Perussuomalaiset

Mari Rantanen

Nyt halpuutetaan hoitajia?

Esperi Care tiedotti 5.3 palkkaavansa satoja uusia uusia hoitajia ja aloittavansa hoiva-avustajien koulutuksen. Tehy paheksui tiedotetta tuoreeltaan todeten, että Suomessa on hoitotyön ammattilaisia jopa 40 000 hoitotyön ulkopuolella ja resepti hoitajien palkkaamiseen on asialliset työolot ja palkkaus eikä hoitajien halpuutus hoiva-avustajiksi.

Attendo puolestaan on lehtitietojen mukaan vaihtanut suomalaisia hoitajia näihin työteliäisiin ja korkea moraalin omaaviin filippiiniläisiin. Ei niinkään edellä mainittujen ominaisuuksien vuoksi vaan sen vuoksi, ettei heille makseta asianmukaista palkkaa. Että kehtaatte.

Olen samaa mieltä Tehyn kanssa. Esperi ilmeisesti kuvittelee, että raapimalla hoiva-avustajakoulutukseen hoitotyöhön mahdollisesti kielitaidottomia, sopimattomia ja haluttomia ihmisiä, ongelmat ratkeavat. Eivät ratkea vaan pahenee.

Meillä on jo nyt ongelma siinä, että lähihoitajakoulutukseen hakeutuu ja pääsee sisään sellaisia ihmisiä, jotka eivät kuulu hoitoalalle. Asiaan on nyt hallituksesta reagoitu tuomalla mahdollisuus jatkossa soveltuvuuskokeisiin. Uusi laki lähtee siitä, että mikäli hakija saa nolla pistettä soveltuvuustesteistä, hakija voidaan olla ottamatta opiskelijaksi. Toisin sanoen laki on täysin susi, se ei edellytä, että hakijaa ei oteta. Keskusteltuani opettajakunnan kanssa, olisi pistemäärä oltava vähintään 3-4, jotta varmistetaan, ettei alalle pääse sellaiset joilla ei todellisia edellytyksiä turvalliseen hoitotyöhön ole. Haamuhoitajia seuraa haamulaki.

Meille kaikille on käynyt selväksi Esperin ja Attendon laatuasiat. Voitontavoittelu ajaa kaiken edelle ja kunnat ihastelevat edullista hintaa. Kuka voi vakavalla naamalla sanoa, että luotamme Esperin hoiva-alan koulutukseen? Miten ylipäänsä on mahdollista, että tässä maassa Esperi voi tällaista koulutusta järjestää?

Ammattitaitoisen hoitajan saa kun hänelle tarjoaa sellaiset työolosuhteet, että hän voi tehdä työnsä hyvin. Hoitajan saa myös kilpailukykyisellä palkalla. Lisäksi hyvän hoitajan saa, kun järjestelmä on sellainen ettei alalle pääse edes opiskelemaan jos ei ole siihen soveltuva.

Lopettakaa hoitajien halpuutus ja vaativan hoitotyön aliarvioiminen.

Ostaisitko sinä käytetyn auton Esperiltä tai Attendolta? En minäkään.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
#1

Enkä minä! Siksi äänestän PS-ehdokkaita joka vaalissa.
Nyky-hallitus tekee todella pahaa jälkeä yhteiskunnassa kuppaamalla kaikenmaailman firmoilla yhteisiä varoja ja viisveisaamalla palveluiden laadusta. Mikään normaali firma ei tällaisella ala-arvoisella tuotannolla menestyisi pitkään, mutta kun nämä kokkarikepulaisten firmasuhteet tekohengittävät näitä firmoja yhteisillä varoilla. Sama koskee TE-toimistojen ostopalveluja; kaikenmaailman koulutusfirmat saavat takuutuotolla järkätä kursseja mitä mielikuvituksellisimmilla ”teorioilla” ja näin muka valmentavat työttömiä työelämään – täysin humpuukia. Sama koskee mitä mielikuvituksellisempia kotoutumispalveluita, jotka eivät lainkaan kotouta tänne ketään, joka tuo mukanaan oman täysin erilaisen kulttuurinsa ja uskontonsa – ja sehän meillä hyväksytään monikyldyyrin nimissä!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#2

On hyvin todennäköistä, että me joudumme veronmaksajina osallistumaan koulutukseen. Sitoutuuko Firma ottamaan koulutetut töihin? Onko koulutukseen hakeutuminen kätevä keino perustella Turvapaikkaa?
Sen myöntämisen jälkeen onkin hyvä sitten lähteä tekemään Allahille uutta jäsenistöä. Vai ovatko nuo sankoin joukoin liikehtivät nuoret miehetkin aidosti innostuneita lähtemään mummojen vaippatalkoisiin? Toivottavasti joku seuraa tuonkin projektin etenemistä, vaikkapa parin vuoden ajan ja tekee siitä yhteenvedon. Sarjaamme suomalaisia menestystarinoita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Mikä ihmeen ”hoiva-avustaja”? Mitä sellainen tekee?

Mistä koulusta valmistuu hoiva-avustajia?
Tarkoittaako ”hoiva-avustaja” lähihoitajaa tai perushoitajaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000