Perussuomalaiset

Kimmo Kautio

UKK 120 vuotta - Valtiomiesperintö, joka ei unohdu

14 kommenttia

Tänään 3. syyskuuta 120 vuotta sitten syntyi Lepikon Torppaan, Pielavedelle poika, Urho Kaleva Kekkonen, josta myöhemmin tuli Suomen tasavallan kahdeksas ja pitkäaikaisin presidentti palveltuaan virassa vuodet 1956-1982.
Kekkonen oli suuri isänmaan ystävä, patriootti, jonka poliittinen perintö hakee vertaistaan. Paasikiven-Kekkosen ulkopoliittisen linjan tuntee ja sen perintöä arvostaa valtaosa suomalaisista.

Kansainvälisestikin tunnustetulla puolueettomuuspolitiikallaan Kekkonen edisti maamme hyviä ulkosuhteita kaikkiin ilmansuuntiin ja luotsasi itsenäistä Suomea menestykseen niin Neuvostoliiton tuella kuin ajoittain ilmankin.

Kekkonen veti Suomea Neuvostoliiton vaikutuspiiristä kohti länttä niin paljon, kuin se ajan oloon oli mahdollista, vaikka erilaisia pilkkakäsitteitä Kekkosen politiikasta keksittiin aina Keski-Eurooppaa myöten. Juhani Suomen Lohen Sukua -elämänkerta kuitenkin piirtää kuvan miehestä, jolle kansallinen etu kulki kaiken muun edellä.
Puolueettomuuspolitiikka muodosti Pohjolan vakauden ytimen ja turvallisuutemme perustan. Jos mietitään maamme hyvää kansainvälistä mainetta aktiivisena rauhanrakentajana, sen peruskiveen on muurattu Kekkosen unohtumaton elämäntyö.

ETY-kokous vuonna 1975 oli yksi Suomen rauhantahtoisen ulkopoliiikan huippuhetkistä. Diplomaatti Jaakko Iloniemi kommentoi sitä YLE-uutisille näin:

”Luulen, että se oli rauhan ponnistuksista tätä lajia suurin. Olihan kyseessä ensimmäinen toisen maailmansodan jälkeinen korkeimman tason poliittinen konferenssi, johon kaikki Euroopan johtajat ja pohjoisamerikkalaiset osallistuivat.”

ETY-kokous korosti Suomen suurta roolia sillanrakentajana idän ja lännen välissä. Kaiken mahdollisti puolueettomuuspolitiikka. Kekkosen perintöä saamme kiittää tänäkin päivänä myös taannoisesta Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin huippukokouksesta, jota Helsingillä oli kunnia isännöidä kesällä 2018.

2020-luvulla meidän sopisi toivoa samanlaista herraonnea, kuin Kekkosen ajan Suomella. Maata johdettiin viisaudella ja isänmaallisuudella. Kontrasti oman kansansa etusijalle aina asettaneesta valtiomiesviisaudesta tämän päivän omaan jalkaamme ampuvaan Venäjän vastaiseen pakotepolitiikkaan ja Tytti Tuppuraisiin, joiden mielestä ”oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista”, on melkoinen.

EU-Suomen suoritus kaikkien rimojen alittamisessa alkaa hakea vertaistaan, ja mikä pahinta, tosiasioiden tunnustamista ei ole vieläkään aloitettu.

Olemme EU-jäsenyytemme aikana syöksyneet Euroopan vahvimpien talouksien joukosta talouden tarkkailuluokalle, sotkeneet naapurisuhteitamme urakalla ja möhlineet myös rauhanrakentamisen suuren mahdollisuuden, jossa meillä olisi historiammekin valossa mahdollisuus loistaa kansainvälisesti.

Seuraavaksi suomalaisten rahat lähetetään Etelä-Eurooppaan ja oman kansan kurjistaminen saa rauhassa jatkua. Siniristlipun sijaan korkeimmissa saloissa liehuvat EU-liput. Kansallinen itsenäisyys on pian muisto vain. Ja kun joku vaivautuu eduskuntatalolle osoittamaan mieltä, se leimataan joksikin aivan muuksi.

Siispä terveisiä sinne autuaammille kalavesille, kaikkien aikojen suomalaiselle, presidentti Urho Kaleva Kekkoselle. Vastavirtaan nousee lohen suku, saatpa nähdä. Nyt on vain hieman mutkia matkassa.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Nimetön
Vihainen
#1

Kyllä se juurikin noin on.Kyllä Kekkosta tarvittaisiin tänäkin päivänä!Siksi pahasti solmussa/sotkussa on maan asiat!”Kekkosen Suomessa”oli turvallista elää ja tehdä työtä yhteiskunnan hyväksi!No onneksi olen jo elämäntyöni tehnyt,ja ansaitulla eläkkeellä.Mutta nykypolvia,ja tulevia sukupolvia käy sääliksi!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#4

Hei. Kiitos vihainen nimetönkin. Rakas Ystävä; Älkäämme antako säälille valtaa, koska se on perkeleestä. Rukoillaan Jeesusta Kristusta apuun; koska Hän on Elossa; Hän on sama; Eilen, Tänään ja Iankaikkisesti. Ei meillä ole mitään hätää; vaan; perkeleellä. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Piti tarkistaa. Ainakaan kepu ei muista sivuillaan suuren poikansa pyöreitä. Sic transit gloria mundi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

Hei. Kiitos Kimmokin. Kirjoititpa hyvän ja tärkeän kirjoituksen. Oli; Ihanan; Turvallista, Rauhoittavaa ja ’auvoista’ viivähtää siinä hyvässä ajassa; mitä olemme saaneet aikanaan täällä ’lintukodossamme’ elää ja olla. Kiitos. Tuo lohivertaus on ja ihana; Onneksemme Taivaan Isämme on tehnyt meistä; Lohimaisia; menemme sinne; mihin Isämme on meidät tarkoittanut; ’kutemaan’; kosken kuohut voittaen; vain; niistä nauttien. Jeesus Kristus on meidän; voitonantaja ja Iankaikkiseen Elämään viejämme. Perkeleen on väistyttävä; meidän taaksemme. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Kirjoitus taisi lipsahtaa ”isä aurinkoinen” puolelle?
Kiistämättä Kekkosen taitoa ja kykyä luovia sodan jälkeisessä, epävakaassa maailmassa, olivat otteet monesti aika härskejä, erimieltä olevien suhteen. Toisaalta voidaan kysyä, miten muuten olisi selvitty, keskenään riitelevien kuppikuntien kanssa?
Tuleepa mieleen mennä viikolla ollut kohu UPM:n Kaipolan tehtaan lopettamisesta. On herättänyt poliittisia intohimoja suuntaan ja toiseen. Näyttiin otetun Kekkosen tyyli hoitaa asiaa.
Toinen keino olisi ollut vatuloida, vääntää ja kääntää asiaa suuntaan jos toiseen. Johtajan tehtävä on johtaa, niinhän Kekkonenkin teki, käyttäen kaikkia keinoja asioiden viemiseksi oikeaksi katsomaansa suntaan. Yrityksissä Hallitukset ja demokratiassa kansa päättää johtajan onnistumisen, kokonaisuuden pohjalta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#7

Hei. Kiitos nimetönkin. Rakas nimetön; Ei lipsahtanut minkään pakanan puoleen; Vaan minun Rakkaan Isäni puoleen. Tule meidän kanssamme samalle puolelle; Ei jää tilaa; Turhalle huolelle. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#8

Missä muuten on se ”Kekkosen kymmenenkäskyä”taulu?Jossa hän kehottaa tämän maan hallitsevissa asemissa olevia.Asettamaan aina ”Oman Kansan edun” kaiken muun edelle!Tämä verrannolisesti mainitsemani ”Kekkosen kymmenenkäskyä”taulu pitäisi asettaa Eduskuntatalon Suureen istuntosaliin seinälle,että nämä ”Vihervasemmistolaiset”Pölhöpopulistit”!.Tajuaisivat miten tätä maata pitää johtaa!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#9

Hei. Kiitos nimetön vihainenkin. Sinullahan on fantastinen tieto: Kekkosen Urhon 10 käskyä. Ehdottomasti täytyisi laittaa Eduskuntatalon,-Puheenjohtajan läheisyyteen seinälle. Sinnehän se kuuluu. Hän on varmasti sen saanut; Taivaan Isältä. Sieltähän; kaikki rakentava ja Hyvä saadaan. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Kautiolta erinomainen kirjoitus!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#10

Hei. Kiitos. Kyllä Taivaan ja maan Isä on meitä suojellut, ja varjellut; että me vielä Elämme. Kiitos, Ylistys ja Palvonta Hänelle siitä. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Kekkonen oli taitava poliittinen peluri. Oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Kekkonen roikkui liian kauan vallassa.
Kekkosta viime vaiheissa ohjailtiin ja käytettiin hyväksi, koska Kekkonen oli aika pois pelistä ennen lopullista terveyden romahdusta.

Kekkonen oli loppuvaiheessa kuin Suomen Breznev ; ihan seko.

Mitä siitä siis kenenkin on hyvä muistella?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

tepXO
Tyytyväinen
#12

Viimeiset vuodet eivät himmennä aikaisemman työn arvoa. ”Seko” ei aiheuttanut maalle vahinkoa viimrisinä vuosinaankaan. Ja tarvitsi silti vähemmän avustajia kuin nykyiset ministerit.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#14

Se on juurikin noin!Vaikkakin Kekkosen terveydentila heikkeni viimeisinä vallassaolovuosina silminnähden.Niin vahinkoa hän ei maallemme aiheuttanut.Mutta silloin parhaina päivinä.Tamminiemen saunassa Neuvostojohtajat eivät pysyneet kekkosen vauhdissa alkoholin juonnissa,eivätkä saunomisessa.On tosin väitetty että,Urho juotti Tamminiemen saunan vilvoitteluhuoneen kukkia omilla ”paukuillaan” ja piti huolen siitä,että naapurinmaan Johtajien lasit olivat aina piripinnassa.Ja täten antoi ymmärtää,että hän kestää suuria määriä alkoholia,ja vieraat eivät pysty samaan?!.Mene ja tiedä,mutta kyllähän se raju alkoholin käyttö ainaskin viimeisillä kalareissuilla,mm.Islannissa alkoi näkymään” Urkin” terveydessä,ja käyttäytymisessä.Mutta urheilutausta vaikutti sen että ”Urkki”oli pitkään hyväkuntoinen,ja täysin maailmankartalla!.Olihan” Urkki”SM-tason korkeushyppääjä!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

tepXO
Iloinen
#13

Onpa hyvä kirjoitus, jossa Kekkosen ansiot osataan erottaa usein katkerista tyyli- ja makuasioista.

Toisinajattelijoilla on usein tarve ainakin himmentää ansiot palvontana. Paljon näkee myös arvostelijoita, jotka itse olisivat osaneet hoitaa asiat paremmin, ääntään korottamatta, lempeästi ohjaamalla ja diplomaattisella kohteliaisuudella. Lakki päästä heillekin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000