Perussuomalaiset

Kai-Ari Lundell

Miksei puhelimia voisi jättää kotiin?

Hauskaa, että silloin tällöin vielä otetaan yhteyttä Vuoden luokanopettaja 2013 tiimoilta. Tällä kertaa minulle soitettiin mökille. Puhelinhaastattelu tehtiin vauhdilla, kun istuskelin laiturilla auringonpaahteessa.

Ranskan malli kiinnostaa mediaa. Maa oli ensimmäinen eurooppalainen maa, jossa lakiin on kirjattu, että oppilaat eivät saa tuoda älypuhelimia kouluun. Olen aina pitänyt Ranskaa todellisena sivistysmaana.

Oikeastaan koko jutun ydin löytyy kahdesta lauseestani:

– Kyllä kantani on selvä. Vantaalla jokaisella oppilaalla on kaupungin puolesta tabletti tai tietokone käytössä, ei älypuhelinta siellä silloin tarvita, vantaalainen Lundell sanoo.

– Koulu on sosiaalinen paikka myös, siellä kuuluisi leikkiä ja oppia tulemaan toimeen toisten ihmisten kanssa. Se ei ole pelkkä akateemisen oppimisen paikka.

Ja siitä lukemisen ymmärtämisen tason laskusta olen todella huolissani. Jotain on oikeasti alettava tehdä.

Kirjallisuuden korkea veisu (Properuskoulu 30.9.2014)

Luetun ymmärtäminen perustuu hyvään lukutaitoon (Properuskoulu 25.11.2013)

Enkeliporsaan 16 visionomaista koulutuspoliittista teesiä selityksineen (Properuskoulu 14.12.2010)

Lisään vielä tämänkin linkin:

Koulutuspolitiikan professori: Paras tapa saada Pisa-tulokset nousuun on hillitä nuorten älypuhelinten käyttöä (Yle 15.6.2018)

* * *

2.8. Vantaan Sanomat

Palkittu luokanopettaja:  En ymmärrä, miksi puhelimia ei voisi jättää kotiin Ranskan malliin

Ranskassa hyväksyttiin maanantaina laki, joka tiukentaa maan koululaisten älypuhelinkieltoa. Jatkossa kaikki oppilaitten älylaitteet, kuten tabletit ja puhelimet, ovat joko jätettävä kotiin tai ne on pidettävä suljettuina koulun tiloissa.

Oppilaiden älylaitteiden käyttöä kuulee välillä arvosteltavan Suomessakin.

Vuoden 2013 luokanopettaja Kai-Ari Lundell kritisoi viisi vuotta sitten voimakkaasti teknologisten laitteiden kasvavaa käyttöä kouluissa. Lundell korosti, että älylaitteiden yleistymisellä on selvä yhteys oppilaiden taitojen ja keskittymisen heikentymiseen.

(Lue vuoden 2013 juttu Lundellista tästä linkistä.)

Mutta mitä palkittu opettaja ajattelee nyt?

– Kyllä kantani on selvä. Vantaalla jokaisella oppilaalla on kaupungin puolesta tabletti tai tietokone käytössä, ei älypuhelinta siellä silloin tarvita, vantaalainen Lundell sanoo.

Eläkkeellä oleva, mutta yhä ympäri Vantaata luokanopettajan sijaisuuksia tekevä Lundell sanoo, että viime vuosien tutkimustulokset peruskouluikäisten luetun ymmärtämisestä ovat opettajalle surullista luettavaa. Tuloksien hän uskoo olevan suoraa seurausta älylaitteiden jatkuvasta käytöstä.

Sitäkin murheellisempi olo hänellä tulee, kun koulumatkalla kohtaa nenä puhelimessa kiinni kulkevia oppilaita.

– Se on karmea näky, kun ekaluokkalainen kävelee kouluun ihan zombina. He häviävät älypuhelimen myötä sinne omaan maailmaan täysin, Lundell kummastelee ja jatkaa:

– En ymmärrä, miksi puhelimia ei voisi jättää kotiin Ranskan malliin. Lakia ei voida kaikesta säätää, mutta yleiseen opetussuunnitelmaan sen voisi kirjata.

Useimmissa koululuokissa Suomessa on kielletty puhelinten käyttö opetuksen aikana, mutta nykyisen säännön valvominen vie Lundellin mukaan ylimääräistä aikaa ja synnyttää turhia konfliktitilanteita.

– Kaiken mahdollisen ajan käyttäisin opettamiseen. Sitä varten opettajat ovat palkattu, ei vahtimaan lasten älypuhelinten käyttöä, hän lataa.

Luokanopettaja huomauttaa, että lapset viettävät jo valmiiksi valtavia määriä aikaa puhelinten, tietokoneitten ja pelikonsolien parissa. Lundell on huomannut, että etenkin ujot ja syrjäänvetäytyvät oppilaat pakenevat sosiaalisia tilanteita helposti puhelimen ääreen.

– Koulu on sosiaalinen paikka myös, siellä kuuluisi leikkiä ja oppia tulemaan toimeen toisten ihmisten kanssa. Se ei ole pelkkä akateemisen oppimisen paikka

Lisää aiheesta:

Tutkimus: Joka toinen lapsi käyttää älypuhelintaan liikaa – vanhempien huolena sopimaton nettisisältö 4.10.2017 07.35

Tutkimus: Vanhemmat voimattomia – lasten digipelaamista hankala suitsia 18.7.2018 09.03

Peruskouluun yksi vuosi lisää? Tutkijat esittävät useita keinoja poikien opintien tueksi – digilaitteet jopa heikentäneet tuloksia 17.4.2018 14.07

Ylilääkäri varoittaa älyteknologian vaaroista Susun haastattelussa: Jo tuhannet suomalaiset riippuvaisia 4.3.2018 09.25

Vanhempi, oletko taas kännykällä? Lue tämä juttu, laita älylaite pois ja koko perheesi kiittää! 25.3.2018 20.16

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
#1

Onko ekaluokkalaisillakin tabletti Vantaalla?
Eihän ne välttämättä osaa edes lukea vielä!!! Miten ne voi oppia lukemaan, jos vaan töllöttelee tablettia.

Oikeastaan pitäis olla niin, että lukemisen pitäis olla sujuvaa ja luettu ymmärretty, ennen kuin annetaan tabletti käyttöön.

Vois hyvin alkaa järjestämään lukukokeita ja luetun ymmärtämisen kokeita, jotka on läpäistävä, ennen kuin saa luvan käyttää (koulun) tabletteja tai tietokoneita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kai-Ari Lundell Luokanopettaja, kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu
#4

Eka- ja tokaluokkalaisilla on solun varastossa kasa tabletteja, joita voidaan lainata luokkiin. Heillä ei Vantaalla ole henkilökohtaista tablettia. Suurin osa koulupäivästä kulkee onneksi vielä perinteiseen tahtiin. Perusasiat on ensin opetettava kunnolla ennen kuin tietotekniikkaan kannattaa hypätä täysillä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Lundellilta asiaa! Nyt vain pitäisi olla rohkeutta Suomessakin säätää Ranskan mallinen laki. Koulu on todellakin opetuksen seuraamista ja oppimista varten. Lapsilla ja nuorilla on muutenkin vielä tekemistä keskittymisen kanssa, joten kaikki muu huomiota herättävä pitäisi sulkea pois.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Perusasiat pitää olla hallussa,ennen kuin hypätään erilaisiin älylaitteisiin.

Vai meneekö nyky suuntaus siihen konseptiin että nuo mainitut välttämättömät perusasiat opetellaan jo varhaiskasvatuksen puolella,ennen varsinaista koulun alkamista ?

Lapset ovat oppivaisia mutta oisko tietty ”siima” hyvästä ennen ”älyä” ?

T. Seppo

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000