Perussuomalaiset

Maiju Tapiolinna

! Pertti Kurikan Nimipäivät avaa ovet vammaisille

PKN, PKN, PKN kiljuu Facebook-päivitykset! Kehitysvammaisten PUNK-bändi Pertti Kurikan nimipäivät on tehnyt suomalaisen musiikin historiaa voittamalla Uuden musiikin kilpailun (UMK), jonka voittaja matkaa Wienin euroviisuihin toukokuussa. Voitto on huomioitu ympäri maailmaa, jopa legendaarinen Dead Kennedys on noteerannut sen laajasti omilla sivuillaan.

Pidän tätä läpimurtona kaikille vammaisille. Tämä on heille suuri askel päästä osaksi suomalaista yhteiskuntaa ihmisinä. Valitettavan usein vammaiset halutaan lakaista näkymättömiin ja olla kuin heitä ei olisi ollenkaan. Kuitenkin monet vammaiset tekevät työtä, vielä useammat haluaisivat tehdä työtä, jos saisivat, menevät naimisiin ja perustavat perheen. Heistä kukaan ei ole saanut valita kehoa, johon ovat syntyneet, mutta siitä huolimatta he ovat ihmisiä, joilla on ihan normaalit ajatukset, harrastukset ja muita haasteellisempi elämä.

Asiantuntijaraadin valinnan jälkeen puristin rystyset valkoisena nojatuolin kahvoja ja jännitin, mitä sanoo Suomen kanssa. Viimeiset sekunnit ennen kuin Rakel Liekki julisti voittajan, pidätin hengitystäni, jonka jälkeen puhkesimme kotona valtaisaan huutomyrskyyn. Jännitys säilyi loppuun saakka, sikakovajuttu voitti! Varmaa on, että tänä vuonna istun euroviisujen aikaan tiukkaan TV:n ääressä uskoen PKN:n viisuvoittoon.

Pertti Kurikan Nimipäivät osoitti vammaisten olevan erinomainen esimerkki siitä, ettei vammaisuus ole este menestykselle ja erityisesti se, että vammaiset ovat IHMISIÄ! He toivat esille sen, mitä on asua laitoksessa ja elää tiukasti säänneltyä elämää. PUNK oli aikoinaan nuorten musiikillinen kapina yhteiskuntaa vastaan. Tässä on PUNKin uusi tuleminen ja musiikillinen kapina vammaisten tasavertaisuuteen.

Arvostakaa heitä! Jos paskamyrsky nousee, niin kannattaa sen heittäjien pyyhkiä peilinsä puhtaaksi ja hävetä.

www.maijutapiolinna.fi

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000