Perussuomalaiset

Lulu Ranne

Maailman paras maa huolehtii asukkaistaan

Kirjoitus julkaistu Perussuomalaiset-lehdessä 6-7/2018

Tanska, Norja ja jopa Ruotsi ovat heränneet maahanmuuton vaikutuksiin. Ruotsin päähallituspuolue demarit onkin esittänyt tiukennuksia turvapaikanhakijoiden oikeuksiin ja pääministeri Löfvén todennut ”Haluamme pienentää sitä määrää, joka tulee Ruotsiin” (HS 25.5.2018). Tiukennuksilla halutaan varmistaa maiden turvallisuutta ja hyvinvointia.

Maahanmuutto ei voi olla tabu Suomessakaan, sillä sen yhteiskunnalliset ja taloudelliset vaikutukset ovat merkittäviä. Meillä onkin vielä hyvät mahdollisuudet varmistaa omilla päätöksillämme, ettei maahanmuutto heikennä tulevaisuudessa julkista taloutta, jonka varassa maamme hyvinvointi ja turvallisuus ovat.

Tavoitteemme on, että Suomi on hyvinvoiva, turvallinen ja oikeudenmukainen maa. Maailman tasa-arvoisin maa aikuisille ja lapsille, myös tytöille ja naisille. Jotta tähän päästään, on tutkimustietoa myös maahanmuuton yhteiskunnallisista vaikutuksista hyödynnettävä. On selvää, ettei millään länsimaalla ole varaa ottaa vastaan henkilöitä, joilla ei ole hätää lähtömaassa ja joiden vaikutus julkiseen talouteen tai turvallisuuteen on pysyvästi negatiivinen. Suomen rajan yli tuleviin henkilöihin ottaa kantaa myös rajavartiolaitoksen apulaispäällikkö Ilkka Laitinen (HS 10.6.2018). Laitinen toteaa ”Olennaista on se, että havaitaan, otetaan kiinni, selvitetään keitä he ovat ja millä asialla ja katsotaan, että tilanne pysyy hallinnassa. Palautetaan ne, joilla ei ole tänne asiaa”.

Maassamme asuu myös maahanmuuttajia, jotka osallistuvat maamme rakentamiseen. He ovat ihmisiä, jotka elättävät perheensä, maksavat veroja, noudattavat maamme lakeja, arvostavat myös naisia ja kunnioittavat tapojamme. He eivät polta autoja vaan rakentavat niitä. Vastuuta kantavia maahanmuuttajia on kuitenkin liian vähän.

Maahanmuuton lähtökohtana on, että täällä noudatetaan Suomen lakeja. Ihmisoikeuksien vastainen Sharia-laki ei kuulu Suomeen. Lapsi- ja pakkoavioliitot sekä moniavioisuus ovat lailla kiellettyjä. Lapsiin kohdistuva julma väkivalta on estettävä kaikin laillisin keinoin. Väkivaltarikoksista tuomitut eivät ole tervetulleita Suomeen.  

Maahanmuuttajilta tulee myös vaatia suomen kielen oppimista, jota ilman ei kykene osallistumaan yhteiskuntamme rakentamiseen. Tukien tulee olla velvoittavia eikä koskaan suurempia kuin suomalaisten.

Työntekijäpula ja huoltosuhde eivät ratkea nuorten massamaahanmuutolla. Tilastollinen tosiasia kun on, että useimpien maahanmuuttajaryhmien työllistyminen on heikkoa ja vaikutus julkiseen talouteen negatiivinen. Nykyinen tarveharkinta on hyvä ja sillä toivotamme tervetulleiksi kaivattuja ammattilaisia Suomeen.

Maailman paras Suomi on yhtenäinen, hyvinvoiva ja oikeudenmukainen. Maa, jossa maahanmuutto on hallittua. Maa joka toimii vastuullisesti, kantokykynsä mukaan ja huolehtii omistaan. 

Lulu Ranne,

Perussuomalaiset Naiset Ry, 2.vpj,

Kanta-Hämeen PerusNaiset Ry, pj

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

Eikös Halla-aho esittänyt , että kansainväliset sopimukset , koskee kaikkia maita tasapuolisesti !? Miksi sitten vain EU/eurooppa kantaa vastuun , pakolaisista ???!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Yhteiskuntamme,jota valtioksi kutsutaan ei voi muuttua kaikilta osin kaikille suosiolliseksi,jotka ”pakenevat ties mitä kuin verukkein”.
Ei voi myöskään asettaa vastakkain laillista maahanmuuttoa kuin tosi hädässä olevia pakolaisia omien kansalaistemme kanssa kuin ei voi myöskään väittää sitä ettei tämä ole pois jostain maamme epäkohdista ts.omasta taloudestamme valtiollisessa mielessä tulkattuna.

Vaiko EU maksaa kaiken ”maailman siirtolaisuuksien/-pakolaisuuksien tmv.” kulut omista budjetistaan,jonne myös maamme kuuliaisesti maksaa hyväntahtoisuudellaan tai pakotetusti ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Kantasuomalaisista ei huolehdita, vaikka pitäis huolehtia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#4

Rajavartiolaitos? Paino sanalla ”vartio”! Vanhan liiton mies kuvittelee, että jos asiat eivät tunnut selviltä, jonkun ylittäessä maamme rajaa, niin tänne ei ole tuloa.
Tämän uuden mallin mukaan, Rajavartiolaitos on sitä varten, että toivottelee tulijat tervetulleeksi. Vartiopäällikkö keittelee teet tai kahvit, tarjoaa tulijalle kelpaavaa sapuskaa, tilaa taksin viemään eteenpäin seuraavaan huolintapisteeseen. Kaikki touhu ja hösääminen veronmaksajien piikkiin.
Eikö tuolla tasolla olevaa touhua voisi kilpailuttaa? Mihin ihmeeseen tarvitaan kallispalkkaisia, korkeaa, veronmaksajien kustantamaa sotilaskoulutusta? SPR tai joku kotouttamista harjoittava järjestöhän voisi tehdä hommat paljon, paljon halvemmalla, jopa paremmin. Tulijoiden kanssa kommunikointikin voisi onnistua jopa farsin kielellä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000