Perussuomalaiset

Sanna Paasikivi

Miten heidän käy hyvinvointialueella?

Jos pitäisi tuoda esiin kolme ihmisryhmää, joiden kohtalosta olen hyvin huolissani tulevalla Varsinais-Suomen hyvinvointialueella, niin nämä ryhmät ovat vanhukset, mielenterveyden ongelmista kärsivät ja vammaiset.

Vanhusten kotihoito on viety äärimmilleen eikä väite ”koti on vanhuksen paras paikka” pidä paikkaansa läheskään kaikkien ikääntyneiden kohdalla. Kotona asuminen on monelle pelottavaa ja käytännössä vaarallistakin. Kriteerit tehostettuun palveluasumiseen pääsemiseksi on kuitenkin asetettu korkealle, sillä laitospaikkoja ei ole. Niinpä sitten vanhuksen kuntoa arvioitaessa ikäänkuin huijataan vanhusta ja läheisiä uskomaan, että monisairas ikäihminen on omatoiminen. Olen itse 90-vuotiaan omaisena törmännyt tähän problematiikkaan. Kun tähän lisätään se, että hoitajia on kaiken kaikkiaan liian vähän vanhuspalveluissa ja se fakta, että omaisetkin väsyvät, on vanhustenhoidon tilanne usein katastrofaalinen.

Vanhusten heitteille jäämisestä on puhuttu raflaavasti mediassa jo pitkään ja syystä. Aluehallintovirastot ovat tutkineet ympäri Suomen ongelmapesäkkeitä. Silti – tilanne on pysynyt pääosin vaikeana. Vaikuttaa siltä, että meihin on iskenyt mummojen ja vaarien suhteen taisteluväsymys, emme jaksa panostaa, koska ikääntyvää väestöä on niin paljon. Mutta – loppupelissä asiakkaana on jokaisen oma äiti tai isä ja lopulta me itse. Aluevaltuustojen tulisi kiireellisesti lisätä tehostetun palveluasumisen paikkoja ja purkaa kotona asumisen ihanuuden illuusio. On kysymys inhimillisestä hädästä.

Mielenterveyshäiriöt ovat suomalaisia rampauttava eriasteisten sairauksien kirjo. Ne aiheuttavat paljon työkyvyttömyyttä ja ovat siten laaja kansanterveydellinen ongelma. Nykyään varhainen diagnoosi ja oikea-aikainen apu, terapia ja täsmälääkitys, auttaisivat monet takaisin työelämään. Keinoja on, muttei resursseja. Valitettavan moni mielenterveyspalvelujen jonoissa roikkuvista suomalaisista on nuoria, joiden opinnot ja tuleva työelämä ovat katkolla siksi, ettei meillä ole sitä toista tarvittavaa psykiatrin vakanssia täytettynä kunnassa. Olemme vapautumassa mielenterveysongelmiin liittyvistä stigmoista, mutta emme saa hoitoa toimimaan ajallaan. Hyvinvointialueilla tulisi tunnistaa se, että varhainen puuttuminen ja kaikki ennaltaehkäisevä työ kansalaisten psyykkisen hyvinvoinnin edesauttamiseksi kannattaa ja hyödyttää koko yhteiskuntaa.

Vammaisten ja erityisesti kehitysvammaisten asiat kiinnostavat lopulta harvoja, sanon tämän kehitysvammaisen äitinä ja alan palveluissa työskentelevänä ja luottamustehtävissä toimivana aivan suoraan. Paljon kauniita fraaseja kuten yhdenvertaisuus ja tasa-arvo leijuu ilmassa vammaisista puhuttaessa, mutta riittääkö vammaispalveluille puolustajia kun hyvinvointialueille taistellaan pelkän kriisiytyneen perusterveydenhuollon järjestämisestä? Kehitysvammaiset ovat vammaisryhmistä se, joilla ei ole vahvoja keinoja puolustaa omaa parastaan. Omaisten järjestöjä on onneksi ja näistä löytyy lujaa tahtotilaa parantaa kehitysvammaisten asemaa. Yhteistyö aluevaltuustojen kanssa olisi ensiarvoisen tärkeää.

Kun sote-palvelujen järjestämistä miettii, vakuuttuu yhdestä asiasta; raskas, monia korkeapalkkaisia hallintopalleja sisältävä koneisto, joka istuu strategiapalavereissa suoltamassa kaavioita näytölle, ei käytännössä ole koskaan saanut mitään oleellista selkeyttä aikaan suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuollon viidakossa. Jos se olisi työssään onnistunut, asiamme olisivat paremmin.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


13 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

HEI. KIITOS SANNA SINULLE, KUN OLET ❤️ LÄHTENYT MUKAAN. SINULLA ON ❤️ MELKO KRISTUKSEN SILMÄT, JA YMMÄRRYS, NOIHIN SOTEASIOIHIN. OLET TAIVAAN 👼 ❤️ LAHJA. KIITOS SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Yhteisöllisiä hoitokoteja ,kaipaan ! Kodikkaita , turvallisia , hyvä ilmapiiri Kiitos!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#2

Tuohon ”koti on ihmisen paras paikka” sloganin juuret yltää vuosien taakse. ”’Sylttytehtailijana on SDP ja sen silloinen ministeri sosiaaliministeri Susanna Huovinen. Tuota ideologiaa rummuttamaala saatiin ”kätevästi” säästöjä! Orjuutettiin puolisot omaishoitajiksi, tai jättettiin loput, ainakin puoliksi heitteille. Samoinhan tehtiin mm. mielenterveyspotilaiden kohdalla.
Yksin, riskirajoilla kämpässään nyhjöttävä, pelokas, rajallisilla virikkeillä oleva vanhus, on sosialistien mielestä ”maailman onnellisimman kansan” huippuilmentymä.
Näitä ARVOPOHJIA me äänestetään, vuodesta toiseen!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#3

Huolesi on aivan oikeutettu ja pitää paikkansa. Omaishoitajat väsyvät samoin hoitajat, resursseja ei ole riittävästi ja hallitus bilettää. Nyt on olennaista että mitään pelkkää hallintohimmeliä ei rakenneta joka ei ole tehokas ja kykene tekemään pikaisia, järkeviä päätöksiä. Nyt olisi tärkeää että ihmiset vaaleissa äänestää vihdoin osaavia, rehellisiä ja suomalaisten asioita ajavia PerusSuomalaisia. Tässä ei nyt auta mitkään pelkät paperilaput joissa lukee hoitajamitotus jos emme konkreettisesti saa niitä rerusseja lisää. Demarien ja vasemmiston harhaanjohtava mainonta että hallitus lisäsi jo hoitajia on juuri tällainen valhe jollaisia emme kaipaa vaan nyt on aika muutokselle ja sen tekee PerusSuomalaiset – Suomi ensin ja suomalaiset. Emme voi jatkuvasti vain lypsää rahojamme muualle – nyt on aika pelastaa suomalaiset ensin. Niukat verovaramme on käytettävä omien kansalaistemme hyväksi ensisijaisesti – ylijäämällä voidaan auttaa muita ei velaksi! Suomi ensin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#4

HEI. KIITOS JANIKIN. NIIN SUOMALAISET ENSIN, KUN TUO PERKELE VEI VIELA LISÄÄ MEIDÄN ❤️ LASTENLASTEMME RAHOJA OMAAN KÄYTTÖÖNSÄ, ELVYTYSPAKETIN LISÄKSI, JOKA OLI JA HÄNEN 👼 ❤️ KÄYTTÖRAHOIKSI MENEVÄ: PETOKSELLA HANKITTU MEILTÄ SUOMALAISILTA. KIRJOITIN NÄISTÄ ASIOISTA HYVIÄ KOMMENTTEJA MARKO MERETVUON BLOKIIN, MUTTA ARMEIJA NE SIIRSI KAUAS TUONNE TAUSTALLE JA POISTI NUO KIRJOITTAMANI ”PARHAAT” PALAT, KOSKA NIISSÄ KIRJOITIN, KUINKA ❤️ SUOMEN ARMEIJA JA VALTIOVALTA TOIMIVAT SITEN, KUIN ❤️ PERKELE HALUAA: ENSIN LAADITAAN LAIT BELSEBUUN MUKAISIKSI, JA SITTEN: VIEDÄÄN LASTENLASTEN RAHAT, NIIN: JUUDAS ISKARIOTMAISEN ”HURSKAASTI” . POMMIKONEET OSTETTIIN : ETTÄ SAATAISI: KÄRJISTÄENSANOTTUNA ISRAELIN KANSA:OSALLISTUEN TAPPOPUUHIIN HEITÄ VASTAAN, KUN SUOMI EI OLE ISRAELIN KANSAN PUOLELLA, VAAN NIINKUIN MUSLIMITKIN: ISRAELIA VASTAAN, KOSKA OVAT PAKANOITA. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Boomeri
Hämmentynyt
#5

Toivottavasti sitten kun hoitajamitoitusta tehdään.Niin ilmoitetaan kokonaisia sairaanhoitajia.Ettei niinkuin joskus taannoin ilmoitettiin,esim,että 5:tä potilasta kohden on varattu 1.5:si hoitajaa.En ole koskaan sairaalassa ollessani nähnyt puolikasta hoitajaa.Ja kuinkas se jaottelu oikein kävisi?Eli ketä hoitaisi hoitajan yläpää?ja ketä hoitajan alapää?Vai olisiko hoitaja jotenkin muuten vajavainen?Jos hänet puolikkaaksi laskettaisiin?:):):)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#6

HEI. KIITOS HÄMMENTYNYT BOOMERIKIN. TAIDAT OLLA NÄSÄVIISAS? KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000