Perussuomalaiset

Sami Kymäläinen

Hoitajien kokema väkivalta on valtava ja piiloteltu kriisi.

Joka päivä Pirkanmaalla 5-10 sairaanhoitajaa, lääkäriä, lähihoitajaa, ensihoitajaa tai muuta potilastyötä tekevää henkilöä joutuu pahoinpitelyn tai sen yrityksen kohteeksi.

Pelkästään Pirkanmaan erikoissairaanhoidossa väkivalta- ja läheltä piti- tilanteita raportoitiin vuonna 2021 noin 1500. Tämä on kuitenkin vain jäävuoren huippu, sillä luvussa ei ole mukana perusterveydenhuolto, kotihoito tai erilaiset vanhain-ja palvelukodit. Lisäksi huomattava osa ilmoituksista jää tekemättä, koska raapiminen, lyöminen, töniminen ja potkiminen koetaan ”kuuluvan asiaan”. Väkivaltaisen tilanteen aiheuttaa sekakäyttäjien ja mielenterveysongelmaisten potilaiden lisäksi usein dementiasta kärsivä vanhus, joka ei ymmärrä mitä hänen ympärillään tapahtuu.

Enemmistö väkivaltatilanteista olisi ehkäistävissä oikealla resursoinnilla. Hoitotyön liian pienistä henkilöstömitoituksista johtuva kiire aiheuttaa sen, että esimerkiksi dementoituneen vanhuksen kohtaamiseen ei riitä riittävästi aikaa. Hoitotilanteeseen joudutaan liian kiireellä, joka aiheuttaa dementiasta kärsivässä vanhuksessa hätää, ahdistusta ja tätä kautta valitettavan usein aggressiivista reagointia hänelle täysin vaarattomaan tilanteeseen. Jo valmiiksi kiireen ja työkuormansa alla kamppaileva hoitaja kokee entistä pahempaa turhautumista joutuessaan pelkäämään seuraavaa iskua tai potkua ihmiseltä, jota hän yrittää auttaa. Ei ihme, että hoitoalalla on jatkuva ja kasvava pula työntekijöistä.

Osaavien hoitajien poistuminen alalta vain pahentaa kiirettä ja lisää väkivaltatilanteiden todennäköisyyttä. Jatkuva vaihtuvuus itsessään aiheuttaa ongelmia potilaskohtaamisissa. Ihmisen hyvä kohtaaminen vaatii aina tutustumista ja toisen tapojen ja tottumusten oppimista. Tämän puuttuessa jatkuvasti sekä hoitotyö, että työnteon turvallisuus vaarantuvat entisestään ja kierre pahenee.

Työnantajien suhtautuminen asiaan on valitettavan usein vähättelevä. Tästä syystä rikosilmoituksia selkeistä pahoinpitelyistä jää tekemättä, eikä resursseja haluta antaa tilanteen parantamiseksi. Tuntuu että työnantajien ja joskus jopa työntekijöiden itsensäkin taholta on jotenkin hiljaisesti hyväksytty se, että eri syistä sekavia potilaita hoitavat henkilöt kohtaavat toistuvasti väkivaltaa tai sen uhkaa. Tekijän mahdollinen ymmärtämättömyys ei kuitenkaan millään muotoa oikeuta vähättelemään tai lakaisemaan maton alle näitä tilanteita. Hoitotyötä tekevillä on AINA oltava oikeus turvalliseen työntekoon.

Jos hoitotyötä tekeville ei varmisteta turvallista työympäristöä riittävällä resursoinnilla, hoitajapula tulee pahenemaan entisestään. Säästämällä tämä ongelma ei ratkea, vaan pahenee entisestään.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


16 kommenttia
Nimetön
#1

Hoitohenkilökuntaa ainakin julkisella puolella ajetaan tällä hetkellä nurkasta nurkkaan kuin nautakarjaa. Päättäjämme käyttävät yksityisten lääkäriasemien ja sairaaloiden palveluja, eivät he ole julkisen terveydenhuollon piirissä lainkaan. Ja jos sattuisivatkin jotakin julkista palvelua käyttämään, totta kai ministeri otetaan heti vastaan, tavikset saavat luvan odottaa. Päättäjät ja valtamedia hehkuttavat röyhkeydessään ja ylimielisyydessään, että juu Turkista ja Filippiineiltä tuodaan osaavat rokotetut hoitajat tilalle, suomalaiset hoitajat saavat kenkää, jos eivät tottele ja lakkaa ruikuttamasta palkoista ja muista resursseista. Juu, suomalainen sairaanhoitaja on korvattavissa muutamassa tunnissa, mikä kuluu turkkilaisen sairaanhoitajan maahanmuuton muodollisuuksissa. Täysin sairasta ajattelua, johon ei taida löytyä mitään hoitomuotoa. Suomessa päättäjät bilettävät ja tuhlaavat verovaroja, ja kun sitä joku vähän arvostelee niin pm:ää myöten vittuillaan takaisin. Tähän on tultu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Sami voi myös kertoa miten tämä asia korjataan?.
Kyllä me kaikki voimme vaatia mutta siihen pitää olla myös esitys miten ongelmat korjataan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

En ole Sami, mutta vastaan kuitenkin omalta osaltani. Vastaukseni on: kohdennetaan niitä maksamiamme verorahoja hoitajien koulutuspaikkojen lisäämiselle, edes kohtuulliset palkkaluokkakorotukset, virkojen määrälisäykset ja toimenkuvien selkiyttäminen (esim. sairaanhoitajat eivät siivoa vaan sitä työtä tekee laitoshuoltajat, sairaanhoitajat eivät kylvetä vaan sitä tekevät apuhoitajat, jne. ihan tavallisia töiden jakamisia). Elikkä ei mitään EU-elvytyspaketteja eikä ilmastorahastojen lihottamisia vaan NYT IHAN OIKEASTI NE HOITOALAN ONGELMAT KUNTOON! Ja vielä: Sanna ainakin vois lopettaa biletyksen ja murojen kuluttamisen verorahoilla, hän saa palkkaa ja sillä palkalla voi sitten bilettää (kun kerran näyttää vain olevan siitä kiinnostunut) ja hotkia muroja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Asia korjataan sillä, että nyky-hallitus 1) myöntää kykenemättömyytensä hoitaa Suomen asioita ja 2) eroaa ennen kuin koko Suomi romahtaa. Tilalle ihmisiä, jotka ovat aidosti kiinnostuneita suomalaisen yhteiskunnan ongelmien ratkaisemisesta. Vähemmän globalismin ihannointia ja budjettirahojen viskelyä ja lapioimista EU:n pohjattomiin rahastoihin; enemmän suomalaisen teollisuuden ja yrityselämän toimintaedellytysten parantamista – Suomi elää viennistä ja nyt sitä ajetaan alas kaikenmaailman viherpiperryksellä. Joten näistä korjaustoimenpiteistä voisi ainakin aloittaa ja suunta kääntyisi heti parempaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#12

Asia ei korjaannu muuta kuin lisäresursseilla. Tunnen monta hoitajaa, jotka ovat täysin uupuneita työkuormansa ja kokemansa väkivallan uhan alla. Siis jo paljon ennen tätä koronaa. Jatkuva kiire ei vaan toimi kohtaamisissa sekavien ja helposti ahdistuvien ihmisten kanssa. Seurauksena on juurikin kuvaamiani tilanteita. Ne lisäresurssit otetaan vähentämällä sen rahan lappaamista kaikkeen suomalaisten kannalta ei- välttämättömään. Kehitysapu, YLE, humanitaaristen maahanmuutajien haaliminen ja hyysääminen, järkyttävän kalliiksi tuleva viherpesu ilmastohysterian nimeen ja rahan lappaaminen EU:lle ovat kaikki sellaisia kohteita joista voidaan ja pitääkin leikata.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Suomen perustuslaki suojaa suomalaisia ihmisiä mm. totalitaristisilta pakkorokotuksilta, mutta ps hyväksyi hoitoalan ihmisten pakkorokotukset.
Tulevissa vaaleissa ei ääniä ps:lle, ei enää koskaan!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#8

Näinköhän persut on hyväksyneet , pakkorokotukset ?!? Epäilen !!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Ei tietenkään kaikki persut hyväksykään, mutta PeV:in lausunto oli kuulemma yksimielinen. Suuressa salissa PS (ainakin suurin osa kansanedustajista) äänesti tietty rokotuspakkoa vastaan mutta ei riittänyt estämään hallituksen esityksen läpimenoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#9

HEI. KIITOS NIMETÖNKIN, KUMMA KYLLÄ, KUN PERUSSUOMALAISET HYVÄKSYIVÄT PAKKOROKOTUKSEN SUOMESSA, NIIN HITLERIMÄINEN TEKO, KUIN ❤️ SE IHMISTÄKOHTAAN ONKIN. JA SEHÄN SIINÄ ON ❤️ ERITTÄINKIN JULMAA, KUN NÄMÄ ”RAHA-AHMATIT,” TUOHOAVAT ISÄNLAITTAMAN:TAUTISUOJAVARUSTUKSEN, OMILLA, KOVILLA MYRKYILLÄNSÄ, NIIN KYLLÄ PIRUHENKIVALTA ON ❤️ SUOMESSA SAANUT YLIVALLAN:”RAHARÖTKÖIHMISESTÄ”. EI ASIAT NÄIN OLLEET, KUN, PERKELE JEESUKSEN ❤️ KIRKONHARJALLE HOUKUTTELI: HÄNET TAPPAAKSEEN. NÄMÄ ATEISTIHENKILÖT, EIVÄT PYSTY PITÄMÄÄN PUOLIAAN, JEESUKSEN ❤️ KRISTUKSEN LAILLA, KUN, HEILLÄ EI OLE ISÄMME ☮️ SANAVARASTOA KÄYTETTÄVISSÄÄN: ON, ❤️ VAIN KUOLEMAN SANOJA, KUTEN ESIM. KORONA: ”PIRUN VERKKOKEINU”, JOSSA HÄN MIELELLÄÄN, SUOMALAISIA LIEKUTTELEE, JA NS:TUSTI: MUKAVIA, JA KATALIA JUTTELEE, JA KÄÄRME VALTIOSTA: ”LIRKUTTELEE”. KAMALA ON ❤️ OTUS: TAITAA ASUAKKIN:VIINA,-HUUMEPOTUS. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Siinä asiassa PS kyllä teki virheen. Olisi pitänyt ilman muuta äänestää pakkorokotuksia vastaan ja rummuttaa hoitajien testaamista, jolloin tietenkin vain terveet voisivat olla lähellä potilaita. Nyt kun tulee pakkorokotukset, hoitajia ei enää testatakaan ja kuitenkin on jo monella taholla todettu (jopa valtamediassa ja THL:ssä), että rokotetut voivat myös levittää ja tartuttaa tautia sekä itse sairastua koronaan. Ihan samalla tavalla ihmisiä sairastuu nyt vaikka on rokotukset otettu. Eli metsään mennään luottamalla toimimattomiin rokotuksiin. Taas tulee todistetuksi se, että suomalaista yhteiskuntaa ollaan ajamassa alas ja myös terveydenhuolto pitää saada polvilleen. Hoitajille kenkää ja terveysasemia ja osastoja suljettaviksi. Näin saadaan kuluja pienennettyä ja syy voidaan heittää rokottamattomien hoitajien päälle niin ei päättäjien tarvitse kantaa vastuuta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

tarkennan, että äänestyksellä tarkoitan PeV:issä tehtyä äänestystä tai ylipäätään sitä ettei jätetty vastalausetta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Keväällä 2021 asiantuntijat totesivat: ”Jo yksi koronarokote vapauttaa elämää” IS 16.4.2021. Valtamedian mantra jatkui: ”Rokotteen antama suoja kahden annoksen jälkeen on vakavaa tautia vastaan erinomainen”. Ei siitä sitten kauan mennytkään: tarvitaan kolmas rokote.
Sitten taas luvattiin, että koronapassilla saat vapauden takaisin. Ei mennyt montaa viikkoa, kun 28.12. koronapassit hyllytettiin.
Melkoista tempoilua ja sekoilua tämä suunniteltu plandemia 😂 🤣

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Valiokunnan päätös oli yksimielinen, joten PS:et oli sen hyväksymässä.
Mutta täysistunnossa äänestivät valiokunnan päätöstä vastaan. Joten kaksilla rattailla siinä köröteltiin.
Kansanedustajat antoi valiokunnanjäsenille epäluottamuslauseen, mitä tekee Purra asian hyväksi. Vaihtaako valikuntaan paremmat päättäjät?.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Kyllä ko. valiokuntaan puolueen pitäisi asettaa sellaisia edustajia, joilla olisi edes jotain kompetenssia lakiasioihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

No lakiasiat ja juridiikka ei näytä paljoa painavan tässä poliittisessa pelissä. Perustuslaillahan nykyään pyyhitään pöytää, samoin EU sopimuksilla paitsi silloin, kun niihin voi vedota punavihreän politiikan asioissa. Kyllä nykypolitiikka vaatii ennen kaikkea henkistä ryhtiä, selkärankaa ja lujaa luonnetta olla menemättä ideologioiden mukana vahingolliseen suuntaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

Kirjoitat erittäin tärkeästä asiasta. Tämän lisäksi tiedän ahdistelua koskevia tapauksia, joita tapahtuu kuten tätä väkivaltaakin.

Hoitohenkilökunnan asema on käsittämätön. Minä muun ammatin edustajia voidaan sylkeä päälle, käydä käsiksi ja taputella pyllylle ilman minkäänlaisia seurauksia?

Kirsikkana kakun päällä hoitohenkilökunnan pitää vielä nykyisin kutsua potilaita ”asiakkaiksi”.

Se on jo silkkaa pilkantekoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000