Euroopan Unioni ja Yhdysvallat on pitkään käyneet neuvotteluita vapauttaakseen viimeisiä keskinäisten kaupan esteitä. Tähän asti salassa. Suurin osa meidän kansanedustajista on kannattanut sitä perustelunaan ”se tuo työpaikkoja ja sitä kautta kasvattaa elintasoa.” Ainakin minusta nämä perustelut kuulostavat ontoilta. Tavalliselle ihmiselle se näkyy hieman raadollisemmalta. Vapaakauppa kurjistaa elinolosuhteita, jos ei heti, niin kuitenkin joidenkin vuosien kuluessa se johtaa palkkojen ja muiden etuuksien kiihtyvään leikkauksiin ja sitä kautta se luo kurjuuden automaatin. Meillä on ollut kokemusta vapaakaupasta noin 800 vuotta, kun kuuluimme Ruotsin kuninkaan alamaisuuteen.

Vapaakauppa-alueet ei ole uusi keksintö. Sitä on harjoitettu vuosisatoja, mutta nykyään sillä on pyritty purkamaan kaupan esteinä olevia tullimuureja, joka on toisaalta hyvä asia, koska tullimuurit ovat yleensä nostaneet ulkomaisten tavaroiden hintaa ja siten estäneet kauppaa, toisaalta samaisella tullimuurilla on pystytty suojelemaan omia työpaikkoja tai muita valtiolle tai kansalaisille elintärkeitä toimintoja, kuten Suomelle tärkeitä yrityksiä huoltovarmuuden säilymisen kriisitilanteessa.

North American Free Trade Agreement eli NAFTA solmittiin 1990-luvun alkupuolella Yhdysvaltojen, Kanadan ja Meksikon kanssa yhteiseksi vapaakauppa-alueeksi. Samaan aikaan meillä ja muualla Euroopassa käytiin neuvotteluita, niin ikään liitymisestä ETA alueeseen, eli nykyiseen Euroopan Unioniin. ETA-alueeseen kuuluvat myös muun muassa Norja ja Sveitsi, jotka kuitenkin jättäytyivät itse EU:sta pois. Me olemme kuuluneet EU:n sisäiseen vapaakauppa-alueeseen ensi vuonna 20 vuotta, jotka ei välttämättä ole ollet meille suomalaisille mitenkään helppoa tai ylevää aikaa.

Kuten ei myöskään toisaalla NAFTA. Kurjistavasta vapaakauppa talouspoliitikasta on hyvä (tai huono sellainen) esimerkki muun muassa Detroit Yhdysvalloista. Teollistumisen kehtona pidetyn kaupungin alamäki alkoi 1990-luvun alussa ja kiihtyi järkyttävään kaupungin konkurssiin. Tällä hetkellä ihmiset muuttavat pois kaupungista, ja kurjitumisen kierettä ei pystytä oikaisemaan, muuten kuin yksityistämällä kaikki toiminnat, mitkä eivät kuulu suoranaisesti kaupungin tai valtion toimialaan, eli palokunta ja poliisivoimat, ovat kunnallisessa rahoituksessa.

Suomen työttömyys tällä hetkellä on noin 9 prosettia eli työttömiä on hieman alle 220 000 ihmistä. Kun kuulumme euroon, niin emme pysty edes harjoittamaan omaa talouspoliitikkaa. Aikoinaan kun työttömyys ylittyi 50 000 niin säädettiin poikkeustila, jotta saataisiin töitä ja sitä kautta hyvinvointia kansalaisille. Nyt olemme tyytyväisiä siihen, että meillä yhä suurempi osa ihmisistä ei tee mitään, ovat työttömiä tai eläkkeellä. Kauanko meidän talous kestää tätä?

Vapaakauppasopimuksen myötä lisääntyy eriarvoisuus ja sitä kautta kurjistuminen. Pääsimme 1980-luvulla viimeistään tästä kehityksestä pois, mutta tämän myötä me palaamme takaisin 1800-luvun alkuun. Se siitä kehityksestä.