Perussuomalaiset

Tiina Grönlund

Alueet tulevat - Tammikuussa ratkaistaan paljon

Kaupunkimme budjetista siirtyy 60-70% vuonna 2023 hyvinvointialueen hallintaan. Voit itse miettiä mitä merkitsisi, jos tuloistasi valtaosa katoaisi muiden taskuihin ja he päättäisivät mitä niillä hankitaan. Haluaisit ehkä vaikuttaa jotenkin siihen miten rahoja käytetään.

Elämääsi läheisesti koskettavista sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimesta ei vastaakaan kohta enää kunta. Niiden järjestämiseen ja rahoitukseen tarvitaan ”leveämpiä hartioita”. Samalla siirtyy suurelta osin myös päätäntävalta siitä, miten ja missä palvelut toteutetaan. Tämä koskee myös oheispalveluita, joita toimialat käyttävät. Meillä esimerkiksi sairaalan ja koulujen ruokapalvelut tulevat muutama vuosi sitten rakennetusta nykyaikaisesta keskuskeittiöstä. Miten ja kuka sairaalan ruokahuollon järjestää tulevaisuudessa koulutoimen jäädessä kunnalle ja sosiaali- ja terveystoimen siirtyessä alueelle?

Kokonaisuuden ollessa kunnan hallinnassa eri toimialojen yhteistyö on ollut helposti sovitettavissa. Alueiden tullessa mukaan näitä kuvioita tarkastellaan uudelleen kokokaistaloudellisuuden mutta myös eri osapuolten intressien kannalta.

Vuosi 2022 on ratkaisujen aikaa

Julkisuudessa on esitetty pelkoja siitä, että asioista päätettäessä isot vievät ja pienet vikisevät. Pelko on osin aiheellinen. Ensi vuonna tehdään aluevaltuustoissa päätöksiä, joissa ratkaistaan toteutettavat palvelurakenteet pitkälle tulevaisuuteen. Aluevaltuustoihin on saatava edustajia, jotka ymmärtävät kokonaisuuksia, osaavat tarvittaessa pitää pienempien puolta eivätkä istu tuppisuina.

Itse näen tärkeänä kolmen keskuksen mallin Iisalmi, Kuopio ja Varkaus. Näissä pitäisi nykyiset toiminnot säilyttää ja kehittää puuttuvia. Pienemmissä kunnissa olevat terveyskeskukset tulee säilyttää. Tarvitaan lisää digitaalisia palveluja ja terveyskeskusautoja, jotta palvelut ulottuvat myös syrjäkylille.

Palveluiden saatavuus ja saavutettavuus on uudistuksen yksi tavoite. Hoitoalan henkilökuntapula voidaan ratkaista vain puuttumalla alan perustaviin ongelmiin. Henkilömitoitus ja palkkaus on saatava kuntoon. Mielenterveyspalvelut kaipaavat kipeästi tekijöitä, joita saadaan vain koulutukseen panostamalla.

Yksi siirtyvistä toimista on lasten ja perheiden sosiaalipalvelut, joiden toimimattomuus on vuosien hyssyttelyn ja kovan väännön jälkeen tunnustettu päättäjienkin keskuudessa. Asioita laitetaan meillä Varkaudessakin parhaillaan uusiin puihin.

Kun mm. lastensuojelu siirtyy alueille, on ehdottomasti huolehdittava, että laitosten valvonta saadaan toimimaan. Sama koskee vammais- ja vanhustenhoitoa. Näiden laiminlyönnistähän Varkaus sai mennä vuosina kyseenalaista kunniaa. En-näe-mitään, en-kuule-mitään, en-puhu-mitään enkä puutu mihinkään -edustajien lähettämistä alueille edunvalvojiksi kannattaa ehkä harkita parikin kertaa.

Aivan varmasti jossain elämänvaiheessa sinä, lapsesi tai joku läheisesi tarvitsee alueen palveluita. Pidä puolesi. Äänestä aluevaaleissa. Se on pieni vaiva.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
PS on myös boomerien puolella!
Iloinen
#1

Äänestäminen on pieni vaiva ja siksi kaikkien uurnille kykenevien PerusSuomalaisten tulisi sinne vaivautua!
Toivoisin, että boomerit jättäisivät tällä kertaa äänensä antamatta niille puolueille, joita ovat AINA äänestäneet, koska vanhoilliset puolueet ovat heidät hylänneet!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Ihmiset eivät tiedä, mistä he äänestävät.
Näin on.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Vaikka ihmiset eivät tiedä , mistä äänestetään , niin kannattaa äänestää semmoinen , ehdokas , joka on perillä tai ottaa , asioista Selvää !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Ei oikeastaan ole mitään kunnan lähdettä, mistä ottaa tietoa.

Kukaan ei ihan aikuisten oikeasti tiedä, mitä tulee tapahtumaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#8

Tiukasti alusta lähtien , seurailee / kyselee ja niin , edelleen ja sen mukaan äänestelee , niin eiköhän se siitä !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Varmistan Wanhemmuuteni
Iloinen
#7

Siksi äänestän Mikael Miikkola 502 Turku!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

Asioiden etenemistä on tullut selväksi, että tuloksena tuskin tulee olemaan parempi hoito, vaan tasa-arvoisuus. Kaikille tavoitellaan yhtä huonoa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tyytyväinen
#4

Sote-uudistus on jättimäinen IT-uudistus – Päättäjiksi tarvitaan nyt henkilöitä jotka ymmärtää niin IT:tä kuin palveluitakin. PerusSuomalaisista löytyy useita henkilöitä joilla on nuo tarvittavat kompetenssit. Ole siis rohkea ja äänestä henkilöä jolla on kokemusta ja tarvittavaa osaamista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000