Perussuomalaiset

Jarmo Nahkamäki

Nato lisäisi Suomen puolustuksen uskottavuutta

Toisin kuin Lars-Olof Fredriksson todistaa (Ksml 6.11.2017) niin Suomen liittyminen Natoon lisäisi maanpuolustustahtoa. Samalla myös puolustuksemme uskottavuus lisääntyisi.

Suomen bruttokansantuote on noin 200 mrd. Nato edellyyttä jäsenmailtaan kahden (2) prosentin panostusta bruttokansantuotteesta puolustusbudjettiin. Nato-Suomessa se olisi siis 4 mrd. euroa vuodessa.

Puolustusbudjettimme on tällä hetkellä noin 3 mrd. Nato jäsenyys edellyttäisi siis miljardin lisäystä vuosittaisiin puolustusmenoihin.

Edessä on hävittäjähankinnat. Ne maksavat noin 8-10 mrd. Natoon liittymällä Suomi ei tarvitsisi noin massiivisia investointeja.

Kirjoittaja toivoo Nato jäsenyydestä päättävän muut tahot kuin kansa kansanäänestyksellä. Minun puolustani niin voisivat tehdä vaikka ylemmät upseerit. Heidän joukossaan Natoon liittymisen kannalla on yli 60% haastatelluista.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Ei Natolle
Vihainen
#1

Kuulehan Jarmo Häippäse sinne Sinisiin Isänmaan petturit haluaa NATOA !!! Suomelle riittää se että satsataan omaan puolustukseen ja pysytään puolueettomana näiden isojen poikien leikeistä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Keskustelua aina voi käydä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

hölmöä
#8

Ei Nato voisi mennä vaikka Jokerien lätkämatseihin Ladallaan kuuntelemaan Suurta ja Mahtavaa mieluummin kuin tietokoneelle kirjoittelemaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Itse en kannattaisi minkään muun maan tai liittoutuman tukikohtia Suomen kamaralle kuin omat. Eihän me nyt ihan yksinkään olla puolustusasioissa, eikös Suomella on syvääkin yhteistyötä muiden Pohjoismaiden kanssa ja jotakin oli tekeillä myös Britannian kanssa, ja olikos EU:llakin jotakin nopea toiminnan joukkoja (no ehkä ne ei osallistu sotatoimiin, mutta kai EU nyt jotenkin toimii, jos sen jäsenvaltiota vastaan aloitetaan sotatoimet). Elikkä aika moneen suuntaan olla yhteistyössä ja jos tosipaikka tulee, eiköhän me jotakin apua saada, jos on tarvetta ja jos ei saada apua, niin ei se Natokaan mikään ns. varma apu ole – sitä ei tiedä mitä etupiirejä suuret maat sopivat keskenään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Sen vielä lisäisin, että en kyllä oikein jaksa uskoa, että Venäjä tulisi rajan yli Suomea valloittamaan. Silloin viimeksi elettiin aika erilaisessa maailmassa ja olihan siellä aika ”villi-mies” johtajana; nyt Suomi on osa EU:ta (vaikka ei se mikään onnela olekaan) ja paljon enemmän tekee yhteistyötä muiden valtioiden kanssa niin olisihan se nyt melkoinen sotilaallinen ”itsemurha” tunkea Suomeen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

skarppina tietysti pitää olla eikä silmät kiinni

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

jaahas
#12

Niinhän ne Ukrainassa olivat saaneet jopa turvatakuut Venäjältä ennenkuin rajan yli hyökättiin. Eikä Georgialaisetkaan tainneet sotaa odottaa. Se siitä erilaisesta johtajasta – KGB-mies on aina KGB-mies vaikka ristinmerkkiä tekisikin kirkossa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Ukraina ja Georgia ovat aivan eri maita kuin Suomi, eivät nekään ihan pulmusia ja syyttömiä ole, kun paljon provosoi niin turpiinkin voi tulla. Suomi on ainoa länsimainen Venäjän rajanaapuri (no Norjalla pieni kaistale myös), joten toimintatavat ihan erilaiset kuin muilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ihka isänmaallinen hetero
#3

Koko tämä sotilaallinen ajattelu on vinksahtanut Suomessa. Me pidämme Venäjää uhkana ja hyökkääjänä!
Entinen NL olisi jo aikoja sitten ollessaan voimissaan valloittanut maamme. Eipä ole valloittanut!

Kun NL romahti myös sen puolustus romahti. Nyt Venäjä alkaa olla voimissaan NIIN totta toki se laittaa puolustuksensa kuntoon myös Suomen rajoilla!

Jos V valloittaisi Suomen, niin mitä se siitä hyötyisi? Tuskin mitään! Jännite vain nousisi huippuunsa ja alistettuna olisivat tyytymättömät suomalaiset ja Nato uhoaisi. Haitat olisivat hyötyjä suuremmat.

Nykyajan uhkamme on sisäinen: islam. Muistakaa, että islam on valloittanut Lähi-Idän ja Pohjois- Afrikan maat väkivallalla alistaen.

Kekkosen ansiota oli se, että NL pysyi rajojansa takana.
Tarvitsemme nyt Kekkosen tapaisen isänmaallisen Presidentin ja hänen valtaoikeutensa takaisin. Tätä maata johtaisi hallitus, se ei olisi myytävänä eikä valloittajille annettaisi sijaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

sinisilmäistä
#9

Ketä vastaan ? Kuka länsimaa ihan oikeasti olisi sinne hyökkäämässä ? Itse ovat sotadoktriinissaan ilmoittaneet oikeudekseen iskeä ensimmäisenä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#10

Puolustuksensa kuntoon myös Suomen rajoilla? Eli ollaanko me sinne jotenkin hyökkäämässä??? Minkä tähden ja millä eväillä? Höpö, nyt näkevät siellä mököjä keskellä kirkasta päivää, jos tuo on syy ylimitoitetuille sotaharjoituksille.
Miten olisi viriketoiminnan järjestäminen ja kenraalien itsetunnon kohottaminen, sekä kansalta hyväksynnän saaminen, ylimitoitetun armejan ylläpitoon?
Tuskin sinne kukaan on pyssyjen kanssa menemässä, mutta muutos vauhtia siellä ollaan kyllä valmiita tukemaan. Ainoita maita joissa on vielä erinomaisia mahdollisuuksia saada nopeasti bisnes kukoistamaan. Toki muuallakin tarpeita on, mutta ovat auttamattoman köyhiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#13

Käsitätte hieman väärin. Ei Suomi eikä länsi ole Venäjälle hyökkäämässä. Ei Venäjä pelkää sitä, että Suomi tai länsi sinne hyökkäisi. Eikä Venäjä ole länteen hyökkäämässä.
On vain ihan luonnollista, että Venäjä pitää länsirajallaanKIN joukkoja. Niinhän Suomikin pitää.
Kun USA kalistelee kaukana kotoaan Venäjän rajoilla, on myös Venäjän varustauduttava. Sen asevoimat joutuivat aikanaan yksityisten bisnesmiesten käsiin. Nyt puolustus voimistuu.

Iso haloo olisikin, jos Venäjä menisi (taas) Kuubaan tai jonnekin USAn rajoille. Kuuban tilanteestahan aikanaan tehtiin vakava koska NL oli USAn rajapinnassa. Sota oli lähellä.
Nyt USA on Venäjän rajapinnassa esim Virossa mutta tämähän ei ole vakava asia…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#4

Arto Luukkasen hyvä kirjoitus samasta aiheesta:

http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245605-avoin-kirja-natosta-markku-huuskolle

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kantasuomalainen
Tyytyväinen
#5

Eikö juuri eilen otettu askel kohti EU:n yhteistä puolustusta? Siis vasta ensi askel, mutta askel kuitenkin. Minusta se on hyvä asia. Presidentti Niinistökin tuumaili jotenkin siihen suuntaan, että tuntuisi kummalliselta, jos johonkin EU maahan hyökättäisiin ilman, että muut jäsenmaat eivät mitenkään siihen reagoisi. Soinikin piti tätä EU puolustuksen kehitystä hyvänä asiana ja uskon, että moni kansalainen on samoilla linjoilla. Trumpin tullessa valtaan ja hänen lausuntonsa Natosta ja euroopasta vauhdittavat tätä kehitystä ja nyt ollaan oikealla tiellä. Eurooppaa voidaan siis kehittää yhä parempaan suuntaan, yhteinen talous, yhteinen turvallisuus, yhteinen lainsäädäntö ja yhteinen tulevaisuus. Olen todella onnellinen tästä kehityksestä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000