Perussuomalaiset

Jussi Wihonen

Elinvoiman kehittäminen Maakuntien tehtäväksi?

3 kommenttia

Jos maakunnat toteutuu ja lainsäädäntö saadaan valmiiksi, Pohjois-Karjalassa se on mahdollisuus.

Ymmärrän toki, että Helsingissä ei. Mutta, meillä onkin vain reilut 160.000 asukasta. Alueellisia kehittämisyhtiöitä kolme. Josek, Pikes ja Keti, nimet tuskin sanovat kenellekkään mitään, mutta elinkeinoyhtiöitä, joista aika ajanut ohi. Investoinnit antavat odottaa itseään. Tämän ohella, kaupungeilla on lisäksi omat teollisuuskyläfirmat ja ties mitä, no ainakin kiinteistöyhtiöitä. Näissä asioissa on erityisen hankala olla rehellinen, itselleen, me taannumme.

Keskinäinen kilpailu kuntien, niiden yhtiöiden ja erityisesti resurssien tuhlaus, ei ole kantanut haluttua hedelmää, emme etene. Pitää olla senkokoinen toimija, millä on riittävät hartiat, globaalissa kilpailussa. Kuten vaikkapa Stora Enson Uimaharjun tehdas joka työllistää alihankkijoineen useita satoja, myös pienyrittäjiä.

Näen huikeana mahdollisuutena, jos ja kun ELY, AVI ja TE-hallinto saadaan samaan kokonaisuuteen. Synergioita löytyy. Kylmä fakta on, ettei joka pitäjään tarvita elinvoimajohtajaa, koska ei se, yhdellä virkahenkilöllä synny, elinvoima syntyy samaan maaliin pelaamisella, joukkuepelinä. Meillä on siitä hyviä esimerkkejä, mutta ei kehumiseksi asti.

Se aika, että joka kunnassa on oma teollisuuskylä, on ohi. On yksittäisiä, toivottavasti maailman luokan vientiyrityksiä, muttei siihen tarvita kunnan hallinto-organisaatiota, saati henkilöä ”johtamaan toimitusta – toimitusjohtajaa”, tarvitaan näkemystä ja visiota:

Missä meillä on maailmanluokan osaamista? Koko kuvion saneeraus ja voimien yhdistäminen on mahdollisuus.

Nopealla laskulla päädyn helposti parin sadan ihmisen kokoiseen maakunnan elinvoiman kehittämisorganisatioon jonka tehtävänä aikaansaada: investointeja alueelle, mikä poistaa työttömyyden ja sitä kautta muuttotapion, ja antaa elämisen mahdollisuudet myös tulevaisuudessa. Vaativa tehtävä.

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
#1

Nii—iin !
Nyt eletään Laman aattoa, ei tarvita teollisuus kyliä eikä muitakaan yrittäjiä… otetaan velkaa ja politikoidaan ja lisätään byrokratiaa ja politikkojen määrää ja otetaan lisää pakolaisia tämä on kuin suoraan viher-komunistien ohjekirjasesta.
Ymmärrän kyllä Persujen huolen kun kansanedustajista 3/4 lehtää helvettiin arkaadian mäeltä seuraavissa vaaleissa ja puolet kuntapersuista lentä pihalle seuraavissa kuntavaaleissa niin jostakihan Persupolitikkojen on löydettävä turvapaikka (se on maakuntahallinto) koska ei kaikki mahdu Väyrysen puolueeseenkaan.’

On aivan järjetöntä ehdottaa 200 hengen kokoisia kehittämisorganisaatioita edistämään yrittämistä ja investointeja !
Sanoohan se järkikin jo että jos julkisen sektorin yhteiskunnan elätit omia etuja ajavat alkaa juonimaan niin ei sitä tule hevon vittuakaan !!!!

t.Päästiin perseen myyjistä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#2

Investointeja Suomeen voidaan edistää vain ja ainostaan VIRONVEROMALLILLA ! Jolla myös saadaan velkaantuminen kuriin !’

Rahat tähän saadaan
-VIRON SOSIAALITURVA MALLILLA
-VIRON JULKISEN SEKTORIN MALLILLA
-VIRON PAKOLAISTEN HOUKUTTELU MALLILLA

Jokainen järkevä tajuaa että julkinensektori,sosiaaliturva ,sotehomma ja Pakolaiset on tämän maan syöpä joka vie valtaosan valtion budjetista ja on suurin velkaantumisen aiheuttaja ja suurin investointejen estäjä tähän maahan.Nämä on myös tamän maan suurin turvallisuus uhka. niin sisäinen kuin ulkoinen Tämä järjetön homma kannaustaa Eu-Trollaamiseen politikkoja !
Nämä kaikki ylläpitää suomessa liian korkaa hinta/vero tasoa joka saa kilpailukyvyn pilattua joka estää investoinnit tähän maahan (lukuun ottamatta tukiais investointeja metsäteollisuus ja tuulivoima)Tämä on aivan järjetöntä kommunsiti politiikkaa !!!
Tähän ei tarvita julkisen sektorin organisaatioita,päivastoin ne pitää poistaa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#3

Perusuomalaisten kannattaa äänestää maakuntalakien puolesta eduskunnassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000