MOT soitti rehtoreille, joiden kouluissa on paljon kiusaamista. Vastaukset olivat hätkähdyttäviä.

Hyvä, että yksikään rehtori ei vastannut, että meillä on kiusaamisen suhteen nollatoleranssi, meillä ei kiusata. Joskus takavuosina jotkut rehtorit typeryyksissään vastasivat noin.

On selvää, että joka koulussa kiusataan tavalla toisella enemmän tai vähemmän. Lasten maailmassa sattuu ja tapahtuu, ja lapsikin voi olla toiselle lapselle julma. Kouluissa pitää pyrkiä siihen, että kiusaamista tapahtuu mahdollisimman vähän.

Yhteistyöllä koulu saa yleensä kiusaamisen loppumaan. Silloin kotienkin on oltava mukana kiusaamisen lopettamisessa.

Mutta kokeneena opettajana tiedän, että pahimmat kiusaamistapaukset ovat tiukka kanki kaskessa. Urallani on ollut kaksi todella vaikeaa kiusaamistapausta. 

Toinen havaittiin ajoissa, ja työtä tehtiin urakalla. Vanhemmat olivat hyvin mukana asioita ratkottaessa, mutta kiusaaminen vain jatkui. Mitä enemmän koulussa asiaa käsiteltiin, sitä enemmän kiusaaminen siirtyi koulun ulkopuolelle, mihin koulun toimivalta ei edes ylety. Kiusaaminen loppui alakoulun yläluokilla, kun lapset kasvoivat ja kehittyivät.

Pahin tapaus liittyi tyttöjen dissaamiseen. Sain ns. irtoluokan, opetin kuudetta luokkaa vain vuoden. Keväällä huomasin tyttöjen keskuudessa kireyttä ja pahaa oloa, jota ei aikaisemmatkaan opettajat olleet havainneet. Kiusaaminen tapahtui ns. kilttien tyttöjen keskuudessa. Kiusattua ei otettu huomioon millään tavalla, ei otettu mukaan leikkeihin, ei istuttu tytön viereen ruokalassa, väheksyviä katseita jne. Toiminta oli hiljaista ja näkymätöntä.

Kun asiaa selvitettiin, kiusaajien vastaus oli, että ei me olla mitään tehty. Samalla tavalla vastasivat tyttöjen vanhemmatkin.

Mutta siitä juuri olikin kysymys, ei me olla mitään tehty. Kiusattua tyttöä halveksittiin tekemättä mitään näkyvää, tai rangaistavaa, kun ei ääneen ilkuttu tai haukuttu. Kiusattuun ei käyty käsiksi.

Painotin, että kyllä kyllä teidän olisi pitänyt tehdä – kaikki pitää ottaa mukaan leikkiin, ei se mitään maksa, jos on toiselle ystävällinen jne.

Aika loppui kesken, mutta kiusaamistapaus ratkesi siihen, kun lapset menivät syksyllä kahteen eri yläkouluun. Pidin takuuvarmasti huolta siitä, että kiusaajat hajotettiin eri luokkiin, ja että kiusatun luokkaan ei laitettu yhtään kiusaajaa. 

Perussuomalaisilla on hieno Koulutuspoliittinen ohjelma, jossa puututaan vahvasti myös kiusaamiseen. Listaan alle puolueen kiusaamisenesto-ohjelman parhaat palat:

– ensisijainen kasvatusvastuu kuuluu kodeille, eikä vanhemmuutta voi ulkoistaa kouluille

– pienemmät ryhmäkoot

– erityisoppilaille hyvää opetusta myös erillisissä pienluokissa

– opettajien auktoriteetti ylläpitää järjestystä palautetaan

– koulurauha-asiamies kuntiin ratkomaan kiusaamistapauksia

– jos ei muu auta, kiusaaja vaihtaa koulua, ei kiusattu

Monet muutkin koulutuspoliittiset tavoitteemme ehkäisevät koulukiusaamista. 

* * *

8.1. Yle MOT

”Outoa, että 12-vuotiaat ilmoittavat olevansa homoja”

Paljon sitkeää kiusaamista

Ylen MOT tutki koulukiusaamista perehtymällä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuoden 2017 Kouluterveyskyselyn koulukohtaisiin tuloksiin. Jutussa keskitytään alakouluihin.

Tuloksista tarkasteltiin sitä, kuinka suuri osuus kyselyyn vastanneista oppilaista koki kiusaamista vähintään kerran viikossa lukukauden aikana. Kyselyyn osallistuivat nelos- ja vitosluokan oppilaat.

Lisäksi tutkittiin sitä, kuinka usein oppilaan kiusaaminen jatkui tai pahentui sen jälkeen, kun hän kertoi kiusaamisesta koulussa työskentelevälle aikuiselle.

Tulokset ovat hätkähdyttäviä: joissakin kouluissa peräti joka kolmas kyselyyn vastannut oppilas on kokenut kiusaamista vähintään kerran viikossa.

Luvut ovat moninkertaisia maan keskiarvoon verrattuna. Keskimäärin 4. ja 5. luokkalaisista 7,3 prosenttia kokee koulukiusaamista vähintään kerran viikossa. Kiusaaminen on jatkunut tai pahentunut kertomisen jälkeen keskimäärin 16,3 prosentissa tapauksista.

MOT soitti rehtoreille, joiden kouluissa esiintyy kyselyn perusteella erityisen paljon kiusaamista.