Perussuomalaiset

Antti Eskelinen

Puhemiesten ja ministerien oltava syntyperäisiä suomalaisia

Esitin vastaavan sisältöistä julkilausuma-aloitetta Perussuomalaisten nuorten kevätkokouksessa 2017, mutta se ei saanut tarvittavaa 75% kannatusta, eikä näin tullut järjestön viralliseksi kannaksi. Koska pidän asiaa kuitenkin tärkeänä tuon sen näin uudestaan esiin.

Perustuslakiin on kirjattava vaatimus eduskunnan puhemiesten ja valtioneuvoston jäsenten syntyperäisestä suomalaisuudesta.

Mielestäni eduskunnan puhemiehiksi ja valtioneuvoston jäseniksi voidaan valita vain ja ainoastaan syntyperäinen Suomen kansalainen samaan tapaan, kuin tasavallan presidentti. Tämä on saatava perustuslakiin. Katson, että Suomen tasavallan korkeimmissa asemissa toimivien ihmisten tulee olla suomalaisia. Haluan ehkäistä yltiömonikulturisoitumisen ongelmia ylimmästä päätöksenteosta. Esimakua saimme jo tällä kaudella ministeri Berneristä jolle myönnettiin kansalaisuus vain viikkoja ennen vuoden 2015 eduskuntavaaleja. Nykyinen käytäntö on myös ulkopoliittinen riski kun teoriassa, vaikkapa venäläinen voi toimia Suomessa ministerinä.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000