Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Ruotsissa opetellaan demokratian pelisääntöjä

Ylen uutisissa toimittaja arvioi, että ruotsidemokraattien äänestysmenettely oli brutaali. Toimittaja siis arvioi näin Ruotsin vapaissa vaaleissa valitun puolueen toimintaa, kun kyseinen oppositioon ylimielisesti sysätty puolue ei suostunut ehdoitta tukemaan vallassaolevaa demarijohtoista hallitusta.

Aiemmin demarit muiden puolueiden tapaan olivat ilmoittaneet ja käytännön teoillaan osoittaneet, että he eivät halua olla missään tekemisissä ruotsidemokraattien kanssa. Tähän Ylen toimittajalla ei ollut mitään huomautettavaa.

Demareiden uho on vielä voimissaan, sillä pääministeri ilmoitti, että ”menemme vaaleihin, koska emme ikinä aio antaa ruotsidemokraattien sanella Ruotsin ehtoja. Olemme valmiita taisteluun.”

Kyllä on harvinaisen ulkokultainen lausunto, suorastaan lapsellisen typerä. Kaiken syrjinnä jälkeen demarit pitävät sopimattomana, että ruotsidemokraatit eivät suostu tanssimaan heidän pillien tahtiin!

Olen usein kuullut puhuttavan, että Ruotsissa kunnioitetaan demokratiaa, ja siihen kuuluu olennaisena asiana ”diskuteeraaminen” eli asioista keskusteleminen. Ei enää pidä paikkaansa. Ruotsissa opetellaan vasta demokratian pelisääntöjä.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
terve järki
Hämmentynyt
#1

YLE käy jo vaalikampanjaansa perussuomalaisia vastaan. Missä muuten viipyy YLE kannatusmittaus, yleensä se on tullut HS kanssa varsin samaan aikaan , nyt ei näy eikä kuulu. Kokoomuksen luvut liian karut?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Reijo Tossavainen
Tyytyväinen
#2

Yleltä on tulossa gallup, ilmeisesti tänään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000