Perussuomalaiset

Tuukka Saimen

USA:n demokraatit viilettävät Suomeen vasemmistohallituksen

Positiivista tässä on se, että troikka (IMF, EKP ja Euroopan komissio) saapuu Säätytalolle vuosikymmenen vaihteessa ja pistää velkojien ohjauksessa Suomen julkisen talouden sekä korruptoituneet poliittiset rakenteet kuntoon.

Mutta Suomella on myös toinen vaihtoehto. Se on kokoomuksen ja keskustan ryhdistäytyminen ja valtion kassan tyhjentämisen lopettaminen. Petteri Orpon ja hänen hovinsa aika kokoomuksen johdossa on ohi.

Kokoomuksen puoluejohto ei tiedä historiaansa

Kun Suomen markkinataloutta vapautettiin 1980- ja 1990-luvuilla ja maa kulki kohti EU-jäsenyyttä, kokoomuksen arvopohja oli lähempänä Yhdysvaltain republikaanista kuin demokraattista puoluetta. Yksilönvapaus, markkinatalous, yrittäjyys, oma vastuu ja konservatiivinen arvomaailma yhdistivät näitä puolueita.

Kun kokoomuksen puoluesihteeri Maggie Keskinen kertoi amerikkalaisine juurineen olevansa demokraattien rekisteröitynyt äänestäjä ja äänestäneensä puoluetta, ei asiaa pitäisi edes ihmetellä.

Kataisen ja Stubbin kausilla kokoomus viimeistään etääntyi tästä perinteisestä arvopohjastaan ja siirtyi ideologisesti vasemmalle. Samalla tiellä puolue jatkaa tänäkin päivänä.

Kokoomusjohdon sosialistisen politiikan jäljet näkyvät arjessa. Puolue on tietoisesti rakentanut kolmannelle sektorille lähipiirilleen valtavasti palkintovirkoja. Julkisen sektorin budjetteja on kasvatettu, virkamiehistä on tehty palkkajohtajia ja markkinataloutta on rajoitettu kaventamalla kilpailua muun muassa rajaamalla toimialoja.

Samaa voidaan sanoa keskustasta ja sen perinteisestä kannattajakunnasta, maanviljelijöistä ja pientilallisista. Pohjanmaan lakeuksien syvästi uskonnollisissa perheissä arvomaailma sekä käsitykset ihmisarvosta, perheestä, työnteosta ja omasta vastuusta ovat lähempänä Yhdysvaltain syvän etelän republikaanisten miesten ja naisten arvomaailmaa kuin suurkaupunkien sosialistisen vasemmiston arvomaailmaa.

Suomen vararikon välttämiseksi onkin välttämätöntä, että kokoomuksen ja keskustan jäsenistö tekee ryhtiliikkeen ja lähettää nykyisen puoluetoimistoväen ja puoluejohdon vasemmistoliiton, vihreiden ja SDP:n avuksi.

Perussuomalaisten kyvyt ja osaaminen eivät yksin riitä Suomen julkisen talouden pelastamiseen, vaikka puolueen kannatus nousisi yli 50 prosentin.

Kello tikittää

Suomi saattaa kestää vielä yhden vasemmistolaista talouspolitiikkaa harjoittavan hallituksen, jos valtio ryhtyy turvautumaan yksityisalojen eläkevaroihin siirtämällä niitä valtion budjettiin tai käyttämällä niitä valtionvelan vakuutena. Vuoteen 2031 mennessä peli on kuitenkin lopullisesti menetetty.

Siksi seuraava vasemmistohallitus on saatava nurin parlamentaarisin keinoin parissa vuodessa, järjestettävä uudet vaalit ja aloitettava korruptoituneiden julkisen sektorin rakenteiden purkaminen.

Suomella ei ole enää varaa yhteen politiikan nelivuotiseen näytelmään, jossa puolueet jakavat yhteistä rahaa omille etupiireilleen ja lähettävät laskun tuleville sukupolville.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
#1

Suomen EU-lasku on karmea!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Tällä hetkellä yli 200 miljardia euroa kaiken mädätyksen lisäksi.

velkakello . fi

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Velka on maahanmuuttaja otettaessa, ja veronmaksaja maksettaessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Martin
#4

Maahanmuutto korreloi hyvin myös työttömyyslukuun. Ilman maahanmuuttoa Suomessa olisi täystyöllisyys, paljon pienempi velka, vähemmän rikollisuutta, korkeampi pisa. Tämä on fakta josta ei saisi puhua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000