöennätys Grönlannista , muutama vuosi sitten Tanskan met.laitos korjasi väärä mittaus, lukijo kukaan suomen mediasta , sama keskieuroopan lämpöennätys, mittaus virhe, oliko mitään mediassa, itse en huomannut

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000