Perussuomalaiset

Kaj Granlund

Tuija Brax ja oikeusvaltio

Tämän päivän YLE aamustudiossa (jota sattumalta katselin) ex. oikeusministeri Tuija Brax hehkutti, kuinka hyvin oikeusvaltiot toimivat Pohjoismaissa ja etenkin Suomessa, mutta eipä tiedä Brax mitä meillä aikuisten oikeasti tapahtuu.

Oikeusvaltiossa noudatetaan laillisuusperiaatetta, eli ihmisten on ennalta tiedettävä mikä on laillista ja mikä ei. Toteutuuko tämä Suomessa? Ei toteudu. Tämä tulee erityisen hyvin esiin, kun puhutaan sananvapaudesta. Ensin puheesi punnitaan sen mukaan mitä puoluetta edustat. Yleensä vihervasemmiston vihapuheet ja sananvapauden nk. rajoja ylittävät herjat eivät ylitä syytekynnystä. Sama koskee matujen sanomisia. Heitä kun ei voi syyttää ja jos syytetään, niin tuomio on puolet kantasuomalaisen tuomiosta. Minä en kuulu vihervasemmistoon, en kokoomukseen enkä keskustaan, joten en saa sanoa, että: ”Suomessa haisee”. Se vie käräjille.

Väitetään, että meillä on riippumaton oikeuslaitos, mutta esimerkiksi Puolassa sellainen ei kuulemma ole. Siellä poliitikot nimittävät tuomareita virkaan. Suomessa tuomareiden nimittäminen perustuu ”Lakiin tuomareiden nimittämisestä” vuodelta 2000. Kas kummaa, valtioneuvosto esittää ja presidentti nimittää. Eli puhdas poliittinen nimitys aivan niin kuin esimerkiksi ministeriöiden kansliapäälliköt.

Niin tosiaankin, rikostapauksissa käräjäoikeudessa istuu kolme poliittisesti valittua lautamiestä, joilla useimmilla ei ole laista hajuakaan, mutta he voivat niin halutessaan äänestää nurin ammattituomarin.

Oikeuslaitos on puolueeton vaan kun ei ole. Otetaan oikein hyvänä esimerkkinä valtakunnan syyttäjä Raija Toiviainen, joka silmääkään räpäyttämättä ajaa omaa globalistista agendaa. Kun Päivi Räsänen vuonna 2004 kirjoitti homoudesta otsikolla ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi”, hänet syytetään asiasta, joka ei silloin ollut rikos. Syyttäjä rikkoo tässä oikeusvaltiolle tunnusomaisen laillisuusperiaatteen. Niin mutta kun tuo juttu vieläkin on kaikkien luettavissa. Miksi Raija Toiviainen ei puutu vanhaan Youtubessa olevaan Islam-iltaan, jossa islaminuskoiset jotakuinkin selvästi sanoo, että homot kuuluu tappaa. Nooh, eihän Raija-tyttö tuollaiseen lähde. Hän edustaa sitä oikeata suomalaista oikeusvaltiota.

Kun kantasuomalainen hakee Hallinto-oikeudelta päätöstä ja KHO hylkää kanteen, niin tuomio on lopullinen. Muutosta ei voi hakea, mutta sosiaalipummiksi Suomeen hakeutuva rajan ylittäjä voi kielteisestä päätöksestä huolimatta aloittaa oikeusrumban uudestaan ja minun kustannuksella. Vaikka hän saisi 17 kielteistä päätöstä hän saa jäädä Suomeen, eli hänen ei tarvitse noudattaa lakiamme.

Perhon susikäräjille mentiin niin, että valtiovalta tuomion aikaansaamiseksi tuhosi kaikki todisteet, jotta puolustus olisi aseeton. Tuomiossa puolustuksen todistajien lausunnot oli käännetty päälaelleen, jotta ne tukisivat tuomiota. Jotta tuomio edes jollakin tasolla saisi lain siunauksen, susi määriteltiin tilapäisesti uudestaan ja parin vuoden päästä palautettiin taas ennalleen. Susiahan siellä lähdettiin tappamaan, mutta tapa, jolla tuomio masinoitiin, osoitti juuri sen tason, jolla Suomen oikeuslaitos on.

Korkein Hallinto-oikeus eväsi minulta oikeuden saada käsiini sellaisen tieteellisen aineiston, joka oli julkisesti saatavilla. Eivät edes perustelleet miksi sen saaminen oli kielletty juuri minulta, mutta sallittu kaikille muille.

Nyt kun eletään maailman suurimman joukkohysterian aikaa, jota hallitsee Sanna Marinin tiputiimi, niin perustuslakimme on tyhjänpäiväinen asiakirja ja perustuslakivaliokunta vain yksi Sanna Marinin monista työrukkasista. Sanna tyttö ottaa minkä on päättänyt ja näinhän perheen ainut lapsi on tottunut tekemään. Jos ei saa karkkia, niin heittäytyy sitten marketin kassajonossa lattialle ja alkaa huuutaa.

Istun pelonsekaisin tuntein tuvassani ja odotan päivää, jolloin Musta-Maija ajaa pihalle, poliisit tunkeutuvat sisälle, pidättävät ja rokottavat minut joukkohysterian nimissä. Kohta Sanna-tyttö päättää, että minulla ei ole perustulaissa taattuja oikeuksia ja wappusatasia tarjoava Antti-poikaa huoehtii siitä, että perustuslakivaliokunta tukee tätä päätöstä.

Tätä se taviksen elämä on, päivittäistä taistelua Suomi-nimistä ”oikeusvaltiota” vastaan.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Nimetön
#1

”Oikeusvaltio” – mitä ihmettä se mahtaakaan olla.
Ainakaan Suomessa ei ole sellaista.
EU on oikeusvaltioiden hautausmaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Jep. Ei Suomi ole enää hetkeen ollut oikeusvaltio. Oikeutta voi ostaa rahalla tai sopivalla poliittisella pääomalla. Demokratia on koetuksella vai onko Suomi enää demokraattinen valtio? Näennäisesti ehkä, mutta todellisuudessa ei ole. Vallan kolmijako ei toimi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

HEI. KIITOS KAJ’KIN. KIRJOITIT SEN MITÄ ISÄ TAIVAASTA SINULLE, KIRJOITETTAVAKSI ANTOI: TÄMÄ: LAAVANJUOKSUTTAJAISÄ. ONNEKSI MEILLÄ ON ❤️ HÄN: MUUTENHAN, ME OLISIMME HUPISEMASSA NOIDEN KONNASYDÄMISTEN IHMISTEN KANSSA; JOTKA OVAT KAIKENLISÄKSI ”UMPISOKEITA”, JA YLPEITÄ IHMISIÄ, MUTTA ONNEKSI ISÄMMEKIN; ON ❤️ YLPEITÄ VASTAAN: ON ❤️ MEILLÄ VAHVA, ”TAUSTATUKI”, JA ONNEKSI PERKELEHENKIVALTA, ON ❤️ JO VOITETTU: VAIKKA HÄN KIEMURTELEE, VAIKKA PÄÄ ON ❤️ JO MURSKATTU, KUIN ❤️ KYY: AURINGONLASKUUN SAAKKA. SIT’ HÄNET: ANNETAAN: ”MUURAHAISILLE”, JOTKA TEKEVÄT SIITÄ: YÖJUHLA-ATERIAN ITSELLEEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#4

Brax sin , kannattaisi tutkia oikeusasioita , vähäntarkemmallasilmällä !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aliina
#5

Totuudenmukaista tekstiä. Satuin myös katsomaan Braxin oikeus-hehkutuksen, ja ajattelin samaa, ettei taida viranomainen tietää mistä puhuu. Globalismi on erittäin suuri ongelma myös kansallisten länsimaisten oikeuslaitosten kannalta. Ilmenee maahanmuuttajien korruptoituneena suosimisena, ja ihmisoikeuskäsitysten vesittymisenä. Laittoman maahanmuuttajan ihmisoikeudesta pidetään tiukemmin kiinni kuin kantasuomalaisen vanhuksen hoidosta. Ei oteta huomioon lainkaan islamin ihmiskäsitystä, sallittua vääräuskoisten huonoa kohtelua ja mahdollisuutta käyttää myös valhein yhteiskuntaa hyväkseen. Vähemmistökäsitys on myös täysin väärä, eivät muslimit ole vähemmistö missään maassa, koska heillä on maailmanlaajuinen umma takanaan. Viimeistään Tanskan Muhammed-pilakuvajupakka osoitti sen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#6

Kyllähän tässä”pelko perseessä”saa olla itse kukin tänäpäivänä.Laitoin valtioneuvoston kansliaan kyselyn?=Koskien Luken venkoilua susien kestävän suojelutason määrittämisessä.Kysyin myös että kuinka kauan aijotte kärsiä tuot a hommaa edellämainitulta taholta.Ja eikö olisi jo aika vaihtaa porukka puolueettomiin toimijoihin.Samalla esitin myös kysymyksen,että eikö EU määrännyt Suomelle aikanaan 200:dan suden suojelukiintiön?Että miksi määrää pyritään kokoajan kasvattamaan?Ei ainakaan vielä olla vastattu kysymyksiini.Ehkä miettivät rankaisutoimia minulle.Kun tuommoisia kehtaan kysellä.Oikeusvaltiossa kun ollaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000