Perussuomalaiset

Kaj Turunen

VAI EI AIKA RIITÄ - HÄVETTÄÄ

Syyksi kerrotaan tekniset ongelmat ja aikapula. Itse kansanedustajana kahdessa valiokunnassa istuvana asetan molemmat perusteet kyseenalaisiksi.

Kansalaisaloitteen luonne on sellainen, ettei kansalaisaloitteelta pidä edes odottaa täydellistä teknillistä suoritusta. Tekniikka kuuluu lain laatijalle, eli eduskunnalle, ja asiasisältö kansalaisille.

Vetoaminen riittämättömään aikaan ei ole yksinkertaisesti totta. Valiokunnissa on aikaa käsitellä aloitteet. On aikaa jos on halua. Etelä-eurooppalaisten pankkien tukemiseen annettiin aikoinaan käsittelyaikaa valiokunnissa vain muutama päivä. Päätökset syntyivät eriävistä mielipiteistä huolimatta. Ei tuolloin kukaan väittänyt ettei olisi riittävästi aikaa tai että olisi teknisiä ongelmia. Eduskunta on myös kutsuttu kesken istuntotauon kesällä päättämään tukipäätöksistä.

Kysymys on suhtautumisesta kansalaisaloitteisiin. Kysymys on demokratian toteutumisesta maassamme. Mielestäni jokainen kansalaisaloite ansaitsee eduskuntakäsittelyn ja suuren salin äänestyksen. Myöskään vaalikaudella ei saa rajata käsittelyä. Myös ne kansalaisaloitteet, jotka tulevat vaalikauden lopulla, on käsiteltävä eduskunnassa seuraavan eduskunnan toimesta.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000