Perussuomalaiset

Leena Meri

Laittomasti maassa on laittomasti maassa

28 kommenttia

Maahanmuuton ministerityöryhmä on linjannut, että laittomasti Suomessa oleskeleville on turvattava oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Käytännössä se tarkoittaa lyhytaikaista hätämajoitusta, johon sisältyvät muun muassa ruoka ja välttämättömät lääkkeet. Hätäavun tarjoavat kunnat. Kustannukset maksaa valtio. Oikeutta toimeentulotukeen ja käteisen rahan saamiseen ei siis ole. (MTV 16.12)

Tätä on arvosteltu perustuslain vastaiseksi ja todettu, että koska perustuslain 6 §:n mukaan jokainen on yhdenvertainen lain edessä eikä ketään saa syrjiä henkilöön liittyvän syyn vuoksi ilman hyväksyttävää perustetta. Esimerkiksi Imagelehden toimittaja kirjoittaa, että ” Hallituksen on taas yritettävä löytää hyväksyttävä peruste, jolla ihmiset voidaan asettaa eri asemaan henkilöön liittyvän syyn perusteella. Saa nähdä onnistuuko se sillä perusteella, että henkilöllä ei ole oleskelulupaa. Siihen asti ministerityöryhmän linjaus on vastoin lakia ja sitä noudattavat kunnat ottavat riskin syyllistyä lain rikkomiseen ”. (Imagen kolumnisti Timonen 17.12)

Valtiotieteiden maisteri Riikka Purra on tutkinut turvapaikkaoikeuksia ja kirjoittaa seuraavaa: ”ovatko valtiot liittyneet sopimukseen, joka estää niitä päättämästä, keitä maahan saa tulla? Nimittäin pakolaissopimus antaa subjektiivisen oikeuden hakea turvapaikkaa mistä haluaa, mutta sopimus ei määrää minkäänlaista velvollisuutta saada turvapaikkaa juuri tietystä valtiosta, se ei myöskään merkittävällä tavalla estä valtioita käyttämästä niiden suvereniteettia siinä, kuka rajoille ja rajojen yli saa tulla.”(Suomen Uutiset 23.6.)

Minusta hyväksyttävä syy evätä toimeentulotuki on tuomioistuimen oikeusvaltiossa antama lainvoimainen päätös ja se että ihminen on laittomasti maassa. Perustuslakiin pitäisi lisätä, että ”jokainen joka on laillisesti maassa”, jotta pääsisimme tästä ikuisesta tulkintaongelmasta. Minulle on juristina itsestäänselvyys, että jokaisen tulee noudattaa lainvoimaisia päätöksiä. Eli, jos olet täällä laittomasti, niin et voi olettaa verovaroilla saavasti elatusta, vaan sinun tulee poistua maasta. Onko joidenkin tulkinta siis se, että vaikka tänne tulisi miljoonia ihmisiä ja he olisivat täällä laittomasti, niin meidän pitää heidät elättää hamaan tappiin asti? Millähän rahalla ja mikä kaaos täällä sen jälkeen olisi? Minulle tulee mieleen vanha tuomarin ohje: ”mikä ei ole kohtuus ei voi olla lakikaan”. Tässä nimenomaan perään veronmaksajien ja laillisesti maassa olevien lainkuuliaisten ihmisten kohtuutta ja oikeutta päättää itsenäisessä valtiossa omien verovarojensa käytöstä ja siitä ketä tänne otetaan asumaan.

Osallistu keskusteluun!


28 kommenttia
Tapani Pollari
#1

Hyvä Leena

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#20

Lukekaa Suomen Perustuslain pykälä 9:
Tässä alkua:
9 §

Liikkumisvapaus

Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa.

Eli laillisesti maassa oleva ulkolainen, entäs laittomasti?

Tämän pykälän mukaan laittomasti maassa oleskeleva ei saa vapaasti liikkua Suomessa. Jokainen laittomasti maassa oleva henkilö pitää ottaa kiinni ja laittaa odottamaan maasta poistoa. Saa sitten pedin ja puuron POKissa eli Poistamiskeskussa, joita nyt kiireesti perustamaan Vokkien tilalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Eihän laittomilla voi olla laillisia oikeuksia ja jos tähän vielä lisätään ”että painuvat ns-maan alle eivätkä lähde maasta pois”,,, niin käsityskykykin lakkaa toimimasta heidän puolestaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

kimmo virtanen
Tyytyväinen
#3

Leena ja Laura aidosti suomalaisten asialla ei ole mitään vellihousuja . Monet mies edustajat ovat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#4

Olen hämmentynyt miksi ei Tampereella olleesta paperittomien mielenosoituksessa poliisi ei tehnyt pidätyksiä laittomasti maassa olevia koskien? Mikä oli syynä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#5

Kysymys Leena Merelle,onko myös kanta Suomalaisilla oikeus hätämajoituksee ruokaan ja välttämättömiin lääkkeisii,ja sitten vielä eikö ole kanta Suomalaisia syrjivää että turvapaikanhakijat saavat yksityiseltä puolelta lääkärin ja hammashoidon palvelut kun kantasuomalaiset joutuvat jonottamaan näihin palveluihin kuukausia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Onko järkee vai ei
#6

Jokainen SUOMEN KANSALAINEN on oikeutettu suomalaisten veroilla suomalaisille kustannettuihin palveluihin ja etuihin vastineeksi veroista, velvollisuuksista ja vastuunkannosta Suomen kansalle.
EDELLÄMAINITTU EI KOSKE ULKOMAALAISIA JOTKA OVAT LAILLISESTI TAI LAITTOMASTI SUOMESSA JA JOIDEN KOTIMAAN TULEE KANTAA OIKEUDELLINEN JA TALOUDELLINEN VASTUU KANSALAISTENSA TEOISTA ULKOMAILLA JOS NÄMÄ KANSALAISET EIVÄT VASTUUTA SUOSTU KANTAMAAN!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Koko henkkari- passi- ja viisumipakko sekä omalla kustannuksellaan maassa olo voidaan heittää romukoppaan jos alamme paijaamaan, asuttamaan, antamaan terveyspalveluja ja selvää rahaa laittomasti maassa oleville.
Oppositio tähän olisi valmis kustannuksista piittaamatta.

Maassa laittomasti olevat ovat tavattaessa pidätettävä ja laitettava suljettuihin tiloihin. Siellä heille tulee piakkoinkin mieleen lähteä maastamme aivan vapaaehtoisesti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Kyllä ”LAITTOMASTI MAASSA OLEVA” on jo niin selvä ettei se se enempää selvennystä kaipaa. Joka tätä termiä ei ymmärrä on hän tahallaan ymmärtämättä sitä.
Juuri näiden ”ymmärtämättömien” vuoksi laissa olisi oltava lisäyksenä ”JOKAINEN JOKA ON LAILLISESTI MAASSA”.
Maalaisjärkikin sanoo, että laittomasti maassa oleva ei ole laillisesti maassa, eikä siten voi saada minkäänlaista etuutta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihainen
#9

Ei muuta kun Tullin tilalle Kela ja joka turistille tuet pyörimään saman tien kun astuvat Hölmölän maaperälle.
Tuota ei tarvitse mielestäni edes miettiä, koska matu eli maahantunkeutujalla ei ole oikeus tukiin missään muodossa. Hölmölän pitäisi tehdä kaikkensa ettei yksikään pakolaisvene lähde liikkeelle ja apu on/olisi annettava lähtöpaikassa ja se on asia joka olisi tehtävä selväksi jotta meren ja salakuljettajien uhreilta säästyttäisiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Leena Meri kansanedustaja, varatuomari
#10

Olen miettinyt myös sitä, että olisiko maahanmuuton runsasta lisäämistä kannattavien tahojen sekä erityisesti niiden, jotka halauvat laajat palvelut laittomasti maassa oleville aika alkaa maksaa erityistä korvamerkittyä solidaarisuuveroa. Eli jokainen voisi halutessaan maksaa 5 % lisäveroa verotuksessaan ja näistä katettaisiin tästä aiheutuvat kusannukset. Laittaisi vain rastin ruutuun että maksan sen mitä vaadin verovaroista lisänä maksettavaksi. Olisiko silloin vaatimukset samat jos maksu menisin enemmän omasta pussista. Mitä mieltä olette? Tulisiko näitä vapaaehtoisia maksajia kovaäänisimmistä vaatijoista? Itse epäilen että vaatimukset vaimenesivat. Itse olen valmis maksamaan enemmän veroa vähävaraisten suomalaisten tukemiseen. Saisinko minäkin korvamerkitä sen tähän käyttöön?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Sen minkä olet valmis maksamaan lisää veroja voithan lahjoittaa jollekkin yhdistykselle tai järjestölle jotka sitoutuvat käyttämään sen ainoastaan vähävaraisten suomalaisten tukemiseen. Ei kai tää sen kummenpaa kohdallasi ole?
Kyllä minäkin, kaikki minkä avustuksia pystyn antamaan menee suomalaisille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#18

Ihan samanlainen käytäntö kuin kirkkoon kuulumisesta!! Siitähän voi erota, jos sen arvot eivät vastaa omia tai muutoin haluaa säästää. Asiasta valaistuneet maksanevat ilomielin tai voihan vaikka ottaa oman kotimamun, jonka kustannuksista vastaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#12

No,se joka haluaa omistaan erikseen maksaa että tukea laittomuutta vaikka humanistisin perustein … niin maksakoot mutta samalla tulee eittämättä mieleen – miksi meillä sitten lakeja ylipäätään onkaan ?
Miksei voida tukea % ” erikseen veromuodoin tmv.” niitä suomalaisia jotka joutuvat hakemaan ruokaansa leipäjonoissa – ihan laillisia omia kansalaisiamme.

Ihme ja kumma jottei lain keinoin saada laittomia pois maasta ”humanistisuusko estää”,vaiko EU;n kalibaliikki ?

Leena Meri – olet yleensä poikkeuksetta oikealla asialla !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

On aika onnetonta, ettei laittomasti maassa olevia saada nopeasti ulos maasta.

Missä hätämajoitusta järjestetään? Millaisissa tiloissa?
Hätämajoituksesta tulee varmasti uusi bisnessampo SPR:lle ja muille mamubisnestä tekeville.
Yököttää jo etukäteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#14

Hyvä Leena, olet todella hieno ihminen,mielipiteisiis on helppo yhtyä.Jatka Leena samaa rataa, sinulla on loistava tulevaisuus edessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Peter Östman
– Olisin kysynyt ministeri (Timo) Soinilta, kun hän nyt oli palannut hyväntuulisena töihin, mutta hän ehti lähteä, ja ajattelin kysyä kokoomuksen hyväntuuliselta ja vastuulliselta ja aina oikeudenmukaisuutta puolustavalta varaministeri (Ben) Zyskowiczilta, että ettekö te nyt voisi upottaa tämän veneveron merenpohjaan ennen kuin meri jäätyy Espoon Iivisniemen rannassa

Eduskunnan pöytäkirjan mukaan paljon välihuutoja jo istunnossa tehnyt perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri nosti tuolloin ääntään.

– Miten minäkin tähän jo liityn?, Leena Meri huusi väliin.

Kaipa se meri sana tarkoittaa muutakin kuin välihuutoihin keskittyvään Leenaan. Tiedä sit!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Kaikki mamut pois maasta laittomia ei pidä ruokkia verorahoilla

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sopimus
#16

https://fra.europa.eu/sites/default/files/fra_uploads/1848-FRA-Factsheet_FRIM_FI_BAT.pdf

Eiköhän se ole kaikkien kannalta parempi, että heidät jotka saadaan tavoitettua ja jotka eivät ano turvapaikkaa palautetaan samantien ja niiden loppujen kanssa varmistetaan mm. terveydenhoito. Voisi rokotuksien vastustajienkin hymy hyytyä kun alkaisi epdemiat jylläämään…

Kannattaa muistaa miten pienestä määrästä ihmisiä puhutaan ja ymmärtää, ettei se annettu hoito ole todellakaan pois suomalaisilta. Kyse ei ole nollasummapelistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Viranomaiset ovat arviooineet maassa laittomasti olevien määräksi >11 000. Määrä ei ole pieni. Se on myös uhka ja taloudellinen rasite.

Poliisiviranomainen rikkoo lakia ellei pidätä laittomasti maassa olevaa.

LEENA MERI. Olisiko aihetta nostaa syyte poliisipomoja vastaan virkavelvollisuuksiensa laiminlyönneistä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#22

Ai pienistä määristä puhutaan? Niin nyt, mutta entäs ensi keväänä, kun tulee lisää käännytettäviä, kun valitukset ei ole menneet läpi? Nyt pitää antaa Lähi-Idän ja Afrikan pojille viesti, että tänne ei kannata lähteä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#19

Kiitos selkokielisestä kirjoituksesta. On ilmeisesti oikeustajuamme vastustavia henkilöitä, joiden mielestä paperittomien pitäisi saada kiireesti paperit, terveyspalvelut, toimeentulotuet ja jossakin vaiheessa varmaan kansaneläkettäkin. Juuri tästä syystä oikea ja virallinen sanamuoto on ”laittomasti maassa oleva”. Tämä on EU:n virallinen termi. Perustuslakimme koskee laillisia maassa olevia, ei laittomia. Tämä on ihan jo sanoissakin sisällä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#23

Nyt Berliinissä. Pakolainen ajoi joulumarkkinoilla ihmisjoukkoon isolla kuorma-autolla. Ainakin 9 kuollutta:
http://www.rbb-online.de/panorama/beitrag/2016/12/lastwagen-erfasst-passanten-am-breitscheidplatz.html
Olikohan laillisesti Saksassa? Kiitos Angela.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äijä
#24

Sairas maailma. Poliitikot ovat munattomia tekopyhiä pellejä. Olemme matkalla kohti kaaosta ja sotatilaa. Kohta eurooppalainen kantaväestö pakenee minne kykenee, Australiaan ja ties minne missä ei muhamettilaiset vielä hullu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

paavo
#25

Berliinissä tapettiin rekalla ihmisiä.
Asialla pakolainen, muslimi.
Asiantuntijat miettivät tekijän motiivia, olisiko Isiksen innoittama?
Kukaan ei edes arvaile onko Koraanin tekstit vaikuttaneet.
Ei kai kukaan muslimi vaan tapa vääräuskoisia vaikka Koraani niin käskee, eihän?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#26

Eikä tämä soppa tähän lopu. N. neljän vuoden kuluttua nykyiset määräaikaiset turvapaikan saaneet alkavat uusia lupiaan. Mikä silloin on tilanne kotomaassa, onko pakkopalautussopimukset vihdoinkin saatu hoidettua, onko Suomella rahaa kustantaa täällä olevia, paljonko on tullut lisää ym. Silloin on uusi hallitus; jos on vihervassarivoittoinen, niin elätämme Suomessa pian puolta Lähi-Itää ja Afrikkaa ja onko meillä islam pääuskontona, noudatammeko sharia lakia. Mietittävää riittää.
Sen vuoksi nykyisen hallituksen ja varsinkin Eduskunnan on nyt säädettävät sellaiset lait, jotka turvaavat meidän suomalaisten elinehdot ja oikeudet maassamme.
Kertokaa meille suomalaisille, mikä laki antaa kolmannen maan kansalaiselle samat sossuturvat ja oikeudet, kuin Suomen kansalaisille. Kiitos.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Onko järkee vai ei
#27

Ovatko muut Euroopan maat ruvenneet myöntämään vain lyhytaikaisia oleskelulupa mielettömän tulijamäärän ja taustojenselvityksen mahdottomuuden takia?
Kasvava rikollisuus ja terrorismi on aiheuttanut vaatimuksia tunnistamattomien potentiaalisen uhan muodostavien maahantunkeutujien eristyksestä kauas väestökeskuksista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

”Maahanmuuton ministerityöryhmä on linjannut, että laittomasti Suomessa oleskeleville on turvattava oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon”

Sama suomeksi: Kaltaistenne munattomien ja velliperseiden päättäjien ansiosta edes Suomessa laittomasti maassa olevia ihmisiä ei saada maasta pois! Mitähän se teistä PÄÄTTÄJISTÄ oikein kertoo?!

Tälle poliittiselle velliperseilylle ei näitä olevan mitään rajaa! Samaan aikaa, kun kaikki tästä venkoilusta aiheutuvat kulut maksatetaan veronmaksajilla, suomalaisilta vähävaraisilta ollaan viemässä leipäpalaa suusta ja eräs paperimies-Adolf näkee kosteita päiväunia työttömien keskitysleireistä, joissa annetaan ”työnäytteitä” ilmaiseksi. Olette te Persut melkoisia suomalaisen yhteiskunnan kusettajia ja veijareita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000