Perussuomalaiset

Kaj Granlund

Hiljaa hivuttaen

Tunnistatko ajan ilmiöt? Osaatko edes olla huolissasi siitä, mitä ympärillämme tapahtuu? Todennäköisesti et, et ja et. Meitä taviksia kiinnostaa vain kuinka monta on sairastunut koronaan, raivo Trump, Meghan ja Harry ja viikkohoroskooppi. Sitten kun joku sekoittaa oman hiekkalaatikkomme, huudamme: ”Miksi kukaan ei tee mitään!”

Kuinka moni yrittää lukea ”taivaan merkit”? Eikö kiinnosta se, kuinka poliittinen valta hallituksemme hiljaisella hyväksynnällä hiljaa hivuttaen siirtyy yhdysvaltalaisille someyhtiöille. Tällä hetkellä et saa keskustella koronaviruksen hoidosta taikka kritisoida rokotteita. Ei saa viitata lähteisiin, joiden viesti ei ole poliittisesti oikea olkoon, että kyseessä on vertaisarvioitua tiedettä.

Ennen joulua Youtube poisti SwebbTv:n koko viiden vuoden tuotannon (löytyy paikasta beta.swebbtv.se), vaikka kanava lähinnä keskittyi aiheisiin, joista valtamedia ei keskustele. Kanavalla haastateltiin talouselämän vaikuttajia, tutkijoita ja asiantuntijoita. Aiheet pääosin talous, ilmasto, energiapolitiikka ja maahanmuutto.

Muutama päivä sitten Swedbank sulki verkkolehti Fria Tiderin tilit Tallinnassa ja hieman myöhemmin suljettiin päätoimittajan henkilökohtaiset pankkitilit Tukholmassa väittäen, että tilin haltijaa ei tunneta riittävän hyvin vielä 20 vuoden asiakkuuden jälkeen. Tavallisen pitkäaikaisen asiakkaan tilien sulkeminen vain siksi, että kyseinen henkilö edustaa vaihtoehtoista mediaa, viittaa vain ja ainoastaan sensuuriin ja yritykseen laittaa eri mieltä olevat ruotuun.

Kun Neuvostoliitto 1990-luvun alussa kaatui, olin tarpeeksi naiivi uskoakseni, että DDR & Neuvostoliitto aatteineen ja menetelmineen oli siirtynyt historiaan. Näin ei kuitenkaan taida olla, vaan Karl Marxin rikkaruohot voivat hyvin, maailmassa riittää hyödyllisiä idiootteja ja Sorokselta ei lopu raha. Mielisairaalat palaavat Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin toisinajattelijoiden kasvatuskoteina, keskitysleireihin työnnetään koronasairaat ja liikkuminen sallitaan vain niille, jotka kiltisti hyväksyvät erilaisia geneettisia kokeiluja rokotusten nimissä.

Kilteille jaetaan yhteiskuntakelvollisuustodistus.

Kun meidät on riittävästi peloteltu ja saatu ohjattua itsevaltiaiden tyrannien viitoittamalle tielle, maailma pelastuu käden käänteessä mutta auttava kämmenpuoli vaihtuu kaikessa hiljaisuudessa karvaiseksi seläksi. Siinä vaiheessa pulinat eivät auta, vaan pelimme on menetetty ja olemme päätyneet uusinatsivasemmiston nöyriksi palvelijoiksi.

Kun yhteiskunta lähtee ratkomaan ongelmiaan terrorin välineillä, terrori voi vain lisääntyä. Poispääsyä ei enää ole.

Kannattaa aina muistaa, että totuus ei tarvitse sensuuria eikä rajoituksia. Sen sijaan valhe pysyy hengissä vain, jos sensuurilla estetään sen paljastuminen.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


41 kommenttia
Nimetön
#1

Naulan kantaan! Itse olen jo huolissani ensi kevään kuntavaalien rehellisyydestä. Punvavihreät ovat siinä määrin aivopestyjä ja omatuntonsa menettäneitä sekä läpeensä epärehellisiä ettei vaalivilpitkään tunnu missään. Tämän nähtiin jo USA:n presidentinvaaleissa – kuolleetkin äänestivät, mutta eivät ole sitten muuten olleet hengissä eivätkä yhteiskunnassa mukana. Ilmeisesti kyseessä oli jokin vain äänestyspäivän kestävä haudoistanousemisilmiö. Oleellistahan vassareille ei olekaan, että mitä ja kuinka paljon äänestetään vaan kuka laskee äänet!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Ylen MOT-ohjelman (2007): Vaaliuurnista löytyy enemmän annettuja ääniä kuin mitä äänestyspaikoilla on kirjattu käyneen äänestäjiä. MOT-ohjelman toimittaja Ari Korvola jahtasi vuoden 2007 eduskuntavaalien haamuääniä. Vaalivilppi havaittiin vuonna 2007, kun Köyhien Asialla KA – puolueen puheenjohtaja Terttu Savola löysi Tietoenator Oy:n, nykyisen Tieto Oy:n kautta, kuinka hänen ääniä oli siirretty Uudenmaan vaalipiiristä, Lapin vaalipiiriin vasemmistoliiton ehdokkaalle, Saapunki Monikalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

2018: Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ lähetti ensimmäistä kertaa historiassa vaalitarkkailijoita Ruotsiin. Tanskalainen poliitikko Michael Aastrup Jensen, joka oli yksi tarkkailijoista, kritisoi nyt kovaan ääneen Ruotsissa eilen pidettyjä vaaleja. Hän aikoo omien sanojensa mukaan tuoda asian esille seuraavassa Euroopan neuvoston kokouksessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Hoiva- ja dementiakodeissa äänet menevät demareille – vilpillisesti. Ketä yllättää sosialistien alhainen käytös. Valitettavasti en enää usko vaalien rehellisyyteen Suomessakaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Silakka
Iloinen
#12

Ei tuota pysty nauramatta lukemaan, missä mielikuvitusmaailmassa oikein elät? USA:n vaalit olivat rehelliset, ainoa yritys vaalivilppiin taisi olla se Trumpin kannattaja, joka pidätettiin vaalipaikan läheisyydessä olleesta autostaan. Hänellä oli kilokaupalla tyhjiä vaalilomakkeita autossaan, sekä tietenkin muutama ase, kuten tapoihin kuuluu. Olisi ehkä yrittänyt lippujen vaihtoa. Älkää nyt aikuisten oikeesti alkaako tuputtamaan meille suomalaisille samaa potaskaa, mitä Trump sepitti amerikkalaisille. Narsisti on narsisti, sille ei voi mitään. Oletko todellakin niin tietämätön, että luulet ääntenlaskijoiden koostuvan vain muutaman puolueen edustajista, se ei pidä paikkaansa. Kun nyt otit asian esille, niin pitänee varoittaa jo etukäteen vaalipaikkojen henkilökuntaa mahdollisista vaalivilppiyrityksistä, jotka mitä luultavimmin tulevat persujen puolelta, kun kerran Trumpia ihannoivat jostain kummasta syystä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#20

Hei. Kiitos iloinen Silakkakin. Sanonta: Hän parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa. Trumpin puolella on kiltimmät ihmiset: Todelliset, sydämeltään, demokraatit. Toiset ovat sudet lampaiden vaatteissa. Isä näkee sydämen, pirukin, tuhotakseen sen, niinkuin Jeesuksenkin temppelin harjalla. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

haha… kyllä nyt vasta naurattaakin silakoiden nielemä narratiivi, jenkkisosialistien tuputtama skeida niellään ilman mitään kritiikkiä, faktantarkistusta, jne., joten se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa…bwhahahaaahahahahaaaaaaa (huutonauruaaaa!)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Liekö kirjoitusvirhe vai mikä, kun jotkut käyttävät demokraateista osuvaa nimitystä ”demonrats”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Se parhaiten nauraa!Joka toiselle kuoppaa kaivaa!:):):)!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Tsekkaapa silakkainen oman ”jeesuksesi”, siis Joe Bidenin, videopuhe, jossa hän vakuuttaa, että jenkeissä on historian suurin vaalivilppiorganisaatio; googlaa YouTubessa tämä video ja ole ajantasalla asioista: Joe Biden brags about having “the most extensive and inclusive VOTER FRAUD organization” in history.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

ja tätä organisaatiota vassarit ovat käyttäneet, koska kaikki lainvastaisuus on vassareille ihanne (vrt. Haavisto)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Vasemmisto panikoi: Georgia äänestää Bidenin valitsijoiden hylkäämisestä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Kaj’kin. Kyllä isä perkele on jo vuosikymmeniä ”pedannut” itselleen, ja; sydämensä hänelle menettäneille: Raharötkömäistä tulevaisuutta. Siitä uhasta huolimatta, vaikka Jeesus Kristus sanoo: ”Minä annan teille, Tulevaisuuden, ja Toivon”. Silujemme vihollinen ja hänen mustat enkelit, ovat antaneet meille; pahanlaatuisen, voivon. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aliina
#3

Kannattaa kysyä, miksi youtubesta on poistettu Tommy Robinson, Iconoclast, Amazing Polly ja moni muu. Puhuivat suoraan ja asiaa vastoin virallista liturgiaa. Moni heistä puhuu edelleen, mutta vaikeammin löytyvillä alustoilla.

Perinteinen media on täysin uuden globaaliin hallintaan tähtäävän luokan hallussa. Jos tämä ei ole totalitarismia, niin ei sitten mikään. Jaksaa ihmetyttää journalistien tekopyhyys – pyrkimys totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen – todellisuudessa asenteellista, vinoutunutta, salailevaa, harhaanjohtavaa ja ideologista, eikä joukosta löydy rehellistä tekijää kuin aniharvoin.

Onko mikään ihme, että ihmiset kaikkoavat valtamedian ääreltä. Esim. Britanniassa BBC menettää jatkuvasti katsojia ja tv-luvan maksajia, syynä diversiteetti-pakkopulla ja laadun heikkeneminen. Meillä Yle ja HS kulkevat samoja monikulttuurisuuspolkuja, poliittisesti korrektin, teennäisen tiedonvälityksen välittäjinä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Kysymys Kaj Granlund
Ymmäränkö oikein kirjoituksesi että vähättelet koronarokotetta ja sen tehoa?.
Näin voi päätellä sananvalinnoistasi..
Jos näin on niin kerro miten nyt pitäisi tomia että korona saadaan kuriin?. Onko USA ja ruotsin malli oikea?.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

En ole Granlund (hän varmaan itse kommentoi myöhemmin), mutta sananvapauden nimissä kommentoin itse. Minun mielestäni Granlund ei vähättele itse korona-rokotetta vaan avoimen keskusteluilmapiirin puuttumusta. Valtamediassa ei todellakaan kovin usein näe/kuule mitään kritiikkiä koskien koronarokotteita. Onhan nämä uudet rokotteet kehitetty todella nopealla aikataululla, joten ainakaan pitkäaikaisvaikutuksia ei ole saatu selville. Lisäksi ainakin AstraZenecan rokote tarvitsee tuotantoonsa abortoitujen sikiöiden solulinjaa, mikä tekee rokotteesta mielestäni ainakin moraalisesti kyseenalaisen. BionTech-Pfizerin RNA-rokotteen kehityksessä ei ilmeisesti ole tarvittu abortoitujen solulinjoja. Kyllähän näistäkin asioista pitäisi voida keskustella aivan avoimesti kaikessa mediassa, mutta hiljaista on, koska sensuuri!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Jos aletaan luomaan kaikenlaisia kahukuvia nyt rokotteesta niin ihmiset alkaa sitä pelkään, ja silloin jää se laumasuoja saavuttamatta.
Jos keskutelu pysyisi asialisena mutta valhemedia kun lietsoo kaiken laista valhetta someen ja ihmiset uskoo niihin. Niin siitä ei hyvä seuraa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

No eikö olisi siis parempi, että valtamediassa olisi laajaa keskustelua koronarokotteista, ja jos kerran yhtään mitään vaaraa ei ole eikä moraalisesti mitään kyseenalaista niin tämähän voitaisiin sitten todeta valtamediassa, mutta kun EI VOIDA TODETA. Nyt kun sitä laajaa keskustelua ei ole valtamediassa niin sekös vasta niitä kauhukuvia synnyttääkin, että kun ei pihaustakaan kuulu kritiikistä. Minun mielestäni se on epärehellistä ettei kaikkea kerrota valtamediassa. Joka tapauksessa meitä älykkäitäkin kansalaisia on, jotka ajattelemme asioita monelta kantilta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Huom! Lasten rokottamiseen ei ole vielä myyntilupaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

H Moilanen
#25

2009 Euroopan lääkeviraston hyväksymä Pandemrix-rokote sikainfluenssaa vastaan aiheutti Suomessa noin 200 hengelle narkolepsian. 2010 Pandemrixin käyttö lopetettiin. Tämä ei ole mikään kauhukuva.

Nyt 2020 toimivan rokotteen kiireellinen kehittäminen coronaa vastaan on ensisijaista. Uskon, että laboratorioissa on todennettu lääkkeen toimivuus ko. virusta vastaan, mutta mitä muita vaikutuksia sillä mahdollisesti on, ei voida todentaa kuin jälkeenpäin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#26

Hei. Kiitos Rakas Nimetönkin . Älä pelkää. Tuleehan sieltä aivan pian Jeesus Kristus. Hän parantaa meitä laumoinakin, jos vain suostu me parannettavaksi. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#16

Hei. Kiitos nimettömällekin. Tämän rokotteenhan voisikin nimetä ”Herodeksen tapa nykyaikana tappaa sikiöt”. Lääkärithän pääsevät ”kunnostautumaan” Jumalan viidennen käskyn rikkomisesta, mikä ei ole: Mikään ihmiskunnan kunnia-asia. JeesusHenkisiä ihmisiä, lääkäritkin vainoavat ja peräti tappavat. Ei Jeesukseen Kristukseen uskovat ihmiset muuten, kuin, jos ylin esimies on, Jumalan, Jeesuksen Kristuksen,ihmisten edessä kieltävä ihminen. Uskovia lääkäreitäkin on Suomessa. Jeesukseen Kristukseen. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#11

En väheksy koronarokotetta enkä vastusta sitä. Olen kuitenkin työni puolesta seurannut lääkkeiden sertifiointia ja siihen liittyvää tutkimusta. Normaalioloissa mikään uusi rokote ei hyväksytä alle 5 vuodessa. Vaikka koronarokote sinänsä oivallisella tavalla ”matkii” virusta tulos voi olla hyvä, mutta käytetty tekniikka on meille täysin tuntematon ja sen seuraukset saattavat näkyä vasta vuosien jälkeen.

Toisaalta kannattaa myös miettiä, onko tuo korona ihan oikeasti muuta kuin pahanlaatuinen kausiflunssa. Onko kaiken takana jokin muu? Miksi ihmisiä pelotellaan? Miksi somessa ei saa käsitellä kysymystä?

Miksi ranskalainen lääketieteen professori Jean-Bernard Fourtillan suljettiin mielisairaalaan 10.12.2020, kun hän otti julkisesti kantaa rokotteiseen ja koronaan?

Näitä sopii miettiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#19

Hei. Kiitos Kaj’kin. Kiitos Kaj’kin tuosta mielisairaala tiedosta. Minulle se on selvä merkki, että koronabisnes on perkeleen organisoima. Sotaaikana aseista kieltäytyvät vietiin ja mielisairaalaan: perkele vie, ei; Jeesus Kristus mielisairaalaan ketään vie. Hän parantaa itse, jos tarve vaatii, mutta Hänhän sanookin: Usko Häneen: on hulluutta niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on, Elämän Voima. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#5

Mieleen nousee , ilmestyskirjanpeto !!? Ettei muut saa , ostaa / myydä eikä paljon muutakaaan , jos ei ole pedonmerkkiä !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Tähän pedonmerkkiin en rokotteen kohdalla usko, mutta hälyttävää on tietysti, jos kansalaisia aletaan jakaa eri luokkiin sen perusteella onko ottanut koronarokotteen vai ei. Eli että esim. ei annetakaan tehohoitoa potilaalle, joka ei ole ottanut koronarokotetta tai että ei pääse lentokoneeseen, jos ei ole rokotettu. Tällaisiakin skenaarioita maailmalla liikkuu. Ehkä ne eivät toteudu Suomessa, mutta hyvä on olla tarkkana…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#18

Hei. Kiitos nimetönkin. Meitä, ainakin minua on jo jaettu. Minua on kaukorokotettu ja äänihäiritää jatkuvasti, ihan lyhyitä katkoja on vain. Ovat saaneet rokotuksilla nilkat turpoamaan. Pyrin niitä hieromaan aurlnkotuolin putkeen, että saisin ne, pysymään laihempina. Noin. 1400 x satsi. Keho on melko, ympärirokotettu, jopa muistivat siittimenikin rokottaa. Muistuttaa minua Hitlerin rodunjalostuksesta. Tiedä heitä: belsen poikia, joill’ ei oikea: luonnonlaatu, ja meininki. Kiitos. Siunaten, Lasse Hietanen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#27

Hei. Kiitos Rakas Nimetönkin. Meitä jo jaetaan. Meitä kaukorokotetaan ja naamioinnin vuoksi myös keskitetään näyttö tähän, julkisrokotukseen, pois, sala, kaukorokotuksesta. THL:llän kyselytutkimus on: hitlerimäinen rodunjalostus kyselytutkimus. Pyhä Henki Elää ja voi hyvin tänäpäivänäkin, kuten Samuelinkin päivinä. Kiitos. Siunaten Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#21

Hei. Kiitos Rakas Nimetönkin. Meitä jo jaetaan. Meitä kaukorokotetaan jo ja naamioinnin vuoksi myös, keskitetään näyttö tähän, julkkisrokotukseen, pois, sala, kaukorokotuksesta. THL:län kyselytutkimus on: hitrelimäinen rodunjalostus kyselytutkimus. Pyhä Henki Elää, ja voi hyvin tänäpäivänäkin, kuten Samuelinkin päivinä. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#9

Hei. Kiitos utelias nimetönkin. Noin se menee, kun ”kuskipukilla” , on ihan, isä perkele. Jeesus tule pian, perkele, näki, sinuunuskovissa vian. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#17

Hei. Kiitos. Pitää olla: Sinuunuskovissa vian. Kiitos. Siunaten, Lasse Hietanen. (Ed. Kirj.korj.)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#13

Hei. Kiitos nimetönkin. No, tässä se, ateistivaltion, lohikäärmeen, Kiinan peto on. Vieläkö selkeämpää merkkiä joku kaipaa, kuin korona on? Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000