Perussuomalaiset

Kaj Granlund

Korona-ajan pyövelit

Ihmisen tunteet ovat kehittyneet vuosituhansien aikana ja niiden biologinen perusta löytyy savannien apinalaumojen kaltaisista yhteisöistä. Tunteet eivät näiltä ajoilta ole muuttuneet, vaan samat tunteet vaikuttavat edelleen nykyihmisissä. Kulttuuri ja oppiminen muokkaavat rajoitetusti tunteitamme, mutta ne ovat aina ankkuroituneet ihmisen biologiseen perustaan. Voidaan sanoa, että ”sivistys” on kuin ohut kuori, joka peittää alleen itseään älykkääksi kutsuvan eläimen. Harva ymmärtää, että hienot aivomme ovat evoluution myöstä rakentaneet itsesuojeluvaiston ja lajikehityksen tarpeen päälle sopivan ohuen ja sekavan selitysten verkon.

Kun tarkastellaan ihmisen biologista perimää, niin huomaamme, että lähes kaikki tunteet voidaan palauttaa neljään perustunteeseen: Ilo (sain saalista), suru (saaliini ryöstettiin), pelko (minua saalistetaan) ja aggressio (et perkele vie saalistani). Nämä ja näiden johdannaiset muodostavat mitä kutsumme sivistykseksi.

Ihmisessä olevaa petoa peittää vain ohut kalvo, ja kalvo toimii niin kauan kuin itsesuojeluvaisto ei ole aktivoitu, eli oma etu ei ole uhattuna. Suojan pettämiseen ei kuitenkaan tarvita kuin pientä mielen ja massojen manipulointia. Juuri sellaista, joka sopii aikamme median toimikuvaan. Laumaeläimet tarvitsevat johtajan ja voittoisaa johtajaa seurataan kuin sopulilauma edellä heiluvaa häntää, koska valtaosa ihmisistä ovat kyvyttömiä ajattelemaan itsenäisesti tai toimimaan rationaalisesti.

Rationaalisuudella tarkoitan kykyä käyttää omien tunteiden ja objektiivisen tiedon vuorovaikutusta päätöksenteossa vaistojen, käskytyksen tai tradition lisäksi tai sijaan. Rationaalisuuteen kuuluu vaihtoehtojen tietoinen arviointi ja usein myös esimerkiksi logiikan tai matematiikan käyttö avuksi. Samoin siihen kuuluu kyky määritellä tavoitteet ja niiden saavuttamiseksi käytettävissä olevien toimenpiteiden arviointi, toteutettavan toimenpiteen valinta ja lopulta suunnitelman toteutus.

Niin korona- kuin ilmastosekoilu osoittaa, miten poliittinen valtapeli nopeasti puhkaisee tuon sivistyksen ohuen kalvon ja palauttaa ihmisen tai oikeammin ihmiskunnan takaisin apinalauman tasolle, jossa pelko (minä voin kuolla) ja aggressio (sinä uhkaat minua) ohjaavat valtaosan elämää.

Olemmeko menettäneet terveen järjen vai onko sitä koskaan edes ollut? Kuinka jokin auktoriteetti voi vakuuttaa massat niin helposti, että ei tauti vaan rokottamattomat ovat yhteiskunnan vihollinen numero yksi. Rokottamattomat on syyllistetty, koska heidän väitetään levittävän tautia, johon rokotetut ilmeisesti kuolevat. Rokote toimii ilmeisesti vain sellaisessa paikassa ja maailmassa, jossa kaikki on rokotettu ja juuri tämä median ja viranomaisten kestoväite ja siihen uskominen osoittaa, kuinka kauas rationaalinen ajattelu on kadonnut ja miten sivistys pienellä kikalla on korvattu pelolla.

Rokottamattomien vastainen kampanjointi on herättänyt vihaa niitä kohtaan, jotka käyttävät lääketieteellisiä valintoja kun lykkäävät tai kieltäytyvät kokeellisesta rokotteesta. Kampanjan tarkoituksena on eristää, häpäistä ja nöyryyttää heitä, jotka eivät suostu luopumaan itsenäisyydestään. Se ajaa tarkoituksella suomalaiset toisiaan vastaan ​​ja samalla ajaa huomion pois lääketieteellisestä todellisuudesta, jota hallitsevat rokotteiden kyseenalainen tehokkuus ja rokotteesta syntyneet huomattavat sivuvaikutukset.

Muistelen Stanfordin vankilakokeilua sekä Milgramin tottelevaisuustutkimuksia Yalessa. Milgram järjesti kokeen, jossa satunnaisesti valittu henkilö, joka ei tiennyt kokeen taustoja, lääkäriksi pukeutuneen henkilön (auktoriteetin) opastuksella antoi sähköiskun ”potilaalle”. Lääkärin (auktoriteetin) määräyksestä henkilö antoi ”potilaalle” yhä voimistuvan sähköiskun vaikka potilas huusi ja kiemurteli tuskissaan. Tässä kokeessa ”potilas” oli näyttelijä, eikä sähköiskuja tullut, mutta sitä koehenkilöt eivät tienneet. Koe osoitti, kuinka ohut ihmisen sivistyksen ja empatian kalvo on.

Nykyinen ilmiö, jossa rokottamattomia vainotaan, liittyy jossain määrin tähän kokeeseen, koska ”valtamedian, lääkäreiden ja viranomaisen” painostamilla ihmisillä ei yleensä ole minkäänlaista yhteyttä luonnolliseen empatiaan muita kohtaan. Painostamalla on luoto etuoikeutettu ryhmä (rokotetut) ja hylkiöt (rokottamattomat).

Se mitä seuraa, kun auktoriteeteilla aikaansaatu jako hyviin ja pahoihin jatkuu, on nähtävissä Stanfordin Yliopiston 1970-luvulla tehdyssä vankilakokeessa. Kokeessa tutkittiin ihmisen reagointia valtasuhteisiin vankilanomaisessa ympäristössä. Koehenkilöiksi valittiin 24 vapaaehtoista miesopiskelijaa, jotka kaikki olivat ennen hyväksymistä testattu ja todettu henkisesti normaaleiksi. Osallistujat tulivat keskiluokkaisista, koulutetuista perheistä, eikä kenenkään taustalla ollut mielenterveysongelmia eikä päihteiden väärinkäyttöä.

Koehenkilöt jaettiin arpomalla kahteen ryhmään: puolet määrättiin esittämään vanginvartijoita (rokotettuja), puolet vankeja (rokottamattomia). Koe toteutettiin yliopiston kellarikerroksen laboratoriossa, joka oli lavastettu vankilaksi. Vankeja esittävät nuoret miehet riisuttiin alastomaksi, suihkutettiin desinfioivalla aineella, ja heidät puettiin täsmälleen samanlaisiin, kaapumaisiin vanginasuihin, joiden rintaan oli kiinnitetty tunnusnumero. Oikeita nimiä ei käytetty. Myös vartijoilla oli yhtenäiset khaki-univormut, jonka varustuksiin kuuluivat aurinkolasit, kumipamppu ja pilli. Vartijoita neuvottiin pelkästään huolehtimaan siitä, että vankilassa säilyy yllä kuri ja järjestys ja että vangit käyttäytyivät heitä kohtaan kunnioittavasti. Väkivallan käyttö kuitenkin kiellettiin.

Stanfordin vankilakokeen oli määrä kestää kaksi viikkoa, mutta se jouduttiin keskeyttämään jo kuuden päivän kuluttua. Kävi ilmi, että vanginvartijoina toimivat nuoret miehet nopeasti alkoivat kohdella vankeja yhä raaemmin. Vangeille määrättiin fyysisiä rangaistuksia ja heitä nöyryytettiin. Vartijat alkoivat myös manipuloida vankeja toimimaan toisiaan vastaan jakamalla suosionosoituksia ja rangaistuksia [Wikipedia].

Nykyisessä tilanteessa viranomaiset ovat vakuuttaneet rokotetuille, että rokottamattomat ovat yhteiskuntamme suurin uhka, koska he eivät halua alistua auktoriteettien käskytyksille. Kukaan ei kysy, onko näillä keinoilla on edes pienintäkään tieteellistä perustetta. Jakoa rokottamattomiin ja rokotettuihin halutaan tuoda näkyviin kuten Hitler aikoinaan erotteli juutalaiset muista Daavidin tähden avulla. Nyt puuhataan koronapassia!

Australiassa eräät osavaltiot ovat jo perustaneet keskitysleirejä rokottamattomille. Jatkuvatko tapahtumat siellä kuten Stanfordin kokeessa? Ihmetteleekö kukaan miksi Natsi-Saksa syntyi keskelle sivistynyttä Europpaa?

Ihmetteleekö kukaan vaikka Suomi olisi historiakirjojen seuraava natsimaa?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


12 kommenttia
Nimetön
#1

Huvittavinta tässä koko korona-jutussa on se ns. ”rokote”.
Mikä sellainen rokote oikeastaan on, joka suojaa ”osittain” ja vain lyhyen aikaa, pari kuukautta ehkä. Sitten pitää jo hankkia uusi rokote, jos haluaa olla suojattu edes ”osittain” . Moninkertainenkaan ”rokote” ei anna pysyvää suojaa koronaa vastaan.

Mutta kun kyseessä on globaali tapahtuma koronan ympärillä, niin on kysyttävä, kuka taustalle pitelee lankoja käsissään. Kuka / mitkä voimat ohjaavat tätä näytelmää. Mistä käsin ohjaus tapahtuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#6

HEI. KIITOS 😕 NIMETÖNKIN. MINÄ VASTAAN IHAN OMIN LUVIN: LANKOJA PITÄÄ KÄSISSÄÄN: IHAN isä pääperkele, KOSKA HÄN TAPPOI MYRKKYAINEELLA SEN HYVÄN NS. SUOJAJÄRJESTYKSEN, MINKÄ ISÄMME OLI MEIHIN LAITTANUT, KUN HÄN SANOI MEIDÄT SYNNYTETTYÄÄN: ”KATSO, KAIKKI ON ❤️ SANGEN HYVÄÄ.” NÄMÄKIN KAIKKI LÄÄKETYÖT, OVAT SIELUMME VIHOLLISEN TYÖTÄ, TIEDÄN SEN SIITÄ, ETTÄ MINUTKIN LUVATTA KAUKOROKOTETTIIN YÖLLÄ: IÄKÄS, PERUSTERVE IHMINEN, JOSTA SITÄKAUTTA SAATIIN SAIRAS.
PERKELESYDÄMINEN IHMINEN ON ❤️ ARMOTON IHMINEN, NIITÄ ON ❤️ SOTATANTEREET PULLOLLAAN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Joku / jotkut on keksineet , hyvän uuden rahankeräys ” sampon ” !!! Ja se tuntuu , toimivan hyvin !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#11

HEI. KIITOS 😕 TÄMÄ ON ❤️ PERKELEEN BISNES. EI MEIDÄN ❤️ TULE KUMARTAA, KUIN, ❤️ VAIN JEESUSTA KRISTUSTA. VAIN LUOJAA, EI SIELUN, HELVETTIIN HUKUTTAJAA KIITOS 😕 . SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Maalaismies
#2

Kuinka onkaan sähköenergian valtava hinnannousu?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

Kaj , vähän ihmettelen , kun viittaat kehitys / evoluutio – oppiin ?! Minäkun , pysyisin mieluumin , luomiskertomusopissa !!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#10

HEI. KIITOS 😕 HÄMMENTYNYT NIMETÖNKIN. PYSY VAAN LUOMISOPISSA, NIIN MINÄKIN PYSYN. JEESUS KRISTUSHAN MEILLE ANTAA TULEVAISUUDEN JA TOIVON, MUUTENHAN TÄMÄ OLISI, AIVAN HULLUNMYLLYÄ, JOS EI TÄÄLLÄ OLISI KRISTUS KONKREETTISESTI MUKANA. ETTÄ SE ON ❤️ HYVÄ SANA, KUN HÄN SANOO: MINÄ OLEN SISÄLLISESTI TEISSÄ, ETTEKÖ SITÄ HUOMAA. KIITOS 😕 . SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Minun sisääni ei ristus ilman lupaa tule, sehän olisi raiskaus!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

J. Jörgensen
#4

Melko outoja näkemyksiä: ”Rokottamattomat on syyllistetty, koska heidän väitetään levittävän tautia, johon rokotetut ilmeisesti kuolevat.” En tosin seuraa kansanradiota tai vauva24 -keskustelupalstaa, tms, mutta syyllistäminen liittyy kyllä lähinnä siihen, että rokottamattomien hoidoista koituvat kustannukset kaivetaan pääosin rokotettujen pussista. Olen tsekin taipuvainen ajattelemaan, että jos et ota rokotetta, niin OK, vapaassa maassahan tässä, mutta maksat itse sitten mahdolliset covid -hoitosi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#8

Muista että kyseessä ei ole rokote vaan puhdas geenimanipulaatio. Tämä ”rokote” ei tapa virusta vaan yrittää torjua ”piikkiproteiinia”. Siis, rokotettu levittää virusta siinä missä rokottamaton.

Rokottamattomia tarvitsee hoitaa vain silloin, kun joutuvat sairaalaan ja tiedämme, että kaikki tartunnan saaneet eivät sinne joudu, mutta kaikki tartunnan saaneet ovat paremmassa suojassa virukselta, kuin rokotetut.

Yhdysvaltojen Food and Drug Administrationin kokouksessa 17.9.2021 on todettu, että jokaisesta rokotteen pelasta kuolemasta kuolee kaksi rokotteen sivuvaikutuksiin!

Lopuksi voin lohduttaa sinua sillä, että olen kriittisessä iässä (74v), kustannan yleensä kaikki sairauteni itse ja jos korona tulee ja tappaa, niin se on minun tapani poistua tältä hiekkalaatikolta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#9

HEI. KIITOS 😕 J. JÖRRGENSENKIN. KENELTÄ TULEE SE ENSISIAISOIKEUS ASIAN TULKITSEMISEEN, KUN SITÄ EN OLE KUULLUT SANOTTAVAN, ETTÄ SE TULI JEESUKSELTA KRISTUKSELTA, NIINKUIN SE TULI HÄNELTÄ, KUN HÄN HERÄTTI LASARUKSEN HAUDASTA. NYT, KUN ANNETAAN ROKOTETULLE ENSIPUHEOIKEUS, NIINKUIN HÄN VAIN OLISI TEKEMISISSÄÄN JUMALAN TAHDOSSA, JA TOINENHENKILÖ EI. TURVALLISEKSI ROKOTTEEN TOTEAMINENHAN, PITI KESTÄÄ VIISI VUOTTA. NYT VOIDAAN SANOA: ETTÄ KAIKKI OLIVAT HULLUJA KETKÄ ANTOIVAT ITSENSÄ ROKOTTAA, KOSKA TURVALLISUUSTAKUITA, EI OLLUT, ETTÄ KOEROTAT OLISIVAT TODISTETUSTI ELÄNEET ROKOTUKSEN JÄLKEEN, SEN 5 VUOTTA. TULEE KYSYMYS: KUKA RIKKOI JUMALAN VIIDETTÄ KÄSKYÄ VASTAAN, JA TAPPOI IHMISIÄ? LH.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#5

HEI. KIITOS 😕 . NYT TÄSSÄ ASIASSA: ROKOTUS,-ROKOTTAMATTOMUUS ON ❤️ PERKELEHENKIVALTA, VETÄNYT PIDEMMÄN KORREN, JOKA ON ❤️ AIVAN TOTUUDENVASTAINEN. ASIAHAN, EI SAA OLLA, KUIN ❤️ KAKSINTAISTELIJOILLA, JOTKA ENSIN SEISOVAT SELÄT VASTAKKAIN, JA PISTOOLIT TENASSA,- KÄÄNTYVÄT TOISIANSA PÄIN KIIREESTI, JA AMPUVAT TOISIANSA PÄIN. EIHÄN SE NOIN SAA OLLA TUON, NS. ROKOTUKSEN PÄÄPUHUJAHENKILÖN, OIKEUDELLISPUHEENVUORON: TOTUUSPUHE. KENELTÄ SE TOTUUS SIIHEN TULEE, JOS’ EI JEESUSKAAN OLE VILAHTANUT PAIKALLA. ISÄHÄN ON ❤️ ANTANUT MEILLE JEESUKSESSA KAIKKI SUOJAOMINAISUUDET, JOTKA NÄMÄ KELMIROKOTTAJAT, OVAT VOINEET MYRKYILLÄÄN TAPPAA. KAIKKI LÄÄKKEETHÄN TEHDÄÄN MYRKKYAINEISTA. PARATIISIN PERUJA, OLI AIEMMIN KÄÄRME APTEEKIN SYMBOOLI. NYT, MAANPIIRIN SUURIN KÄÄRME TULI SIELTÄ KAKKAISESTA, PAKANAKIINASTA, JOSSA EI PALJOA KRISTUSTA TUNNETA, MUTTA SAIVATHAN, AIKA HÄSSÄKÄN AIKAISEKSI, KUN ROHKEASTI VAIN VALEHTELIVAT. KIITOS 😕 . SIUNATEN

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000