Perussuomalaiset

Markku Saarikangas

Talonvaltaajat terrorisoivat Malminkartanossa

Kaupunki lopetti avustuksen – teatteri väistyi Malminkartanossa, ala-aste, lastentarha ja asukkaat saivat ”hörhöt” talonvaltaajat tilalle! Kaupunki antaa tilanteen jatkua.

Piianpuiston idylliin kuului Lenkkiteatteri, joka tarjosi alueen ihmisille, nuorille ja vanhoille mahdollisuuden teatterin ja muun kulttuurin harrastukselle. Säästösyistä kaupunki lopetti teatterin tukemisen, jolloin teatterin toiminta loppui 2014 ja talo jäi tyhjilleen.

Talonvaltaajat iskivät tänä syksynä ja valtasivat teatterin rakennuksen, omakotitalon (Puustellinpolku 15) keskellä Piianpuistoa, asukastalo Rengin läheisyydestä. Alueella (noin 150m säteellä) toimii lastentarha, ala-aste, Piianpuiston harrastetilat sekä leikkikenttä alueita. Myös asutus rajautuu välittömästi alueeseen.

Asukkaat ovat nyt kyllästyneet tilanteeseen. Joukko, joka Facebookissa esiintyy Squat Kumma tunnuksen alla, on siis vallannut talon laittomasti ja luvatta. Toimijoita ei ole tunnistettu paikallisiksi nuoriksi vaan muualta tulleiksi. Alkoholin ja huumeidenkäyttö talossa ja sen pihapiirissa on yleistä ja avointa. Erilaisia tapahtumia järjestetään ilman asianmukaisia lupia, kuten musailtoja, juhlia ja viimeisenä pisarana viime torstaina järjestetty kurssi sidonnasta, siis seksuaalisesta ns. Bondage-sidonnasta.

Mitä seuraavaksi, koska huumeruiskuja on lastentarhan pihalla, alkaako huumekauppa rehottaa ja houkuttelemaan lisää Malminkartanon ulkopuolista väkeä paikalle!

Asukkaat, erityisesti lapsistaan huolestuneet vanhemmat, ovat lähestyneet Helsingin kaupungin virkamiehiä talonvaltaajien saamiseksi pois talosta ja alueelta. Tilakeskus ilmoittikin, että talo tyhjennetään välittömästi mutta kuinkas kävikään? Tilakeskus vaikeni ja mitään ei tapahtunut asiassa – siis suut taas suljettiin, kenen toimesta? Korostan, että tämä on kuulopuheita, mutta tullut tietoomme, että näistä asioista päättävä apulaiskaupunginjohtaja olisi estänyt talon tyhjennyksen ja antanut anarkististen, viher-vasemmistolaisvaltaajien jatkaa talon valtausta ja toimintaansa.

Malminkartanon asukkaiden keskeistä kohtaamispaikkaa ei saa tuhota ja jättää anarkistien, huumehörhöjen käsiin.

Näin ei voi jatkua – Anni Sinnemäki – mitä aiotte tehdä asian korjaamiseksi?

Tähänkin kiinteistöön voisi sijoittaa muutaman asunnottoman Helsinkiläisen.

Tietoa anarkistivaltaajista mm:

Katso: www.takku.net

Facebook – squat kumma https://www.facebook.com/squatkumma/?fref=ts

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Onko järkee vai ei
Utelias
#1

”Rikkautta ja parempaa kulttuuriako”???
Kannattaa irtisanoa partiopoliiseja kaduilta ja jakaa ehdollisia tuomioita, ”vihapuhe” on paha ja nettipoliiseilla on seksu… , sensu…, no jokin hätätila joka vaatii liikekannallepanoa, joukkopidätyksiä ja sensuuria kunhan nettipoliiseja ja monikulttuurikonsultteja on palkattu muutama lisäkomppania…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#2

Ihanhan tuolla takkunetissä on sairasta tekstiä. Lyhyesti, meidän anarkistien ja viherfasistien väkivalta on sallittua, koska se ei ole väkivaltaa vaan oikeus. Vain natsit ja oikeisto edustavat väkivaltaa, mitä pitää vastustaa, että oikeus voittaa. Ts. meidän väkivalta voittaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#3

Ja vielä asiaan. Ymmärtääkseni rikosilmoitus/tutkintapyyntö ao. kiinteistön omistajan toimia kohtaan johtaa, siis sallii laittoman asumisen ja huumeiden käytön kiinteistössä, tilanteeseen että vastuuhenkilöt saavat syytteen. Eiköhän sieltä vihervasemmistopolitikkokin pullahda ulos sopivasti kuntavaalien alla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000