Perussuomalaiset

Marcus Toppari

Vaaliteema 2: Lapsiperheystävällisyys

Jo viime kirjoituksessani mainitsin hyvän omakotitalorakentamisen kaavoituksen ja kunnallisveron kohtuullisuuden keinoina houkutella työntekijöitä Lapualle. Nämä samat keinot liittyvät myös lapsiperheiden houkuttelemiseen, sillä monesti omakotitalo rakennetaan tai hankitaan nimenomaan lapsiperheen tarpeita ajatellen. Tässä nostaisin esiin myös kunnan perimän toisen veron eli kiinteistöveron. En kannata myöskään sen nostamista.

Mitä lapsiperheet toivovat kotikaupungiltaan? Esimerkiksi sujuvia julkisia palveluita, turvallisuutta, koulutusmahdollisuuksia, harrastuksia ja yleistä asioiden toimivuutta. Lapua on jo valmiiksi brändännyt itsensä nimenomaan lapsiperheystävällisenä kaupunkina. Siitä kertoo esimerkiksi slogan ”Perhekoon kaupunki”, jota tuntuu näkevän vähän kaikkialla, kun mainostetaan Lapuaa. Minusta tämä on hyvä asia ja brändäystä voisi tehdä myös lisää. Toki Lapualla on jo ennestään markkinointi ihan oivallisella tolalla.

Kyläkouluista on ollut paljon puhetta mediassa viime vuosina. Myös täyttämissäni vaalikoneissa tämä tuli vastaan useaan otteeseen. Kyllä minä lähtisin siitä, että pienet kyläkoulut ja pienet ryhmäkoot ovat parempia oppimisympäristöjä kuin isot luokat keskitetyissä kouluissa. Kyläkouluja tulisi sulkea vain äärimmäisessä hädässä. Kyläkoulut ovat myös sivukylille vetovoimatekijöitä ja sujuvoittavat arkea osaltaan sielläkin.

Toinen paljon puhuttu aihe on koulukiusaaminen ja jopa kouluväkivalta. Pienissä ryhmissä lasten välisen ryhmädynamiikan muutokset ovat opettajillekin helpommin havaittavissa. Tämä on minusta ensisijaisen tärkeä tapa ehkäistä koulukiusaamista, johon on muuten erityisen tärkeää puuttua. Koulukiusaamisella ja -väkivallalla on erityisen kauaskantoisia seuraamuksia ja pahimmillaan arvet kannetaan mukana koko loppuelämän. Se aiheuttaa sekä inhimillistä kärsimystä ja mielenterveysongelmia yksilölle että vaikuttaa koko kansantalouteen ja myös ympäröivän yhteiskunnan hyvinvointiin.

Kiusaamista ja mielenterveysongelmia esiintyy toki myös muilla koulutusasteilla ja aikuisten työelämässä. Minusta mielenterveyden huoltamiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota ja siihen rahallinenkin panostus on varma sijoitus tulevaisuuteen monessakin mielessä.

Koulutukseen liittyen myös toisen asteen koulutus tulee pitää hyvällä tasolla. Juuri rakennettu uusi lukio on varmasti vetovoimatekijä sekin ja ammatillinen koulutuskin on hyvällä mallilla. Minusta mahdollisuuksien mukaan toista astetta käyvien nuorien tulisi voida käydä koulua vanhempiensa luota, jotta opiskeluun voisi keskittyä paremmin. Monet itsenäisesti asuvat toisen asteen opiskelijat joutuvat käymään töissä maksaakseen elämisensä kustannukset.

Myös Lapuan Liuhtarin alakoulu sai juuri uuden rakennuksen vanhan tilalle ja Ritavuorelle on rakennettu kokonaan uusi koulu. Minusta seuraava askel koulujen uudistamisessa olisi yläkoulun hoitaminen kuntoon, sillä siellä alkaa ilmeisesti sisäilma jo olemaan huono. Muistan itse, kun kävin vielä Lapuan lukiota aikaisemmassa rakennuksessa, joka oli silloin erittäin huonossa kunnossa. Sisäilma aiheutti pääkipua ja yleistä väsymystä myös minulle ja osa vaihtoikin koulua esimerkiksi Seinäjoen lukioon. Ei ollut todellakaan mikään mukava opiskeluympäristö.

Ikäihmisten hoitaminen ja varhaiskasvatus ovat myös tärkeitä osa-alueita tässä teemassa. Paljon on puhetta yksityistämisen ja kunnallisen hoitamisen välisestä suhteesta. Minulla ei ole ideologisia syitä vastustaa tai kannattaa yksityistämistä. Yksityistäminen ei välttämättä ole huono asia, jos valvonta pysyy hyvänä. Minusta hinta-laatusuhde on tärkeämpi kuin asian ideologisuus. Lähtökohtana pitäisin kuitenkin kunnallista asioiden hoitamista, mutta yksityistämistä tulee paikoitellen ehdottomasti ainakin harkita. Ikäihmisten, vammaisten ja vakavasti sairaiden kohdalla tukisin myös omaishoitamista laitoshoidon sijaan. Ikäihmisetkin varmasti pysyisivät mielellään kotona niin pitkään kuin vain mahdollista. Selvää tietysti on, että kaikkien kohdalla tämä ei ole mahdollista. Yksityiset toimijat toimivat ainakin hyvänä lisänä julkisille palveluille.

Aivan lopuksi täytyy puhua yleisestä turvallisuudesta. Takavuosina Lapuan kaupunginvaltuusto päätti ottaa Lapualle pakolaisia. Puolueemme on selkeästi linjannut, että humanitäärinen maahanmuutto on tehoton ja kallis tapa auttaa oikeasti hädänalaisia ihmisiä. Vuoden 2015 pakolaiskriisistä ja sen ajan ajatusvirheistä voisi kirjoittaa vaikka kirjan, mutta nykyään jo ihan valtavirrassakin tunnustetaan se tosiasia, että kaikki pakolaisen statuksella Suomeen saapuvat henkilöt eivät ole oikeasti hädänalaisia ihmisiä. Yksikin turvallisuusuhkan luova henkilö on liikaa ja meillä on heitä kyllä kantasuomalaisissakin siis jo ihan tarpeeksi. Vielä jokunen vuosi sitten tulijoiden motiivien kyseenalaistaminen oli esimerkiksi Kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon mielestä rasismia. Minä olisin itsekin äänestänyt vastaanottamista vastaan, aivan kuten sen aikaiset Lapuan Perussuomalaiset yksimielisesti tekivätkin.

Tässä vielä oheislinkkejä kirjoitukseni tueksi:

https://lapua.perussuomalaiset.fi/uutinen/lapualle-pakolaisia/?doing_wp_cron=1614869188.5193419456481933593750

https://lapua.fi/asuminen-ja-ymparisto/asuminen-ja-kiinteistot/julkinen-rakentaminen/liuhtarin-alakoulu/

http://uusilapuanlukio.blogspot.com/

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/fa81efe1-b12c-4642-8aea-2c92642d722d

https://www.suomenperusta.fi/teema/muuttoliike/

https://yle.fi/uutiset/3-10965335

https://edu.lapua.fi/ritamaki/

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
#1

Hyviä ajatuksia. Uskon itsekin pienten yksiköiden parempaan toimivuuteen (päiväkodit, koulut). Pohjanmaalla on vielä sekin etu, että löytyy paljon hienoja vanhoja taloja, jotka nykyisin kiinnostavat taas suomalaisia aivan uudella tavalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Marcus Toppari Hallintotieteiden maisteri
Iloinen
#3

Kiitos kommentistasi! Pidän itsekin vanhoista pohjalaistaloista ja tutkin asuntomarkkinoita lähes päivittäin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Hyviä uutisia Ruotsista. Suomihan seuraa aina kaikessa pahassa Ruotsia. Toivottavasti myös hyvässä, kuten tässä. Ei Vihreitä Eduskuntaan.
”Ruotsin vihreät on putoamassa eduskunnasta, mikä on hyvä asia.”

Perussuomalaisten pitäisi nostaa tästä äläkkä. Julkisilla varoilla toteutettava paneli syrjii poliittisesti. Uskomatonta. Näinkö se demokratia toimii?
Järjestömme toimijat osallistuu etänä Helsingin kaupungin ja Allianssin tukemaan paneeliin, johon meitä ei ”luonnollisesti” kutsuttu, kuten ei myöskään
@KDNuoret @SinisetNuoret eikä @LiikeNyt nuoria.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Marcus Toppari Hallintotieteiden maisteri
Hämmentynyt
#4

Olemme nuorisojärjestön piirissä keskustelleet aiheesta paljon. Itse kiinnitin huomiota jo Allianssin vaalikoneeseen, sillä sen kysymykset olivat selkeästi vihervasemmistolaisten teemojen täyttämiä. Koneen laatimisessa eivät myöskään olleet mukana oppositiopuolueiden nuorisojärjestöt. Sopii myös toivoa, että vihreiden suosio Suomessa heikkenee tulevaisuudessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000