Perussuomalaiset

Kaj Granlund

Bretton Woods -järjestelmä

Toisen maailmansodan aikana valtiot kokoontuivat Bretton Woods -nimiseen kaupunkiin pohtimaan sitä, miten maailmantalous vakautetaan. Päädyttiin järjestelmään, jossa vaihtokurssit määrättiin suhteessa dollariin, joka vuorostaan sidottiin kultaan.

Näin siis Yhdysvallat kultavarannollaan takasi vakauden, mutta samalla unohti sen, että talouden elvyttäminen ”setelipainatuksella” söi dollarin uskottavuutta. 1960-luvun lopussa usko järjestelmään alkoi romuttua, koska Yhdysvallat painatti ”katteetonta rahaa” ja maat, joilla oli dollareita, alkoivat vaihtaa näitä kullaksi. Siitä oli seurauksena, että Yhdysvaltojen kultavaranto alkoi supistua ja elokuun 15, 1971 Richard Nixon lakkautti järjestelmän ”hetkellisesti”, jotta kaikki maan kulta ei poistuisi Fort Knoxista. No mehän tiedämme, että hetkelliset polittiset päätökset ovat kuin Iiro Viinasen tilapäinen autovero. Senkin hetkellisyys on jatkunut liki 30 vuotta.

Miksi elokuu 1971 on tärkeä?

Tällä päivämäärällä raha menetti arvonsa (ankkurinsa), eli setelistä tuli paperilappu, jonka hinta on 450 euroa tonnilta. Seteliin painetut numerot ovat EKP:n luomia mielikuvia ja eurosetelien arvo perustuu vain ja ainoastaan siihen, että luotamme (markkinat luottavat) Euroopan keskuspankkiin! Raha on työn ja hyödykkeiden arvon mittari ja nämä pyrkivät aina rahan kanssa tasapainoon. Jos rahan määrä kasvaa, kasvaa myös hyödykkeiden nimellinen hinta mutta ei arvo!

Jos rahaa työnnetään markkinoille rajattomasti, velkakirjoja ostaneet menettävät sijoituksensa inflaation takia ja ryhtyvät vaatimaan korkoa korvaamaan inflaation aiheuttamia tappioita. Jotta korkotaso ei nousisi, EKP:n on alettava ostaa velkakirjoja niiden nimellisarvoon, koska ne eivät muuten mene kaupaksi. Näin EKP ja muut keskuspankit ryhtyvät patoamaan korkopaineita.

Miksi korkojen ei voida antaa nousta?

Yksinkertaisesti siksi, että kaikki maat, kunnat ja kotitaloudet ovat niin korviaan myöten veloissa, että pelkä koron nosto johtaa massiiviseen kriisiin. Näin siis keskuspankit potkivat likaämpäriä edellään kadulla samalla kun paska ämpärissä lisääntyy. Sammutetaan tuli juuri sillä tavalla, jolla se on syttynyt. Myös Suomi on liittynyt setelielvyttäjien joukkoon ja kun velkamme määrä noussee 200 miljardiin, pelkästään korkotason normalisoituminen riittää viemään maamme vararikkoon.

Mitä Fiat-raha on aiheuttanut?

Kun seurataan vaurastumista Bretton Woods-sopimuksen jälkeen, niin huomaamme monta pientä yksityskohtaa. Niin kauan kun rahalla oli reaalivakuus, talouden kasvu jakautui tasapuolisesti, mutta kun ryhdyttiin painamaan Fiat-rahaa (rahaa ilman vakuutta) se 5 % väestöstä, jolla oli sijoituksia ja sijoitustuottoja kasvatti omaisuutensa vuoteen 2018 mennessä 146% kun loppuosa väestöstä lisäsi tulonsa vain 15%. Arvot ovat inflaatiolla korjattuja. Ennen vuotta 1971 molempien ryhmien varallisuus kasvoi samaan tahtiin.

Mitä haluan sanoa?

Jos maailma jatkaa alhaisen koron ja setelielvytyksen linjaa, niin väestöryhmien ero varallisuudessa kasvaa vauraan 10% ja tavallisen 90% välillä. Se on mitä tyypillisintä sosialistista taloutta, jossa poliittisilla päätöksillä estetään talous tervehtymästä.

Miten tätä voi seurata?

Tarkkaile kullan maailmanmarkkinahintaa. Tämän kevään aikana kullan hinta USD/unssi on tammikuusta kasvanut samaan tahtiin kuin Yhdysvalloissa on työnnetty katteetonta rahaa markkinoille. Kulta on edelleen aliarvostettu, koska vuoden 2008 laman jälkeen FED lupasi vetää pois ylimääräiset dollarit markkinoilta. Näin ei tapahtunut ja näyttäisi siltä, että markkinat nyt ottivat opiksi. Keskuspankkien painamat setelit näyttävät jäävän kiertoon ja kulta nousee – oikeammin kulta on paikallaan, mutta setelirahan ostovoima laskee.

Tähän ei auta palkankorotus.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
#1

Kaaoshan tästä kaikesta tulee.
Muuta ei ole näköpiirissä kuin köyhyyttä ja nälkää tavallisille ihmisille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Varmuuden vuoksi
#2

Menenpä uusimaan passini…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#4

Harmi kun mulla ei ole,kun Sotilaspassi,ja Vatupassi!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

Verrattavissa samaan,kun väitetään,että nyt työssä olevat maksavat eläkkeellä olevien eläkkeet.Kuitenkin nykyiset eläkeläiset ovat palkoistaan aikanaan maksaneet eläkkeitään.Ja nuo eläkemiljardit on jossain,ilmeisesti ”Veroparatiiseissa”sijoitettuna kasvamassa korkoa???Mutta kyllähän nytkin töissä olevilla eläkettä kertyy palkasta,mutta mitä ilmeisemmin sama kierre jatkuu,että noitakin rahoja piilotetaan johonkin.Ja taas aikanaan saman”Mantran hokeminen jatkuu,kun nyt töissä olevat aikanaan ovat eläkkeellä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000