Hei meillä on unelma huutaa suvaitsevaisto. Meidän on autettava tässä suuressa humanitäärisessä katastrofissa, meillä on tilaa! Jään hetkeksi miettimään asiaa ja toistan itselleni, että totta kai meidän kuuluu auttaa. Televisio taustalla kertoo suuresta hädästä ja näyttää itkeviä lapsia, väsymys ja epätoivo paistaa naisten kasvoilta. Mietin, että heitä täytyy auttaa. Lahjoitan heti muutaman kympin SPR:n katastrofirahastoon, näin sieluni saa rauhan ja voin painaa pääni tyynesti tyynyyn. Olen pelastamassa maailmaa, vai olenko?

On yö, näen tuhansia aikuisia miehiä, joilla on kädessä uusi älypuhelin. Puhelimista lähtevä valo luo aavemaisen hohteen ja näen tummien ääriviivojen keskellä valkoiset hampaat ja nauravan suun, kun hahmot nousevat junaan. Hahmot puhuvat omituisella kielellä jota en ymmärrä, mutta pari sanaa jää mieleen. Fine land vai find land ihan kuin puhuttaisiin jostain hienosta maasta tai sen löytämisestä? Vaunuosasto täyttyy ja poliisi lyö oven kiinni ja taas seuraavan osaston ovet avautuvat, sitä kohden kävelee uusi joukko tummia hahmoja. Pian juna on täynnä, pilli huutaa lähdön merkiksi ja näen vihdoin määränpääkyltin, jossa lukee FINLAND. Siinä samassa herään omaan huutooni, olen yltä päältä hiessä ja vapisen. Koitan rauhoitella itseäni ja toistan itselleni, että ”hei Jyrki se oli vain painajaista”. Vai oliko sittenkään?

Maahanmuuttopolitiikka joka on jo valmiiksi rikki

EU on ollut syvässä kriisissä jo pitkään. Tunisian vallankumous ja arabiankevät 2010 aloitti suurimman kansainvaelluksen sitten toisen maailmansodan. Maahanmuuttoasioissa EU:n jäsenmaat ovat jo vuosia sitten sopineet ja vieneet laeiksi yhtä sun toista. On Schengenin sopimus, yhteinen ulkorajavalvonta ja Dublinin säännökset. Nyt ongelmaa pyritään ratkaisemaan maihinnousukeskuksilla Afrikan mantereella sekä Euroopassa.

Pakolaisongelmaa ei olisi alkuunkaan, mikäli siihen olisi heti tartuttu, eikä päästetty ihmisiä interreilaamaan läpi Euroopan. Alkoholisoitunut EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker puhisi 2015 kriisin aikana ”Jos Schengenin henki lähtee sydämistämme, menetämme paljon enemmän kuin Schengen-sopimuksen”. Missä vaiheessa vapaasta liikkuvuudesta tuli tärkeämpi kuin ihmisten turvallisuudesta?

Maihinnousukeskus on hyvä idea, mutta tulee ehkä liian myöhään. Pahimman kriisin aikana nuo keskukset olisivat tehneet hallitsemattomasta maahanmuutosta hallitun. Pakolaisten käännytys ja turvapaikkarekisteröinti olisi saatu hoidettua. Vasta tämän jälkeen olisi ollut pääsy Eurooppaan. Toisaalta herää kysymys? Entä ne tuhannet ja tuhannet ihmiset, jotka saavat käännytyspäätöksen. Tuskinpa he luovuttaisivat näin helpolla, vaan ottaisivat riskin ja yrittäisivät ylittää rajan laittomasti riskeistä piittaamatta.

Ihmisoikeusjärjestöjen kuljetuskalusto päivystää aluevesirajalla toimien vetovoimatekijänä ja ihmissalakuljettajat myy meren ylitystä riskittömänä mahdollisuutena. Nuo humaanit auttajat ovat valmiit mihin tahansa, jotta yksikään ei hukkuisi, mutta mitalilla on kääntöpuolensa. Ikävä kyllä ihmiset ovat jo oppineet meritaksipalveluihin ja laiton rajanylitysbisnes kukoistaa. Riskit hukkumiselle on häviävän pienet pakolaisen näkökulmasta, sillä auttavat laivat ovat vain muutaman merimailin päässä rannikosta.

Mietitään asiaa hetken pakolaisstatuksen takaa. Afrikan mantereella sijaitsevat keskukset tulee olemaan saavutettavissa oleva mahdollisuus pakolaisen silmin. Pakolaisten auttamisessa sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta kuinka monta pakolaista voimme ottaa? Mikäli Afrikasta saapuu pelkästään miljoona pakolaista vuodessa keskuksiin, niin minne heidät sijoitetaan? Mikä olisi Suomen osuus taakan jaossa? Tämä tarkoittaisi, että meidän pitäisi nostaa omia pakolaiskiintiötä, mikäli haluaisimme näyttää EU:n silmissä riittävän yhteisvastuulliselta.

Toimiakseen keskusten pitäisi pystyä käsittelemään tuhansia hakemuksia päivässä. Lisäksi Euroopan pitäisi pystyä vastaanottamaan satoja tuhansia pakolaisia joka vuosi. Muussa tapauksessa tuo ihmismassa siirtyy vaihtoehtoisiin reitteihin, kuten laittomaan maahanmuuttoon. Suomen näkökulmasta tämä tarkoittaisi, että ottaisimme vastaan joka vuosi pienen kaupungin verran asukkaita, jotka ei osaa Suomea, heillä ei ole asuntoa, eikä töitä. Tämä olisi jo muutamassa vuodessa katastrofi Suomen huoltosuhteelle.

Entä sitten hillitseekö tämä kaikki laitonta maahantuloa?

On sanomattakin selvää, että maihinnousukeskukset eivät ole tarkoitettu heille, jotka yrittävät Eurooppaan paremman elämän perässä. Siinä missä pakolaiset menevät keskuksiin, niin turvapaikkaturisti kokeilee onneaan laittomalla rajanylityksellä. Väitän että nämä keskukset eivät ole ratkaisu ongelmaamme. Sillä Afrikassa on miljoonia ja taas miljoonia ihmisiä, jotka ovat valmiit lähtemään Eurooppaan tavalla tai toisella.

Suurin osa tälläkin hetkellä Eurooppaan pakolaisstatuksella päässeistä saa kielteisenpäätöksen ja näin heistä tulee laittomasti maassa olevia. Meillä on jo nyt valtava joukko laittomasti maassa olevia, joita emme pysty poistamaan edes heidän omaan kotimaahansa. Ennen kuin otamme yhtäkään pakolaista maihinnousukeskuksista, niin meidän pitää ratkaista Euroopassa olevien kohtalo. Heitä on paljon pelkästään Italiaan tuli meren yli 2016–2017 yli 300 000 henkeä. Kreikan ja Turkin rajalla odottaa sadat tuhannet pakolaiset Eurooppaan pääsyä. Kysymys kuuluukin mikä on se viimeinen ratkaisu?

Ikävä kyllä nykyiset päättäjämme elää valheellisessa mielikuvitusmaailmassa, että ongelmat poistuvat, jos me vain hyväksymme tänne kaikki. Tosi asia on, että Afrikassa väestö kasvaa nopeammin, mitä me otamme vastaan pakolaisia. Väestö kasvaa räjähdysmäisesti, niin Afrikassa kuin Lähi-idässä ja Intiassa. Väitetään, että elinolosuhteet huonontuneet niistä maista, joista nyt tulee pakolaisia ja niin se varmasti onkin. Sillä väestön kasvuvauhti on nopeampaa, mitä maa pystyy tuottamaan ruokaa. Ongelma on siis hallitsemattomassa väestönkasvussa.

Afrikkalaisen silmin maihinnousukeskus suuren aavikon tuolla puolen on mahdollisuus, luvattu maa joka antaa toivoa. Ne joilla on mahdollisuus lähteä lähtevät, mutta ne joilla ei tähän ole mahdollisuutta jäävät taistelemaan hupenevista resursseista. Välimatkat ovat pitkiä, mikäli haluat päästä Afrikan keskiosista välimerenrannalle, matkaa kertyy yli 4000 km. Vertailun vuoksi on sanottava, että matka Hanko-Nuorgam-Hanko on vain 2828 km. Eittämättä tulee mieleen sci-fi elokuvat, joissa lähdetään mahdottomalle matkalle vaaroja uhmaten, koska kuvitellaan että määränpäässä koittaa pelastus.

Miten ratkaistaan tilanne, jossa ihmiset eivät tyydy maihinnousukeskuksiin vaan tulevat rajojen yli Eurooppaan joka tapauksessa?

Euroopassa on varauduttava siihen, että mikään ei muutu. Maihinnousukeskus voi olla pahimmassa tapauksessa vetovoimatekijä. Välimeri on luonnollinen este Euroopan ja Afrikan välillä. Suurimpana ongelmana on pelastustoiminta joka on verrattavissa ihmissalakuljetukseen. Tämän kaltainen toiminta pitää ehdottomasti kriminalisoida. Välimeren tai maarajan ylittämisestä pitää seurata aina välitön takaisin palautus lähtömaahaan. Tiukka rajavalvonta ja pakkotoimet takaa, että rajan ylitys ei houkuta liikaa.

Kansainväliset pakolaissopimukset on neuvoteltava uusiksi ja samalla monet muutkin YK:n vanhat sopimukset, sillä ne eivät enää ole relevantteja tälle vuosituhannelle. Se että seuraako tästä tragedioita, niin ihan varmasti, mutta meidän on vain hyväksyttävä, että kaikkia emme pysty auttamaan.

Elämme narratiivissa, jossa kuvittelemme auttavamme kolmansienmaiden ihmisiä pakolaispolitiikallamme tai rahallisella kehitysavulla. Mitäs jos lopetamme sen hyysäämisen ja annamme kolmansille maille vastuun selvitä itse ja ottaa vastuun omasta tekemisestään. Näin mekin olemme oppineet.