Perussuomalaiset

Jukka Wallin

Avoimen yhteiskunnan ongelma- Julkisuus

Suomi on siis avoin yhteiskunta. Viranomaistoiminta on säädelty lailla, jonka periaatteena on vapaa tiedonsaanti kaikissa asioissa. Olen viime aikoina kiinnittänyt muutamiin poliisin lausuntoihin erilaisissa tiedotteissa tai kannanotoissa.

Yksi huvittavimmista lausunnoista jonka poliisi antoi erään raiskausjutun yhteydessä. Siinä kuusi ulkomaalaistaustaista miestä raiskasivat erään ruotsalaisen naisen laivamatkan aikana. Poliisin lausunto oli mauton, kun tiedote antoi sen kuvan, että nämä rikolliset olisivat olleet ”ruotsalaisia” miehiä, kun tosiasiassa pienellä vaivannäöllä saatiin selville, että kyseessä oli somalitaustaiset miehet, jotka eivät olleet edes ruotsinkansalaisia. Miksi antaa sellainen lausunto, joka on vääristely? Eikö olisi parempi antaa lyhyt ja ytimekäs ”Poliisi on vanginnut kuusi miestä epäiltynä laivalla tapahtuneesta raiskauksesta”, eikä lähteä arvuuttelemaan miesten kansalaisuuksia, kun se ei kuulu poliisin työhön, ainakaan julkisesti.

Yksi tapaus on ainakin meidän oikeushistorian pohjanoteeraus, ainakin mahdollinen sellainen.

Nykyaikana kaikki tuomiot ovat julkisia, tai jos ne on salaisia, niin siitäkin saa julkisen tuomiolauselman, josta selviää, että herra xx on tuomittu ehdottomaan vankeuteen sen ja sen lainkohdan mukaan. Tämä pitäisi olla selvä asia. Keskisuomalainenmies pyysi nähtäväksi pedofiliasta tuomittujen julkiset tuomiolauselmat, ja samalla hän julkaisi ne omalla fb-sivustollaan. Hänet tuomittiin ”Yksityiselämää loukkaava tiedon levittämisestä” sakkoihin. Siis julkisessa oikeusistuimen tuomioiden levittäminen on kiellettyä, vaikka ne ovat julkisia. Kumpaa pitäisi suojella, rikollista vai uhria. Pedofiileilla ei pitäisi olla sellaista yksityisyyden suojaa, jonka avulla he pystyvät jatkamaan rikoksiaan. Yhdysvalloissa pedofiilien henkilötiedot ja asuinpaikat ovat julkista tietoa. Niin se pitäisi olla myös meilläkin, niin kauan kuin pedofilia on rikos, eikä sairaus, kuten se pitäisi mieltää. Kun, sairas ihminen tekee rikoksen, niin hänet pitäisi eristää asianmukaiseen hoitolaitokseen. Silloin tekijä saa intimiteettisuojan, ei muuten.

Poliisi on harmissaan myös kuvaamisesta onnettumuuksien tapahtumapaikoilla. Antaa olla vai, sekin kuuluu avoimen yhteiskuntaan, siis julkisilla paikoilla kuvaaminen. Harvoin kuollut pystyy ilmaisemaan tahtoa, ettei halua kuvatuksi. Jos, kävelen julkisella paikalla jonkun kanssa, niin silloin otan tietoisen riskin tulla kuvatuksi johonkin lehteen tai televisioon. Minun siis pitää toimia julkisesti niin, etten aiheuta itselleni tai omalle lähipiirille hankaluuksia. Se on tietoinen valinta, jos minut kuvataan juttelemassa prostituoidun kanssa kadulla.

Nykyaikana on tullut tavaksi piiloutua vangitsemisoikeudenkäynnin aikana huppuun tai lehden taakse, että eri mediat eivät pysty tunnistamaan salissa olevaa henkilöä. Tämäkin on erikoista, kun kyse on julkisesta tapahtumasta. Miksi tämä sallitaan? Jos oikeus on julkinen, niin rikoksen tekijä on tunnistettavissa

Yksinkertainen neuvo: Jos pystyt tekemään rikoksen, niin pitää myös kestää siitä mahdolliset aiheutuvat seuraukset, myös julkisuus.

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Suomessa suojellaan enempi rikoksen tekijää kuin uhria. Vois enempikin noitten rikosten tekijöiden kuvia tulla juki, jos sama henkilö julkaisee niitä usein ja useita niin oikeudessahan siitä saa paljousalennusta. Eikös se näin mene.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joku satunnainen lukija
Tyytyväinen
#2

Käräjäoikeuden istunnossa syytetty ei ole kuvaustilanteen aikana (ennen istunnon alkua) saanut tuomiota. Aina tuomionlukuun asti hän on siis syytön kunnes toisin todistetaan. Ei ole varmastikaan kenenkään etu, että hänet kuvataan tunnistettavasti tässä tilanteessa.
Toisekseen, poliisi ei pidä julkisella paikalla kuvaamisesta, koska silloin heidän toimintansa tallentuu videolle. Poliisi kieltää oman toimintansa kuvaamisen monissakin eri yhteyksissä ilman, että heillä olisi mitään laillista perustetta tähän. Poliisin toiminta pitäisi olla täysin avointa. Sitä se ei ole. Heitä ei vahdi kukaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#3

Kun syytettyä tai epäiltyä esitettään vangittavaksi, niin on syytä olettaa, että hänen statuksessa tapahtuu muutos. Hyvin harvoin tutkintovankeudessa oleva pääsee vapaaksi odottelemaan tuomioa, ja sillonkin häneen ei päde enää mitään salaista. Vain esitutkinta on salainen. Joten polisiin tiedote jossa epäillään ruotsalaismiehiä” raiskauksista, esitutkintalain venyttämistä. Esitutkinta on aina salaista, joten julkiset tiedoteet tässä tapauksessa oli aika kummallisia. Uskoisin, että poliisin olisi hyvä tarkistaa tiedotuskäytäntöjä. Myös ”tosimies” tapauksessa lehtimies urkkii onko jostakin tietystä asiasta tehty rikosilmoituksia on kyseisen esitutkintalain tahallista venyttämistä. Poliisilla ei ole mitään laillista kanavaa ilmoittaa onko xx tehy rikosilmoitus, ainakaa jos sillä ei ole yhteiskunnalista merkitystä. Harvoin raiskauksesta on sellaista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000