Perussuomalaiset

Timo Härkönen

Valtuustoryhmänjohtajan puhe talousarviokokouksessa.

Tänään 15.11.2021 Imatran valtuustosalissa pitämäni talousarvioon kuuluva ryhmänjohtajan puhe. Saa ottaa ideoita vaikka omaan puheeseen, kunhat et plagioi.

”Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat ja muut seuraajat.

Lyhyt ote käsillä olevasta talousarviosta:

Kuntaliiton pääekonomistin mukaan kuntatalouden tila heikkenee vuonna 2022 merkittävästi, kun koronatuet väistyvät kuntatalouden tulopohjasta, valtionosuuksia leikataan ja verotulojen kasvu hidastuu noin yhteen prosenttiin. Vuosikate heikkenee noin miljardilla eurolla, tilikauden tulos painuu nollaan ja toiminnan ja investointien rahavirta näyttää noin 1,9 miljardin euron alijäämää. Talouden heikentyminen kohdistuu kuntakokoryhmittäisten painelaskelmien mukaan erityisesti isoihin yli 100000 asukkaan kuntiin sekä 20 000 – 40 000 asukkaan kuntiin. ” – Tässä lähtökohdat tuleville vuosille tähänkin kaupunkiin.

Kuntien valtionosuuksien korottaminen ei ole kuntien itse päätettävissä, vaan päätäntävalta rahan ja hyvinvoinnin jakamisesta sijaitsee Arkadianmäellä. EU:lle ja ulkomaille jaettaville kotimaisille miljardeille olisi todellista tarvetta täällä kotimaamme kunnissa.

Kuinka käy meidän urheilutalon, uimahallin, erämuseon, matkakeskuksen, raideliikenteen kehittämisen ja Napinkulman tulevaisuudessa? Entä olemassa olevan inframme kunnossapito? Nämä ovat kuntalaistemme kannalta vahvasti hyvinvointia ja elinvoimaa tukevia toimintoja.

Olemmeko pian kriisikunta? Lainat ja lainojen korot painavat alati päälle.. ”Synkkiä pilviä” taloutemme osalta on kertymässä Imatra nimisen hiilinielun taivaankannen alle. Kuinka kestämme kuntana tulevaisuudessa ekologisen-, taloudellisen sekä sosiaalisen kestävyyden tuomat paineet?

Vahvistettavan talousarvion kautta Imatran kaupungin toiminnallinen laatu kuitenkin säilyisi, meillä olisi varaa jopa kehittääkin. Tällä kaikella on haettu alueellista osaamispääomaa ja muodostettu raamit kaupungin toiminnalle. Tämän täytyy tarkoittaa myös riskienhallinan, kriisi- ja ristiriitatilanteiden, työhyvinvoinnin ja välittömien ongelmanratkaisumallien edelleen kehittämistä.

Imatran perussuomalaisten valtuustoryhmä haluaa painottaa, että kuntamme on kuntalaisia varten! Poliittisessa päätöksenteossa on huomioitava koulutuksen, riittävien terveyspalveluiden alueellinen säilyminen sekä arjen turvallisuus kaiken ikäisille. Nämä ovat elintärkeitä, mikäli haluamme säilyttää tai edes vakiinnuttaa tämän nykyisen asukasmäärän.

Kunta ei saa olla poliittisten ideologioiden koekenttä, johon väkisin tuodaan yhteiskuntamme kannalta riskialttiita suuntauksia tai edesautetaan eriarvoisuuden kehittymistä tai taloudellista kriisiytymistä.

Meidän poliittisten vaikuttajien on pystyttävä löytämään päätöksenteossaan tasapaino niin kuntalaisten, kuin kunnan omien etujen valvonnassa. Se ei ole helppoa, ja asettaa ajoittain suuriakin haasteita monella tasolla.

Imatran kaupunki on painottanut vahvistettavassa talousarviossa muun muassa nuorten hyvinvointia. Mutta kuinka saada heidät pysymään Imatralla kun heidän aikuisuus lähestyy – tai kuinka saada heidät takaisin Imatralle kun he ovat jo aikuisia? Ainoastaan hyvin hoidetulla taloudella luodaan pohjaa toimivalle ja uskottavalle kuntastrategialle sekä tulevaisuuden asukkaillemme.

Käsillä olevan talousarvion ”synnyttäminen” on ollut valtaisan työn tulos ja suuri ponnistus viranhaltijoiltamme. Tästä Imatran perussuomalaiset haluavat kiittää talousarviovalmistelussa erityisesti kaupungin viranhaltijoita ja toimivaa yhteistyötä muiden poliittisten ryhmien välillä.

Arvoisa puheenjohtaja, näillä esiintuoduilla seikoilla Imatran perussuomalaiset ovat valmiita hyväksymään talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2022 – 2024 kun pidämme kiinni avaintavoittesitamme: elivoimaisuutemme vahvistamisesta, hyvinvoinnin edistämisestä ja uusien toimintatapojen edelleen kehittämisestä.

Kiitos.”

Puheen voi katsoa linkistä kohdasta 2:12:28

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
#1

Vuosi 2023 se vasta onkin arvoitus.
Vuosi 2022 tässä vielä jotenkin kunnissa kellutaan, mutta sitten ei kukaan vielä tiedä, mitä sen jälkeen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Suuriopettaja on opettanut , eläkääpäivä kerrallaan , eikäsitä enenpääpystykkään !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suomalainen ensin!
Iloinen
#3

Reipasta ja napakkaa tekstiä ja puhetta kirjoittajalta. Toivottavasti olet ehdolla aluevaaleihin ja eduskuntavaaleihin aikanaan? Tsemppiä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Iloinen
#4

Oletteko lukijat huomanneet, kun kirjoitetaan asiasta eikä sen vierestä niin ei näy trolleja eikä yli-innokkaita nimettömiä jakamassa heittojaan.
Sama pätee totuuteen. Totuutta ei tarvitse perustella.
Asiateksti puree näköjään trollit ja nimettömätkin äänettömiksi yhtiömiehiksi. Kiitos Ari!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000