Perussuomalaiset

Jyrki Åland

Se maksaa sittenkin

Perussuomalaiset ovat jo pitkään kysyneet Turussa – Mitä maahanmuutto maksaa? Tämä on ollut aiheellinen kysymys. Sillä valtio ja kunnat toisin sanoen veronmaksajat, eli kaikki suomalaiset yhdessä maksavat tästä potista suuren osan. Se maksaa niin paljon, että virallista lukua hallinnolta tuskin koskaan saada. Siksi me laskimme sen itse.
Turun osalta luvut kertovat esimerkiksi, että vuonna 2018 maahanmuuttajat saavat 27,6 % kaikista turkulaisille maksetuista työttömyysturvaetuuksista. Luvut osoittavat myös, että mediaani (tyypillinen) maahanmuuttaja maksaa Turussa kunnallisveroja vain alle puolet (46,7 %) verrattuna tyypilliseen kantaväestön turkulaiseen. Tämä aiheuttaa Turun kaupungin talouteen rahoitusvajeen, jota on paikattava nostamalla kunnallisveroastetta, leikkaamalla palveluita kaikilta tai ottamalla velkaa.
Meistä ei ole väärin sanoa, että kuntataloutemme on kestämättömällä pohjalla muun muassa epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan takia. Väärin on se, että päättäjät pistävät päänsä pensaaseen ja sanovat – Kaikki on hyvin ”mehän tienataan tällä”
Kummallisvaalit 2021 on tulossa tutustu oman kuntasi tilanteeseen https://www.suomenperusta.fi/

Miljoona euroa maahantulijaan
Perussuomalainen ajatuspaja Suomen Perusta on tutkinut yli viisi vuotta maahanmuuton vaikutusta julkiseen talouteen. Erityisesti suurista pakolaismaista – Afganistanista, Irakista ja Somaliasta – tuleva humanitaarinen maahanmuutto käy veronmaksajien kukkarolle. Yksi turvapaikanhakija näistä maista aiheuttaa elämänsä aikana koko julkiselle taloudelle keskimäärin miljoonan euron laskun.

Haluan omalta osaltani kiittää Suomen Perustaa ja Markon koko tiimiä. Te teette ansiokasta työtä.

Julkaistu aiemmin TS 22.1 Suoraan Sanoen liiteessä

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Nimetön
#1

Hyvä kirjoitus ja samoihin kiitoksiin Suomen Perustalle haluan itsekin liittyä. Kukaan/mikään muu taho ei pöyhi näitä hallitsemattoman maahanmuuton kustannuksia. Valtamedioissa ei kuulu/näy mitään oikeita lukuja kustannuksista eikä aitoa kritiikkiä koko agendan suhteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Humanit, hyväsydämiset suvakit ovat ajan mittaan muuttuneet arkikielessä ’sijoittajiksi’ , joiden riskitön tuotto muodostuu julkisen talouden velkarahalla maksamista asumistuista. Hienosti ja pitkäjänteisesti suunniteltu järjestelmä, jonka seuraus on, että asuntojen hinnat ovat karanneet nuorilta asuntosäästäjiltä.

Mitä eroa on ”sijoittamisella” ja mafian harjoittamalla rahastamisella? Jälkimmäinen on ainakin avoimuudessaan rehellisempää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000