Perussuomalaiset

Jarmo Nahkamäki

Nato on Suomen oikea tie

63 kommenttia

Ylimmistä upseereista eli kenraaleista ja eversteistä 68 prosenttia kannattaa Suomen jäsenyyttä sotilasliitto Natossa. Sotilaiden mielestä vain näin saavutetaan uskottava puolustus. He toteavat, että nykyisillä määrärahoilla ei sitä saavuteta. Miksi emme siis uskoisi parhaita asiantuntijoita?

Venäjän laajentumishalua vastaan uskottava puolustus tosiaan edellyttää Natoon liittymistä ja turvatakuiden olemassaoloa. Näin voimme osallistua siihen läntisen viiteryhmän toimintaan, johon jo kuuluvat Norja, Islanti ja Tanska sekä Baltian maat; Viro, Latvia ja Liettua.

Tällä hetkellä meitä eniten uhkaavat ääri-islamilaiset terroristiryhmät, mutta edelleenkään ei tule unohtaa Venäjän invaasiota Krimillä eikä sotatoimia Syyriassa. Tätä taustaa vasten Suomi tarvitsee läntisiä kumppaneita ja Natoa enemmän kuin koskaan.

Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalainen – lehdessä: http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitus/Nato-on-Suomen-oikea-tie/751414

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


63 kommenttia
Ihmettelijä
Utelias
#1

Jarmo Nahkamäki, ei tuijoteta pelkästään prosetteja, koska 68%voi olla väärässä ja 38% voi olla oikeassa!!jne. Muistellaan vaikka vvedenpaisumus, kertomus !!? Ei väellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Seebaot !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järjen käyttö sallittua
Vihainen
#30

Suomi on aina ollut ”uskovaisia” väärällään! Tottakai ylemmän päällystön mielestä on mukavanpi häärätä Natossa Euroopassa matkustellen hyvällä palkalla meidän verorahoilla, eikä mene luita rikki. Ja vastuuhan on aina Amerikalla; jaksaa vaan myötäillä sopivasti jenkkejä, jotka kasaavat kovaa vauhtia kilpaillen Kiinan kanssa omaa liittoumaansa. Tollot eurooppalaiset, suomalaiset mukaan lukien, ovat tässä hyvää käyttömateriaalia moneen tarkoitukseen USA:n näkökulmasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#2

Kannattaisi muistaa muutama tosiasia !

-Persujen äänestäjistä suurin osa ei halua Suomea Natoon ! tämä on aivan selvä asia. (vaikka sota-jussi nato kiimassa kukkoileekin)
-Ääri-islamistit tekee ja on tehneet pahimmat terrori iskut juuri Nato maissa mm. Turkissa,Belkiassa,Ranskassa,Usa.ssa jne. (Natoon liittyminen vain lisä terrorismi riskiä)
-Venäjästä ei ole meille mitään uuhkaajos emme hypi sen silmille.
(Venäjä on kuin naapurissa asuva moottori pyörä engiläinen jonka kanssa kyllä pärjää kun ei sekaannu sen asioihin eikä hypi silmille eikä provosoi tai haali sen vihollisia meidän maa perälle sille uhitteleen)

Eikö Suomen pitäisi olla puolueeton eikä sekaantua toisten asioihin eikä nuolla toisten persettä aina eikä ärsyttää naapureita,Meidänhän pitäs keskittyä laittaan talous kuntoon että saamme velat maksettua ja ihmisille töitä !
3. Meidän pahinta uhkaa on Velkaantuminen/soiaali pummien tänne kuin siat pellossa elämään haaliminen / Venäjän ärsytys.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#3

NATOON LIIITTYMINEN PAHENTAA VAIN NOITA 3. UHKAA !!!!

Kun puhutaan Venäjän invaasiosta Ukrainassa (Eu-trolli näkökulmasta katsottuna)
Niin pitäs puolueettomuuden nimessä myöntää tosiasia ja puhua asioista oikeilla nimilllä !
Ukraina oli Venäjän elätti-Huora maa jota yritettiin ryöstää Eu:lle/Natolle Olympialasiten ajan kohtaa hyväksi käyttäen jolloin Venäjä yllätettiin housut kintuissa kun Presitentti ajettiin maan pakoon.
Tämä Venäjän invaasiohan käynnistyi vasta Eu:n invaasion jälkeen !
Suomen pitäs pysyä puolueettomina ja jos jotain on pakko kommentoida tähän niin Suomi voisi ehdottaa että Ukraina jaetaa kahtia kiovan kohdalta jolloin raja joki jää Eu:nja Venjän rajaksi. Näin saataisiin tilanne laukamaan ja pakotteet purettua.
Tämä ei tietenkän kelpaa Eu politikolle koska Eu/Brysselin :n kasvu perustuu aluelaajennuksiin alueita on saatav lisää konstilal milä hyvänsä jotta Brysselin miljoona virat lisääntyy joihin kaikkien Eu maiden politikot yrittää hinnalla millä hyvänsä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#4

Miljoona Virkoihin pyrkivät Politikot on vaikka maailman sodan uhalla valmiita toteutttamaan tätä hulluutta ! Terroristi maa Turkin Eu:n mukaan otto ja ensin Viiisumivapauden anto sille ja Rahan jako politiikka on myös ihan samaa hommaa,on aivan selvää että kun ne saa nämä maat ja jos ei maailmna sotaa tuu nälkä kasvaa syödessä ja sitten pitää saada muita paska maita Eu taas lisää Israelia ja Syyriaa yms.
Kohta joku pikku politikko huomaa että Venäjäkin pitää ottaa Eu:n mukaan jotta sekin saisi Miljoona viran Brysselistä !

Tämä on aivan hullua politiikkaa,tässä ei ole mitään järjen häivääkään mailman sotahan tästä tulee tällä menolla !
KYLLÄ SUOMI OLISI TARVINNUT ULKOMINSTERIKSI VÄYRYSEN !

Suomi tarvitsee myös valtiovarain ministeriksi Lepomäen jotta konkurssi voidaan välttää ! Sateenkaarilippu-stupin aika on ohi !

Persut on perseensä myyneet täysin ! äänestäjät katoaa Väyrysen ja Kokoomukseen,heti kun puheenjohtaja vaihtuu seuraavissa vaalessa Persut on alle 5 % puolue !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#5

Kiina on pahin syyllinen koko hommaan !
Se syytää halpaa laina rahaa kuin siat pellossa elävään Eu:n ja vaatiii lisää takuita (maa aluita)jotta rahan jako voi jatkua ja Brysselin miljoona kimaiset Eu-trolli politikot tietysti tekeekaikkensa sen eteen.
Samaan aikaan Kiina myy rihkamaa niin että meret on mustanaan kontti laivoja ja näin lainatut rahat siirtyy takaisin Kiinaan (hyvä bisnes)
Kiina käyttää samaa taktiikkaa kuin velaksi huumeita myyvät huume myyjät. Jotta se saa valtaansa koko paskan jotta se saa tehdä mitä se haluaa (Ryöstää parhaat Firmat eu alueelta) kuulemme päivittäin Suomesta,Ruotsista ym. eu alueelta uutisia kuinka yrityksemme menee Kiinaan (eilen oli uutisia että Konegraneskin on menossa Kiinalaisille)
Kun parhaat Firmat on napattu rahan tulo loppuu kuin seinään !
Ainostan aseita tänne voidaan tuoda että saa siat tappaa toisiaan.
Näin tässä tulee käymään kun eletään moraalittomasti kuin siat pellossa velaksi ja vielä ärsytetään suurta voimakasta naapuria.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#6

Koko Hallitus myy persettä Eu:n edessä ja sitä miellyttääkseen ja teatteria esitäessään ! kaikissa säästöissä on kysyys vain ja ainostan Suomen kansan ja Imf:n ja Troikan huijamisesta säästöjä valehdellaan tehtävän Suomen pelastamiseksi vaikka jokainen euro menee PAKOLAISBISNEKSEEN !
KAIKKI VELKARAHATKIN MENEE PAKOLAISBISNEKSEEN,EU: n jaNaton perseen nuoluun ja Venäjän ärsytykseen , kun ne jaetaan Turkkiin ja Kreikkaa ja Ukrainaan…. Tämä on aivan järjetöntä hommaa LÄHES KAIKKI HALLITUS PUOLUEIDEN KANSANEDUSTAJAT VAN NYÖKYTTÄÄ TÄLLE HOMMALLE !!!! 2 lukuuun ottamatta !

http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/lepomaki_paikallinen_sopiminen-49614

Lepomäki on tullut järkiin Väyrysen lisäksi !
Missä persut oikein luuuraa !!! nukkuuko järkimies Hakkarainenkin????

Eihän me äänestäjät tämän takia persuja äänestetty !!!!! meitä on kusetettu !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äänestäjä/äänioikeutettu
#7

Nato ja Eu yrittävät saada kaikin keinoin sotaa aikaiseksi Venäjän kanssa,Suomen kannattaisi pysyä sivussa siitä toiminnasta.
Suomen kannataisi myös pysyä erossa Ruotsin vainoharhaisista kuvitelluista Sukellusvene etsinnnöistä. miksi etsiä Venäjän sukellus venettä jota ei edes ole ? Jos olisi ,niin mitä sitten ? mitä Suomi hyötyisis siitä kun se olisi mukana pommittamassa sitä?
Kannattaa muistaa että Venäjä voi halutessaan miehittää Suomen ja Ruotsin 15 minuutissa ! Nurkkaan ajettua karhua ei kannta kepillä sörkkiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasktaanko eläkkeitä vai myydäänkö valtion metsät
#8

Riittääkö nykyiset määrä rahat Nato yhteen sopivaan puollustukseen ja Natomaksuihin?
Vastaus on yksiselitteisen selvä ,että ei !
Herää seuraavaksi kysymys mistä säästetään nämä puuttuvat rahat ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Res.ylil.
Tyytyväinen
#9

P-puhetta. Puolueettomuus ja rauha on Suomen oikea tie. Venäjän kanssa pärjää kun ei ala rähjäämään kuten ruotsalaiset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Juuri näin.

Jotenkin päätöksistä välittyy , että vallankahvassa on porukkaa ,joilla ei ole tietoa oikeasti vaikeista ajoista.”Kovaa ja korkealla” mennään ja kansalaiset katsoo ”suu auki tätä menoa” pystymättä vaikuttamaan mitenkään menoon .

Meillä ei ole yhtään valtiomies/-nais tyyppistä henkilöä nykypolitiikassa/julkisuudessa minun mielestäni.Ei ketään jota oikeasti voisi aidosti kunnioittaa ryhdikkyytensä vuoksi.Joskus ennen oli.

On tämä systeemi vaan niin ”äklöttävä”-kukahan viittii mennä vielä äänestämään, nimittäin ihan kuin sillä voisi vielä vaikuttaa tänä päivänä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#10

Ei Natolle

http://toniseppnen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/175209-natotta-vanhassa-vara-parempi

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#11

http://toniseppnen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/168047-nato-optio-on-todellinen-mutta-tarpeeton

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#12

Nato tuskin tekisi muuta kuin paheksuisi Venäjän hyökätessä Suomeen.
”Naton ruuti” palaa vasta kun Naton ydinvaltioiden turvallisuus on uhattuna.
Kolmatta maailmansotaa ei yhden pienen kansan puolustamisen takia laiteta tulille.
Näin se on, pienimmän pahan tie valitaan tosipaikassa.
Liittoutumattomuus sekä puolustusvoimat jotka aiheuttavat mittavia tappioita hyökkääjälle ovat Suomelle paras vaihtoehto.
Naton puskurivaltion rooli on jotain mitä emme tarvitse varsinkaan kun tarpeen tullen avunsaanti on vähemmän todennäköistä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on persensä myyneet
#15

On täysin selvää että Natoon mennään kun maassa ei ole yhtään puolueta joka sitä kunnolla vastustaisi.
Jopa Viher-vasurit on Homo kiimaisuudessaan alkaneet kannattaan Natoa ihan Venäjän kiusalla.

Pitäs otta sekin huomioon että jos sota tulee ja Suomi on Natossa niin silloin tänne lentää ensimmäiset pommit ja tippuu Isommatkin(Ydin) pommit kun niitä imatorjunta aseilla torjutaan puolin ja toisin. On selvää että jos olemme Natossa ja rähinä alkaa niin ensimmäisenä päivänä ensimmäisinä tunteina meidän kaikki lentokentät tuhotaan ettei niitä voi käyttää hyväksi samoin satamat ja sillat ja tietoliikenne keskukset ns. Konesalit joita Suomalaiset on tymyyksisään antanut rakentaa jopa suurkaupunkien lähelle vaikka on aivan päivän selvää että ne lentää ensimmäsiten tuntien aikana savuna ilmaan !
Meidän ei kannatisi leikkiä tulella olisi paljon viisaampaa Uskoa Väyrystä ja pysyä puolueettomina ja pitä turpamme kiinni eikä sekaantua soihin jotka meille ei kuulu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on persensä myyneet
#16

Suomen maaperälle ei saisi tuoda yhtän vieraan vallan sotakonetta ei Naton eikä Venäjän !!! nyt mennnään jo liian pitkälle kun tuodaan ne harjoitteleeen ne tänne !
Miettikää ….on sanomattakin selvää että kun samaan aikaa Venäjä tietenkin järjestää Harjoitukset ja jos jotain sattuu !!!!!!!!! esim. kolari ilmassa vahingossa ja se laukaisee 3. mailman sodan silloin on Suomi ja Suomen päättäjät pahimpia syyllisiä !

Persujen (jos järkeä olisi) pitäisi vaatia että harjoitukset perutaan !!!!!
(Syyllisiä ei kutenkaan saada vastuseen ,vaan ne määrää meidän nuoria rintamalle tapettaviksi kymmeniä tuhansia ja pakenee itse Brysselin punkkereihin)
Näin sarasta on meno Suomessa 2016 ,kyllä Kekkonen kääntyisi haudassaan kun tietäisi ! (en haikaile kekkosen aikaakaan se oli Neuvostoliiton perseen nuolua,ihan kun nyt Eu:n) meidän Suomalaisten pitäs olla itsenäisiä ja vapaita eikä roikkua aina jonkun helmassa suuta soittamassa ja toisia mielistelemässä. Rauha/Talous pitäs olla tärkein asia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tyytyväinen
#33

Vihreät on outo venäjä pelko sairas Niinistö aina itkee sitä muutenkin koko vihreät on turha sakki mitään järkevää ei tule mielestäni paitsi sekoilua ja niinistö on avain hän voi haukkua esim rutina tunnilla opetus ministerin mitään ei sanota vastaan itse jäin ihmettelemään sannin mollaamisen tason johon ei puututtu.Ville trukki kutsuu lavan kaataja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#34

WW2 jo osoitti mikä homman nimi on mihin se siitä muuttuu.Seuraavaksi kun hehkutus loppuu aletaan tutkimaan sodan rahastajat ja vastuuseen myös, trauma ei muuten lopu tässä asiassa.Suomi kun kaikki kestää kauan ei vielä tietysti asiaan pääse muut maat ovat jo alkaneet herätä asiaan valeet loppuvat.Spr auttoi Hitlerin pakoa vieläkin natsin kosto vaikuttaa pelotteena.Grey Wolf katso ja tule 60-70 luvun huhu myllyyn nyt faktaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on persensä myyneet
#14

Persut myi perseensä täysin vaalien jälkeen ! Sen sijaan Perussuomalaiset nuoret on pysyneet järjissään siitä osoituksena mm.

-Pakolaispolitiikan arvostelu
-Velka-Rahan jako politiikan arvostelu
-Taksi kartelli sääntelyn (Neuvostoaikaisen)arvostelu

Uskon että Nuoret on järjissään ja sanoo Natolle EI !

Mutta nuoret ei pelasta puoluetta ,Perseen myynti Eu virkojen eteen laskee kannatuksen alle 5% se tietää 3/4 potkuja niin Persujen työntekijöistä kuin kansanedustajista !!!!!!

Miksi muu puolue katsoo silmät kiinni tätä hommaaa kun puolue tuhotaan ja meitä äänestäjiä kusetetaan !!!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Huono vitsi
#17

Toivottavasti tämä koko juttu on sarkasmia tai lähestyvään vapun pilaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#18

Paskan marjat. Korkeimmille upseereille Nato avaa oven uusiin virkoihin ja etenemismahdollisuuden uralle. Tottakai nämä jäsennyyttä kannattavat. Ei siinä ole mitään väärää. Korkeimipen upseerien mielipide ei ole kaikkien(yhtä ämmattitaitoisten) upseerien ja aliupseerien mielipide. Näiltä ei vain kysytä. Ja vaikka kysyittäisikin, niin eivät vastaa; väärin.
Suomea puolustavat suomalaiset ja se on selkeä PS:n linja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#25

Juuri niin ,samalla taktiikalla kun nämä pereenmyyjä politikot tähätäävät Eu virkoihin ja Suomen myyvät ja tuhoavat omien etujen takia…. Tähän Eu:n ja Brysselin ja Naton nuolu kamppanjaa liittyy Pakolaisbisnes,Velkaannnuttaminen,Venäjän haukkuminen ja nurkkaan ajo,Paska/Terroristi maiden velka rahalla tukemis kamppanja ym. kaikki moraaliton ja järjetön toiminta joilla tienataan vain ja ainostaan omia MILJOONAVIRKOJA !
Tämä politiikka johtaa 3. mailman sotaan !
Minusta ainoat järkevät politikot enään on Väyrynen ja Lepomäki !
Persuissakin on järki miehiä ja naisia mutta ne on peloteltu niin hiljaiseksi että ne ei saa sanaa suusta ulos.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Olisihan se hyvä jos olisi tukea silloin kun sitä tarvitaan.

Mutta kuka tänne nyt valloitustarkoituksissa hyökkäisi? Venäjäkö? P-marjat!
Maa valloitetaan rauhanomaisesti kuten naapurimaamme Ruotsi. Vuonna 2050 Ruotsi on muslimienemmistöinen ja vapaiden lakien mukaan käytyjen vaalien jälkeen yhteiskuntajärjestys on sama kuin islam.

Jos Suomessa lähivuosina viisastutaan, ehkä tämä olisi vakava syy liittyä NATOon. Venäjäkin olisi silloin samaa mieltä kanssamme. Tuskin Venäjä haluaa rajanaapurikseen sekasortoista uhoavaa muslimivaltiota.
Siihen mennessä on jo aikoja sitten olleet tiukat rajatarkastukset mennen tullen jossa takuulla syynätään kaikki kulkijat ja ajoneuvot ja viisumipakko on voimassa. Jos olemme viisastuneet…..
Ruotsissa kantikset asuvat ahdistettuina omilla alueillaan ja Suomessa terroristit kylvävät tuhojaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
#27

Ei tarvitse myydä kuin väylät kotimaisille -venäläisille- yrityksille, niin tervetuloa länteen Andrei. Omia teitä pitkin, omalle maalle. Kepun märkä unelma.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

kivoja uusia leluja ne pikkupojat haluaa ja isojen poikien selkääntaputuksia, filmeistä katselelet telkasta kun isot pojat räiskii. Voisivat aikuistua ja ottaa vastuuta maamme tulevaisuudesta. Emme tarvitse uusia sotia ja rivistöjä sankarihautoja taas. Sodat alkavat unohtua jo nykysukupolvilta.

NATOn risteilyohjuksia, hävittäjiä, ohjustorjuntajärjerjestelmää vaan meille, niin olemme kohde numero 1 naapurimaamme ydinohjuksille suursodan tai virhelaukaisun tilanteessa. Olemme niin lähellä Pietaria, Kuolaa, Kaliningradia ja Moskovaakin. Ja varmaan tuollainen uhka saattaisi johtaa painostukseen tai jossain tapauksessa jopa tekosyyn nojalla tapahtuvaan neutralisointiin, jopa ennen k.o. aseiden asennusta. Jatkuvien voimannäyttöjen kohde olisimme varmasti, eivätkä ne olisi mitään pieniä näyttöjä. Melkoisesti kiristäisimme maailmanpoliittista tilannetta, ydinsotako on tavoitteesi, Nahkamäki?

Ainoa oikea ratkaisu on puolueettomuus, lisäksi tulee estää alueemme käyttö toista vastaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Niitä länsiliittouman käyttämiä risteilyohjuksia ollaan jo hankkimassa hävittäjiimme. Onko lainkaan ajateltu, mitä sellaisesta tuumataan naapurimaassamme? Ne yltävät hyvin syvälle naapurimaamme alueelle. Ne tulkitaan hyökkäysaseiksi. Onko tavoitteena kiristää sotilaspoliittista tilannetta ja saada sota maahamme?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

aseteollisuuden lobbarit ovat onnistuneet. Räkänokkaiset pikkupojat maamme johdossa silmät innosta hehkuen ja kiiltäen pomppivat ja ostavat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#23

Mitä tähän Nato asiaan sanoisivat sodan käyneet sotaveteraanit,joiden Juhlapäivä koittaa huomenna ?

Onko Venäjä todellinen uhkatekijä vaiko ainoastaan välillinen johonkin joka uhmaa maamme sisäistä rauhaa,kuitenkin Nato omilla toimillaan lähestyy ”nukkuvan karhun rajaa” mutta huomiotta ei voi jättää ilmatilaloukkauksiaan.

Yksi on varmaa ettei konflktia Suomi ainakaan aiheuta ja tämä maa jos kukaan osaa toimia naapurimaan kanssa ystävällisesti vaikeitakaan seikkoja unohtamatta – kuten itärajan takaa tulevat ”paperittomat pakolaiset”.

Kohti tulevaisuutta – voidaanko olla enään täysin puolueettomia jos ja kun jotain tapahtuu – eikä omat resurssit riitä ?

Suomi,Nato ja Venäjä kuin puolueettomuspolitiikka,siinä maamme sotilaallisia kulmakiviä jos konflinktit saavat ns.ilmatilaa.

No kumpi olisi parempi eli turvallisempi rauhantae maallemme : Venäjä vaiko Nato ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#26

Sielläkin on varmaan monen leirin kannatajia osa kannatti Natseja 75 v. sitten vielä nämä kannattaa nyt Eu:ta ja Natoa.
Kekkosen linjan miehet kannatti varmaankin nykyisiä hallitus puolueita jotka kaikki on perseensä myyneet Väyrystä lukuunottamatta ! Kommunistien kannatajat on menneet sekaisin homotus kamppanjasta ja pakolaisetn hyysämisesta jota ne kannattaa ja samalla Puuttinille sateenkaari lippua heiluttaa Stupin ja Arhinmäen kanssa.
Uskon että suurin osa on Väyrysen miehiä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#28

Siis erittäin iso osa kannatti Natseja ja Hitleriä -40 luvulla ihan kun nyt kannatetaan Eu/Natoa .ymmärrän kyllä sen ajan Punaisten vastuksen johon niillä ei tainnut olla paljon vaihtoehtoja mutta miksi nyt ei tajuta pysyä puolueettomina ja elää rauhassa ja keskittyä talouden hoitoon. Viher -vasurit saisi kuriin muilakin konsteilla !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Perus suomalaisuutta - kiitos
#48

Seppo, kun lukee kirjoituksiasi ei voi kuin ihmetellä kenen asiaa ajat ? Mieti mitä kunnioittavaa, totuutta ja oikeutta kunnioittavaa toimintaa olet idästä päin nähnyt Suomea kohtaan suuntautuneen historiamme aikana ?

P.S. Vielä elossa olevista veteraaneista tunnen kaksi ja molemmat kehottavat liittymään Natoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jarmo Nahkamäki
Vihainen
#24

Armeijaa käymättömien Halosen, Tuomiojan ja Haglundin aikakaudella Suomi otti takapakkia armeijan kehittämisen kanssa. Sama koski suhteita Yhdysvaltoihin. Se on sama kuin ajokortiton antaisi ajo-opetusta…

Niinistöt ja Soini joutuivat lähtemään takamatkalta. Työ on kuitenkin edistynyt hyvin ja toivottavasti jatkuu samalla lailla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#43

Kannattaa muistaa että Halonen on tunnustanut käyttäneensä huumeita ! Kerran hörhö=aina hörhö !
Tämä vaan on yksinkertainen totuus !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äidinkieli ja isänmaa
#29

Tällainen vaikutelma nykymenosta:Tänne saa tulla nykyisin ihan kuka vaan ja mikä vaan- ei mitään väliä.Tässä maassa ei ole enää mitään ryhtiä missään arvopohja mukaanluettuna mielestäni.

Tällä menolla,kun tänne otetaan vielä porukkaa muualta päättäjien siunauksella,suomalaisia ei ehkä enää ole 100 vuoden päästä.No, mitäpäs sillä on väliä-eihän olekkaan suomalaiset, kantasuomalaisten syntyvyys nyt 1860-vuoden tasolla?

Olemme me vaan niin armeliaita ja hyviä ihmisiä me suomalaiset että annamme pois liki kaiken.Katsotaan vaan tosi tv:tä ja muita sirkushuveja ja ulkoistetaan ajattelu muille ja kuunnellaan ihmisiä,jotka puhuu paljon sanomatta yhtikäs mitään/teoista puhumattamaan .Hyvä siitä tulee.Ollaan oikein ”matomaisia” eli ryhdittömiä .
Pitäisikö pyytää anteeksi joiltain, että on ylipäätään edes syntynyt Suomeen suomenkieliseksi suomalaiseksi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kylläpä Venäjän ystävien verenpaine nousi
#31

Kiitos, että kirjoitit hyvän mielipiteesi. Nämä meidän turvallisuutemme myyjät ja naapurin mielistelijät voivat sitten lopulta vain ihmetellä milloin tuli annettua lopullisesti liikaa periksi naapurille. Natossa on ainoa turvamme. Nykyään ei kannata lukea Tuntematonta samalla uneksien korpisotilaiden sankariteoista – sodat ratkeavat sotateknologian ylivoimalla ja sitä länsimainen Nato edustaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#51

Venäjän ystävät?Realistit ennenmin Onko nyt hyvin ukrainassa?Sotaako haluat ?Nato edustaa löysää sontaa ja puhetta Meinaatko ettei venäjä muka pysty vastaamaan?Tyhmyys alkaa aliarvioinnista kuten on nähty monet kerrat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#32

Tuon tähän nyt vähän eri kantilta katsotun näkökannan jota sivilit eivät niinkään ymmärrä.
Naton joukkoja olisi täälläkin joinkin verran sijoitettuna. He olisivat varmaankin ammattisotilaita.
Kaikki ei olisi silloin ihan jees. UN-joukoissa oli myös länsimaisia palkkasotilaita jotka tosiaan erottuivat kaikessa meistä Suomalaisista niin palveluksessa kuin vapaa-aikanakin. Siviilien suhtautuminen heihin oli tiukan kriittistä ja kylmää verrattuna meihin härmäläisiin. Me saimme myötätuntoa mitä he eivät saaneet eivätkä he sitä sivileille juurikaan suoneet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#35

miten venäjä yrittä laajentua?Eu yrittä kutistaa sitä Ukraina poro on täysin uskomaton nato syötti.Vittumainen fakta on että eu yrittää syödä venäjän ja siitä ei rauhaa tule.ukraina olisi liitynyt eu maaksi mikä nyt olis hyvin?Unioni natisee jo nyt Stubb on ääliö sössö renki.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Venäjä valtasi Krimin
#37

Puhut Ukrainasta syöttinä. Oikeasti se on maa, jossa asuu miljoonia ihmisiä ja jossa kuolee jatkuvasti ihmisiä Venäjän ylläpitämässä sotimisessa. Ensin otettiin Krim ja sitten aiheutetaan maan taloudelle ja vakaudelle jatkuvaa tuhoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#44

Ukraina oli Venäjän elätti huora maa joka käyttäytyi Ihan kuin joku Huora joka alkaa seurusteleen vuosikymmeniä vanhemman politkon kanssa (Josta meilläkin on kymmeniä esimerkkkejä osa huoraa pitkäänkin… ja on lojaali ja osa ei osaa olla ihmisiksi,ja osalla jää tekstari asteelle jonkun kohu ”ihanan”blondin kanssa ) Jota Vanhempi rikkampi korkempi arvoinen elättä ja juottaa ja syöttää sitä ja että se saa loistaa valokeilassa. Sellainen oli huora nimeltään Ukraina.
Sitten kun tulee toinen politikko (eu) ja yrittää napata huoran tarjoamalla parempia etuja niin rähinähän siitä tulee !
Onhan meilläkin esimerkkejä politiikojen Testari kohuista ym. homma toimii valtio tasolla juuri samoin niin kauan menee hyvin kun huora laulaa sen lauluja kenen leipää syö !
Minusta se oli oikein että Venäjä antoi vähän kurttomalle huoralle opetusta. Oppiipahan perkele huoraamaan oikein,kyllä niilläkin joku kuri pitää olla.(kyllään Ukraina-huoran temppu oli niin törkeä)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kaikilla on ihmisarvo
#45

Etkö tyhmyydessäsi tajua, että myös ilolinnut ovat ihmisiä. Halvennat naisia ja halvennat Ukrainan kansaa. Ja halvennat itseäsi kaikkein eniten.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#50

Ukrainan kansa ei ole se huora vaan eliitti koita tajuta se ei nainen vaan korruptoitunut vallan haku mieti asiaa. valta politiikka on aina yleensä likaista varsinkin tässä asiassa on paljon uhreja?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#49

Tarkoitin että poliittiset ja sotilaalliset uhrit tulevat aina kärsimään.Ukraina asia ei selvä vielä kansa kärsii aina kuka tämän alkuun laittoi? kerro se.Nato mistä tiedät puhtaat paperit?Venäjä teki just niin kuin voi olettaa.Eli kansansa ja etunsa puolesta onko vaikea tajuta?Poro on kysymys erikseen mikä mies?Usa onko tarkoitus hakua?pieni mieli pieni piiri?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#59

IMF yms. kertoivat Ukrainan nukkehallitukselle, että rahaa ei tule, jos Itä-Ukrainen teollisuus- ja kaivosalueita ei vallata. Sitten armeija, oligarkit ja natsit hyökkäsivät, pommittaen suuria kaupunkeja massiivisesti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#41

Niin..Kyllähän se on Eu/Nato joka yrittää laajentua hinnalla millä hyvänsä mm. Turkkiin,Ukrainaan, Valkovenäjälle, Moldovaan, Suomeen ,Ruotsiin ym.
Venäjä on antanut vasta yhden varoituksen Ukrainassa ! kun Venäjän elätti huora morsian Kaapattiin ja ejettiin Presitentti maan pakoon Shotsin olympialaisten ajankohtaa hyväksi käyttäen ja ylättäen Venäjä housu kintuissa. On selvää että Venäjä ottaa Kriminja osan Itä Ukrainaa sehän on selvä asia.Krimillä on Venäjän suurin laivasto tukikohta josta on sopmukset jos huora varastetaan niin eihän sille jäänyt vaihtoehtoja kun ottaa oikeus omiin käsiin.
Mitä muuta Venäjä olisi voinut tehdä ?
Suomen (Eu:n huoran)ei tarvitse olla huolissaan Venäjällä ei ole mitään syytä hyökätä tänne Jos emme ole Natossa ja jos jotain tapahtuu ja maaperäämme käytetään Venäjää vastaan !!!!
On selvää että 15 min. ja kaikki lentokentät ja internet palvelukeskukset ja sillat ja satamat on paskana varotoimenpiteenä jos jotain hässäkkää jossain kaumpana tapahtuu

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#36

Kun aloitin niin yk sotilaat raiskaa ja ryöstää ilman seurausta löysä johto.Nato myös sama peli löysä johto koska sotilaat toteaa paska johto tehdään omat jutut ihan itse koska johdossa on olo huone päälliköt?Ei niin kuin suomessa vai onko jo täälläkin sama?Usan johto on kaukana paskat housuissa tilanteesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yandexin kääntäjä on huono
#38

Kokeile seuraavalla kerralla Googlen vastaavaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#60

Kokeile itse kerro nyt mikä homman nimi on kun viisas olet?Uskon heti jos faktaa tulee pöytään?Kansa kärsii ukrainassa mitä muuta haet Strategian puute on paha kenen strategia palvelee sinua?Faktaa pöytään sitten kokeile suomea jos osaat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#39

Venäjä kertoi Lavrovin suulla juuri tänään Suomelle mitä Nato jäsenyydestä seuraa !
Vaikka Ruotsi oli nimetty viestissä,niin viesti oli tarkoitettu 100% Suomelle juuri sinä päivänä kun Nato selvitys julkistetaan !
Tämä siksi ettei se kukaan voi suoraan syyttää uhkailusta.
Suomen ei tarvi säikkyä Venäjää ,eikä missän tapauksessa alkaa sen persettä nuoleen. Naton ja En:n perseen nuolenta olisi lopetettava välittömästi. !
Rauha,puoluettoomuus ,liittotumattomuus ja talouden kuntoon laitto on tärkeimmät asit joihin meidän pitää keskitty ei sotaan eikä sodan provosointiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lavrov uhkaili
#46

Kuinka voit uhkailun kääntää neutraaliksi ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#61

Koita tajuta Lavrov sanoi mitä venäjä ajattelee ei tarkoita että olen samaa mieltä venäjän kanssa.Miksi muuten ruotsi aina itkee Venäjän sukellus veneet ym vitun mulkut poraa suomea perseeseen kuten ennenkin.Ruotsi/venäjä ottelu tulee mieleen suomi aina välissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#40

Jokaiselle järissään olevalle pitäisi olla päivänselvä asia että :
NUOLLESSAMME NATOA, PYLLISTÄMME SATEENKAARI PERSEEMME VENÄJÄLLE ! Siitähän ne Moraalinsa säilyttäneet Venäläiset ei tykkää !

NUOLLESSAMME NATOA tuemme sen toimintaa arabimaiden tuhoamisessa ja sekoituksessa joka ajaa pakolaiset liikkeelle.
Siitähän ei terroristit tykkää !

Me ammumme itseä nilkkaa tällä Eu:n ja Naton perseen nuolennalla ja altistamme tämän maan Sotilaallisen turvallisuuden ,altistamme Suomen terroritekojen kohteeksi ja tuhoamme talouden kun maa velkaantuu ja sosiaali pummit ja muut valtion elätit pummaa maan pilalle ja tuottavat työt katoaa.. Vain muutamien politikkojen Miljoona Brysselin/Nato virkojen tähden !!! Olemmeko menneet täysin sekaisin ??????

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#42

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016042921491469_uu.shtml

Nyt puhutaan jo että Natomaat voivat sulkea Venäjän pois Itämereltä joka naurettava vitsi. Maailmassa on 3 sotilasmahtia Usa Venäjä ja Kiina !
Maailman sodan haalijoille ja provosoijille ns. Eu-trolleille tiedoksi että Koko Eu yhdessäkään ei voi Venäjälle yhtään mitään tuossa iltalehden jutussa puhuttiin 3 maasta jotka muka voisivat estää Venäjän Itämereltä Viro,Suomi ja Ruotsi jotka on todellisuudessa on tuhkana 30 minuutissa.
Vain koko Eu ja Usa yhdessä voisivat jotakin,mutta Jos Kiina liittyisi Venäjän puolelle niin sitten loppu tulosta ei voi edes arvailla.

Lopettakaa nyt saatana tuo Nato vouhotus ,Miksi Suomi pitäisi saada mailmansodan aloitus paikaksi ?? minä ymmärrän johatvia politikkoja ja niden intressejä koska näin saa miljooona palkkaisia virkoja ja mailman sota vaan nostaa niiden asemaa samaan aikaan kun normaali kansa tuhotaan rintamalla ja ydinsaasteella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Liturgia-raportti, täyttä soopaa
Vihainen
#47

EUROOPPA-liturgia, Nato-keijujen kirjoittamana. Suomi on länsimaa, osa laajempaa, samanmielisten demokratioiden PERHETTÄ. Kylmän sodan jälkeinen aikakausi EU-jäsenyyksineen oli Suomelle KOTIINPALUU. Eurooppalainen ulottuvuus on olennainen osa Suomen UUTTA IDENTITEETTIÄ. Sen myötä Suomi (lue: muutama kekkuli) LAKKASI pitämästä itseään liittoutumattomana maana, kun EU-sopimuksiinkin sisältyi lausekkeita sotilaallisen avun antamisesta. Suomi tarkisti lainsäädäntöään säilyttäen poliittisen linjansa olla liittymättä sotilasliittoihin. Eurooppalaisen yhdentymisen myötä Suomi jakaa EU-kumppaneidensa laajemman strategisen huolen sekä lisääntyvät haasteet mantereen itä- ja eteläpuolella. EU:lla ei kuitenkaan ole instituutioita ja sotilaallisia suorituskykyjä käsitellä yksin koko tätä strategisten huolten kirjoa. Suomi on edelleen syvästi tietoinen siitä, ettei sen omaan erityiseen strategiseen dilemmaan, joka johtuu ARVAAMATTOMASTA (vrt. USA) naapurista ja …..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#58

Kyllä sen Yhdysvaltain kenraalitkin ovat kertoneet; Venäjä on Euroopassa ylivoimainen, koska Venäjä on niin lähellä Eurooppaa. NATOlla ei edes ole juuri sotavoimaa Euroopassa. Euroopan NATOmaat olisivat vain kulutettava puskuri, ”poltettava maa” kuten Ukraina, länenn toiveissa saada Venäjä nurin ja luonnonvarat haltuun.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#52

Yli mielisyys ja tyhmyys aloittavat sodat aina ahneus ja valta mukavasti siinä mukana mutta vastuu aina muut me mitään tehty voiko vielä olla näin tyhmää porukkaa?Voi koska ihminen ei opi jotkut oppii tyhmät ei ja se riittää sota on valmis.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#53

On vain ajan kysymys kun Terroristi maa Turkki on sodassa,ehkä Venäjänkin kanssa jos olisimme natossa meidän pitäs puollustaa Terroristeja on 100% varmaa että Venäjä muistaisi meitä ”muutamilla” pommeilla

Sit saat mitä tilaat…sotaakin

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#55

Pitäisi muistaa että syyriaan on pakkautuneet kaikki mailman hulluimat muslimi terroristit jotka nyt t pakenee pommituksia Turkkiin,jossa on ennestänkin terroristi ongelma ja kun sinne tulee kaikki muut hullut lisäksi niin soppa on valmis.Turkin tilanneta pahentaa se kun se on Natomaa niin sitä ei voi ulkopuoliset pommittaa maan tasalle kuten Syyriaa. ! Se on erittäin paha ongelma !
Tämä tekee Turkista maailman pahimman terroristi pesäkkeen ja maan kun terroristit voi Naton suojissa piileksiä siellä ja levittäytyä pitkin Eurooppaa sieltä varsinkin kun pakolaisbisnestä kanattavat politikot ajaa Turkin viisumi vapautta ja jopa Eu jäsenyyttä.
Natottajat ,Suvakit ja muut Pakolaisbisneksen kannattajat tukee terrorismia ja ajaa mailman sodan partaalle koko euroopan näin,
Vain oman edun takia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#57

NATOn kanssa yhteistyössä tai jäsenenä toimivat Turkki ja Saudi-Arabia ovat rahoittaneet ja aseistaneet näitä terroristeja. Tuekin kautta kulkee myös ISISin öljy, tai kulki, ennen kuin Venäjä esti sen. Tuolla reitillä Turkki ampui venäläiskoneen alas, kun ei pitänyt öljyreitin tukkimisesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#62

Jos olisin putin olisin pommittanut turkin helvettiin eunukki paska eu kaikki tänne ja heti taitaa olla sodan salajuoni levottomuus lisääntyy koko ajan mitäs sitten taphtuu?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#54

Ensi viikolla Naton koneet on Suomessa pullistelemassa ,jos sattuu vahinko kissa hiiri leikissä ensiviikolla esim. ilmassa venäjän ja Usan:n koneen ja Suomen maaperää käytetään Venäjää vastaan Suomi on todellisessa sotilaallisessa vaarassa ensivikolla meidän lentokentät satatmat ja tietokone internet konehuoneet on vaarassa lentä palasina ilmaan ! Tästä ei voi Venäjää syyttää vaan Suomen politikoita jotka hommasi tänne vieeraan vallan koneet valmistautumaan sotaan !
Tämä on aivan järjen köyhää politiikkaa ! rauhaa ja talouuttahan pitäisi kuntoon laittaa eikä sotaan provosoida kansa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

höpsis
#56

vahinkohan voisi syntyä vain siten, että Venäjän koneet lentäisivät Suomen lentotilaan. Toki ne ovat pitkään osoittaneet epäammatillista toimia…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#63

Kannattaa erottaa normaali poikien leikki tosiasiasta.Sotilaat tietää pelin hengen suvakki sekoaa heti ja aivottomat urpot kuten ylen suvakki ääliöt Ohjelmista päätellen Tamppoonin nypläys aamu kakassa esim 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000