Perussuomalaiset

Laura Korpinen

Suostumus2018 - sutta ja sekundaa

Eduskunnassa on keskusteltu raiskauslainsäädännön muuttamisesta Suostumus2018-lakialoitteen pohjalta https://yle.fi/uutiset/3-10976824. Tämä aloite on osa pitkällistä jatkumoa, jossa lainsäädännön uudistamista ohjaa kovaäänisten, mutta lainsäädännöstä ja lainkäytöstä hyvin vähän ymmärtävät idealistit.

Suuresti on huudettu viime aikoina ”oikeusvaltioperiaatteesta”, mutta Suostumus2018-aloite perustuu rikosoikeudellisten periaatteiden täydelliselle ymmärtämättömyydelle. Ensinnäkään, rikos ei voi koskaan perustua siihen, että henkilö ei osaa lukea toisen ihmisen ajatuksia. Toiseksi, syytetyn ei oikeusvaltiossa pitäisi joutua todistamaan syyttömyyttään. Nyt syytetylle sellaista velvollisuutta ollaan asettelemassa. Syytetyn pitäisi näyttää, että suostumus on ollut. Toinen vaihtoehtohan olisi, että syyttäjä näyttäisi toteen, ettei suostumusta ole ollut. Mutta miten näytetään toteen jotain mitä ei ole?

Kolmantena, ja mielestäni keskeisimpänä asiassa on se, että raiskauslainsäädäntöön ei tule luoda jonkinlaista postimyynnistä tuttua ”katumisoikeutta”. Ei pitäisi olla liikaa vaadittu, että ilmaisee selvästi sanoin tai teoin, ettei halua seksiä, eikä jätä asian ilmoittamista vaikkapa kahden viikon päähän. Jo nykylaissa on kriminalisoitu tiedottoman raiskaus, ja henkilön, joka ei kykene ilmaisemaan mielipidettään. Valitettavasti jo tämä nykyinen lainsäädäntö on idealismissaan liian väljä, ja on johtanut siihen, että raiskauksesta voidaan tuomita mies silloinkin, kun nainen on ollut yhdynnässä päällä.

Seksuaalirikosten tuomioissa on varmasti korjattavaa, tuomiot ovat yleisen oikeustajun näkökulmasta kovin lyhyitä, ja vankeusrangaistus tuomitaan valitettavan usein ehdollisena. Keskityttäisiin lainsäädäntötyössä ongelmien korjaamiseen, eikä uusien ongelmien aiheuttamiseen.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Liikutaan taas lähes samanlaisen epämääräisyyden kuin ”vihapuhe” alueella. Nyt vieläkin kyseenalaisempien tulkintojen varassa.
”Antaa ymmärtää, että antaa” on aivan liian epämääräinen tulkinta jolla voidaan joku asettaa syytteeseen.
Rajoittuneen mielikuvituksen omaavan on tuskin syytä lähteä kaikkia eri tilanteiden variaatiota pohtimaan, mutta kyllä se EI ja tilanteesta häipyminen pitäisi olla kohtuullisen selvä viesti. Se onkin sitten toinen juttu jos ei päästetä lähtemään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Kyllähän nämä raiskaus selvitykset ja lakimuutoksét aikamoista leikkimistä , taitaa olla ?!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000