Perussuomalaiset

Lulu Ranne

Tasa-arvoiset ja hyvinvoivat naiset vahvistavat taloutta

Julkaistu Maalilmantalouden tekijät-blogina 25.2.2015

Naisten ja miesten välinen tasa-arvo on yksi vahvan maailmantalouden kivijaloista, joka horjuu jatkuvasti. Nykyisessä nollaviiveyhteiskunnassa saamme lukea päivittäin heikompiin kohdistuvista raakuuksista. Naisia sortavat ja alistavat mieskulttuurit aiheuttavat naisille ja lapsille jatkuvaa fyysistä ja henkistä kärsimystä, sekä sosiaalista ja taloudellista eriarvoisuutta. Erilaiset kulttuurit ovat ihmiskunnan rikkaus, mutta ihmisoikeuksien rikkominen tai minkäänlainen väkivalta eivät kuulu nykyaikana millään verukkeella yhteenkään kulttuuriin. Sortamisen ja raakuuksien tuhot ovat valtavat niin sodissa kuin rauhanaikanakin.

Kun naisten kärsivät, kärsivät myös lapset. Kun lapset kärsivät, kasvaa heistä sisäisesti vaurioituneita aikuisia. Vaurioituneet aikuiset ovat fanaattisissa yhteisöissä ja sodissa tunteettomia, tehokkaita ja raakoja sotureita, jotka synnyttävät lisää tuskaa. Näin kärsimyksen, eriarvoisuuden ja väkivallan traaginen kierre jatkuu. Kierteen katkaiseminen on välttämätöntä, jotta ihmiskunnan kehitys voisi olla sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävää.  

Lyhytkin sota tuhoaa helposti yhteiskunnan vuosikymmenten hyvän kehitystyön ja aiheuttaa vaurioita useille sukupolville. Siksi sotien ennaltaehkäisy on kestävän talouden ja todellisen tasa-arvon edistämiseksi elintärkeää. Tässä ennaltaehkäisyssä tarvitaan kansainvälistä ja yhtenäistä linjaa sekä voimakkaita ja ehdottomia toimenpiteitä. Kyse ei ole vain sotia käyvistä maista vaan laajasta, pääosin miesten johtamasta maailmanlaajuisesta yhteisrintamasta.  

Miehet ovat myös avainasemassa naisiin kohdistuvan fyysisen, henkisen, sosiaalisen ja taloudellisen sortamisen lopettamisessa. Miehet kun ovat kulttuuriltaan ja uskonnoltaan naisia alistavissa maissa vahvasti vallankahvassa. Miesten pitäisi nousta miehinä barrikadeille, rakentamaan tasa-arvon, rauhan, väkivallattomuuden ja perheiden puolesta kestävämpää maailmaa. Todelliset miehet eivät hyväksy naisten ja lasten alistamista. Miehet voivat synnyttää voimakkaan kansainvälisen liikkeen, joka saa heikompia raa’asti sortavat miehet häpeämään. Naisten olisi sen myötä mahdollista voida paremmin, lapsilla suurempi rauha kukoistaa ja taloudella uutta voimaa lähteä nousuun.

Hyvinvoivat naiset ja lapset ovat kestävälle maailmantaloudelle välttämätön ja ehtymätön voimavara. He jaksavat, haluavat ja kykenevät rakentamaan hyvää tulevaisuutta, mutta he tarvitsevat siihen todellisten miesten täyden tuen. Vain yhteisrintama, jossa naiset ja miehet kulkevat rinnan toisiaan tukien ja tulevaisuutta rakentaen, on tulevaisuuden ja maailmantalouden kannalta kestävä.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
tetve järki
Tyytyväinen
#1

Olet ihan ykkös nainen! Ääni entiseltä alajärveläiseltä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000