Perussuomalaiset

Kai-Ari Lundell

Perussuomalaiset gallup-ykkösiä

Ylen kannatusmittaus: Perussuomalaiset nousi SDP:n ohi suosituimmaksi puolueeksi – kokoomus vajoaa edelleen (Yle 3.12.2020)

Odotettu vahdinvaihto – Perussuomalaiset on noussut gallup-ykköseksi.

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, sillä PS ja SDP kisaavat nyt tasaväkisesti täysillä kohti Kuntavaaleja2021. Itse odotin gallup-ykköspaikkaa jo paria kuukautta aiemmin, mutta ilmeisesti SDP sai ns. korona-pojoja. Myös pääministeri Sanna Marinin kauniilla hymyllä ja hyvällä esiintymisellä on varmastikin ollut osuutensa demareiden komeaan gallup-menestykseen.

Kokoomuksen lähes vapaa pudotus on ollut hämmentävää seurattavaa. Pääsyy lienee puolueen puheenjohtaja Petteri Orpon käsittämätön soutaminen ja huopaaminen, mikä tietenkin on aiheuttanut epävarmuutta Kokoomuksen kivikovassa kannattajakunnassa. Siirtymää lienee Perussuomalaisiin.

Keskustan puheenjohtaja Anneli Saarikon uutuudenviehätys ei enää näytä purevan, sillä on tapahtunut hienoista laskua.

Vihreiden gallup-noususta ei kannata kantaa huolta, sillä puolueen gallup-menestys perinteisesti sulaa aina vaaleissa.

Onneksi esim. Vantaalla PS:n ehdokaslistat alkavat hiljalleen täyttyä, lähdemme varmasti vaaleihin täydellä sadan ehdokkaan listalla. Kotikaupunkini suurin haaste kaikille puolueille on ilman muuta matala äänestysprosentti, joka viime kuntavaaleissa oli ällistyttävän matala vain 52,3 %.

Toivottavasti hieno PS-kannatus saadaan realisoitua selvänä Kuntavaalit2021-voittona. Mutta pitää muistaa, että gallupit ovat gallupeita. Ainoa, mikä merkitsee, on kuntavaali-illan tulos.

Työtä pitää tehdä loppuun asti.

https://kaiarilundell.blogspot.com/2020/12/perussuomalaiset-gallup-ykkosia.html

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

Kai – Ari kin on näköjään odotellut , niinkuin monetmuutkin persut tätä gallup nousua !!? Ja kilpailevat puolueet , vastaavasti odotelleet pelonvallassa ,vapisten !!? Näin värikkäästi ilmaistuna !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kai-Ari Lundell Luokanopettaja, kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu
#6

Juuri näin, korona ja Sanna Marinin hymy pitkittivät odotettua ykköstilaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Mahtavaa, hyvä PS!! Hyvä me!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Edesmennyt veljeni sanoi joskus voitettuaan pilkkikilpailut!Tärkeintä ei ole voitto,vaan vastustajan täydellinen nujertaminen! :):):)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#4

Perussuomalaisten kannalta olisi toivottavaa, että muut jatkaisivat ryhdikkäästi ”arvopohjiensa” mukaisilla linjoilla.
Eivätkä ryhtyisi näyttelemään muuta mitä ovat. Tämä on riski, joka luultavasti toteutuu. Ei siinä mitään, jos aidosti havahtuvat Perussuomalaisten linjoille.
Pidetään kuitenkin huoli, että emme haksahda näihin käännynnäisiin, ”sinisiin”, heillä on Jaakobin ääni, mutta kädet ovat Eesaun kädet, kuten Isossa kirjassa kuvataan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Ääni on Jaakopin ääni,mutta kädet ovat Eesaun jalat!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Mitä enemmän pakolaisia sitä enemmän kannatusta. Siksi kannataa vastustaa kehitysapua, jos sitä saadaan vähennetyä kaikkialla niin pakolaiset vaan lisääntyy ja äänet tulee PS:en ”laariin”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000