ESIMERKKITAPAUKSENA KKO 2014:67

Korkein oikeus on linjannut tapauksessa, että henkilön A, joka oli
kolaroinut pysäköintitilanteessa toisen autoa, ei tarvinnut ilmoittaa
teostaan, koska hän olisi saattanut itsensä vaaraan tulla syytetyksi ja
tuomituksi liikennerikkomuksesta. Asiassa oli siis kysymys siitä, oliko A
laiminlyömällä tieliikennelaissa säädetyn velvollisuuden ilmoittaa
liikenneonnettomuudesta syyllistynyt liikennerikkomukseen.

Korkein oikeus totesi, että ottaen huomioon tieliikennelain mainitun
lainkohdan tarkoitus ja ilmoitusvelvollisuuden sisältö onnettomuudesta,olisi ilmoittaminen edellyttänyt sellaisten tietojen antamista, että henkilö olisi itse asiassa joutunut samalla ilmiantamaan itsensä siitä liikennerikkomuksesta, johon hän oli syyllistynyt törmätessään autollaan toiseen autoon.

Oikeus olla ilmiantamatta itseään rikoksesta on osa perustuslain 21
§:ssä taattua oikeusturvaa. Tässä tapauksessa käsillä ei ole ollut
sellaisia korkeimman oikeuden tuomion perusteluissa tarkoitettuja
seikkoja tai olosuhteita, joiden johdosta itsekriminointisuojan
voitaisiin perustellusti katsoa kaventuvan tai väistyvän jonkin sitä
tärkeämpänä pidettävän oikeuden turvaamiseksi. Tällainen oikeus voi
KKO:n mielestä kaventua tai väistyä silloin, kun rikosta koskevien
tietojen antaminen on välttämätöntä hengen tai terveyden vaaran
torjumiseksi, jolloin ratkaisu on perustettava kyseessä olevien perus-
ja ihmisoikeuksien merkityksen punnintaan asianomaisessa tapauksessa.

AJATUKSIA IHMISOIKEUKSISTA JA IHMISTEN OIKEUSTAJUSTA

Korkein oikeus pohtii asiaa perustuslain, ihmisoikeussopimuksen,
ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisujen sekä kansalaisoikeuksia ja
poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen valossa.

Korkein oikeus tuo esille myös keskeisen ihmisoikeusperiaatteen eli
oikeuden oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin (fair trial). Kaikki
pohdinta on varmastikin juridisesti kestävää ja muodollisesti täysin
oikein, jos asiaa katsotaan yksinomaan rikoksesta syytetyn näkökulmasta.

Kun asiaa katsotaan uhrin (tässä tapauksessa kolaroidun auton
omistajan) näkökulmasta, tulee mukaan myös hänen ihmisoikeutensa eli hänen oikeutensa luottaa yhteiskunnan normien olevan myös hänen suojanaan sekä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimus. Lisäksi mieleeni tulee perustuslain 15 §:n omaisuudensuojaa koskeva perusoikeus.Asiassa on mukana siis punnintaa ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien välisestä suhteesta toisiinsa ja yhteiskuntaan nähden.

Lait ja säädökset on tarkoitettu ohjaamaan ihmisten käytöstä. Suomen
rikosoikeuden perusta rakentuu pitkälti rangaistusten
ennaltaehkäisevyyden periaatteelle eli rangaistusten olemassa olon
odotetaan muokkaavan ihmisten käytöstä jo etukäteen. Näin on myös
oikeuskäytännön ja erityisesti korkeimman oikeuden ratkaisujen kohdalla. Ne ovat viesti ihmisille siitä mikä on oikein kyseisessä asiassa.

Ratkaisussa olisi hyvä ollut tuoda esille pohdintaa moraalista ja
yleisestä ihmisten oikeustajusta, mutta näin ei ole ollut yleensä tapana
oikeuskäytännössä tehdä, vaan asioita pohditaan – erityisesti
rikosoikeudellisissa oikeustapauksissa – vain rangaistussäännökseen
nähden.

Samoin on tapauksesta on ajatellut oikeustieteen professori Erkki
Aurejärvi, joka on Uuden Suomen blogissaan todennut, että perusteluja
olisi ehkä voitu laajentaa ottamalla mukaan pohdiskelua yleisistä
kansalaisvelvollisuuksista, moraalista ja rehellisyydestä. Vaikka
oikeusjärjestyksessä tällaista menettelyä ei pidetä täysin sallittuna,
niin siitä ei seuraa rikosvastuuta.  

Korkeimman oikeuden ratkaisuja ihmetellään monesti liian
periaatetasoisten oikeudellisten ongelmien ratkaisuista ilman että ne
peilaisivat ympärillä olevaa yhteiskuntaa ja ihmisten oikeustajua. Nyt
kysymyksessä oleva tapaus on hyvä esimerkki ihmisten normaalille
käyttäytymiselle vieraasta ajatusmallista. Jokainen tavallinen ihminen
haluaa jättää yhteystietonsa ja ottaa vastuun toisen omaisuuden
vahingoittamisesta.

Meidän tulisi käydä laaja yhteiskunnallinen keskustelu
ihmisoikeuksista ja perusoikeuksista sekä siitä, keiden suojaksi ne ovat
alun perin muotoutuneet? On muistettava, että ne ovat kehittyneet
nimenomaan tavallisen ihmisen suojaksi mm. epäinhimillistä kohtelua ja mielivaltaista hallintoa vastaan.

Nykyisin ihmisoikeuksia pohditaan enenevässä määrin pelkästään ns.
yhteiskuntarauhaa rikkoneen tai ylipäätään toisen osapuolen suojaa
arvioitaessa mitä moninaisemmissa asioissa, kuten vankilaolot,
rikosvastuu ja syytetyn oikeussuoja oikeudenkäynnissä yms. Nämä ovat sinänsä tärkeitä asioita ja niistä tulee oikeusvaltiossa huolehtia
asianmukaisella tavalla. Valitettavasti vain liian usein rikosasiassa
teon uhri jää toisarvoisen huomion kohteeksi pohdittaessa vain sitä,
että syytetyn ihmisoikeudet ja oikeusturva toteutuvat täysimääräisesti.