Perussuomalaiset

Jarmo Nahkamäki

Kirkkoisät ajavat vasemmistoideologiaa

Kirkon johtajat vetoavat inhimillisen maahanmuuttopolitiikan puolesta.

Me allekirjoittaneet haluamme esittää syvän huolemme siitä, miten kansainvälistä suojelua saavien asemaa pyritään heikentämään lainsäädännöllä.

Vetoamme päättäjiin rajamenettelyn käyttöönottoon liittyvien ongelmien poistamiseksi. Kaavailtu uudistus kajoaa ihmisten oikeuteen liikkua vapaasti sekä lisää jo ennestään haavoittuneessa tilanteessa olevien ihmisten riskiä tulla psyykkisesti tai fyysisesti hyväksikäytetyksi.

Vetoomus kokonaisuudessaan.

Eikö kirkon miehet tiedä, että rajat ovat sitä varten, että vapaata liikkuvuutta rajoitetaan? Jos v. 39 rajat olisivat olleet auki niin nyt Suomessa puhuttaisiin venäjää!

Varmaan kirkkoisien kannattaisi ristiä kätensä ja pyytää Putinilta rauhaa.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


32 kommenttia
Nimetön
#1

Se selvisi jo 2015. Räikeintä oli, kun aukaisivat kirkon ovet öisin nukkua, sisään tuli kantasuomalaisia eikä vierasmaalaisia, sulkivat ovet nopeasti.
Myös kivien heittely ja syyllistäminen kuuluu kirkon repertuaariin.
Tekopyhään, kiviä heittelevään kirkkoon ei kannata kuulua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Kirkon alamäki senkun jatkuu.
Nykyinen arkkipiispa Tapio Luoma on saanut omalta osaltaan sen aikaan.
Puuttuu asioihin, joiden ei pitäisi kuulua kirkolle lainkaan. Tällä menolla Suomen pääuskonto on pian islam. Niin paljon näitä muslimeja Suomeen ja Eurooppaan tunkee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Erotkaa nyt jumalauta sieltä saatanan kirkosta niin jäävät ilman verotuloja joita maksatte. Keskaria nyky kirkolle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Tapiolle ym!!? Ilmestyskirjan 18 luku jae :4 lähtekää sieltä ulos minun kansani , ettette tulisi osallisiksi hänen synteihinsä jne !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Kirkkojen yhteinen vetoomus inhimillisen maahanmuuton puolesta on todella, todella naiivi esitys. Älyttömän lapsellinen.

Kaikkien maailman ihmisten pitäisi saada muuttaa vapaasti minne haluavat!!! Varmaan tämä teksti on jo käännetty arabiaksi, somaliksi ja muille tärkeille kielille. Että tervetuloa vaan Suomen hölmölään!

Afrikasta ja Aasiasta ja Lähi-idästä olisi varmasti heti tulossa kymmeniä miljoonia halukkaita nauttimaan Suomen avokätisestä sosiaaliturvasta!

Hoh, hoijaa, millaisia kirkkoisiä nykyään onkaan. Taivaastako ne ajattelee rahojen tippivan kaikkien elättämiseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Veronmaksajien taskusta ne rahat tippuu… Tänne vaan kaikki maailman onnellisimpien joukkoon, Hah. Saatte asunnot kaikilla vimpaimilla, ruan, vaatteet ja käyttörahaa josta jää ylikin. Tämä kaikki, eikä tarvitse tehdä töitä päivääkään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#23

.,,, ei päivääkään!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vielä kirkossa, muttei ay-liikkeessä
Tyytyväinen
#12

Tavan ihmiset eivät enää pelkää helvetillä pelotteluun! Katsokaa peiliin maallikkokirkonisät niin näette syyn joukkopakoon!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Hesari kyllä tänään ylitti itsensä. On moninaisuuskouluttajat onnistuneet koulutuksessa ja sen kertomisessa ketkä ovat pahoja ja ketkä hyviä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#6

Kirkon isät on , ulkona , kuin lumiukot konsanaan !! Jumalan käskyt ja Jeesuksen usko , kirkon isät nämä kunniaan !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Tänään on Palmusunnuntai, siis kristillinen pyhä(?).
Hämmästys oli aamulla suuri, kun oven takana seisoi kaksi tyttöä kauniine oksineen. Toinen oli kantasuomalainen ja toinen somali.
Miksi somalit virpovat? Heillä on meneillään ramadan ja eihän suomalaiset ota ramadaniin osaa.
Kyse kotoutumisesta? Vai ahneesta palkkionmetsästyksestä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Mitä Juuso sooloilee? Olen jo monta kertaa ihmetellyt hänen ulostulojaan. Arja Juvonen tilalle.

https://www.verkkouutiset.fi/a/il-ministeri-juuso-vastaa-kritiikkiin/#352ac01b

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Tätä ministerivalintaa ihmettelin. Toinen on Rydman. EK ryhmässä olisi puolenkymmentä osaavampaa kaupan ja teollisuuden tuntijaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#22

Rydman on hyvä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Akat kun pääsee valtaan niin hyvä ei heilu vrt. viisikko ja kirkko.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Ylellä on testi, miten voi erottaa netissä valheen totuudesta. Testiä voi soveltaa myös lukiessa ylen artikkeleita,

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Ps-uskonto ei ole hyväksi vaan pahaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#11

Mikä saatanan saarnaaja täällä jupisee

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Musta tuntuu,,,,
Tyytyväinen
#20

Se on toi sama ps-pastori, joka itse on eronnut kirkosta kirkollisverojen takia samaan aikaan, kun pääsi ay-liikkeen suojaan tukien varaan. Sama heebo, joka nähdään ruokakassi jonossa mummojen edellä ykkösenä ja heti perään kassin Ladaansa vietyään vaihtaa vaatteet ja uudestaan jonoon!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Komukka!
Iloinen
#21

Noh se on toi sama vihervasemmistolainen satulanhaistelija, joka peräkaasuhumalassaan ulostelee täällä ihan mitä sattuu!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#5

Maahanmuuttopolitiikka ei kuulu kirkolle pätkääkään.
Ev. lut, kirkkoko haluaisi muslimeja Suomeen?
Ei kuuna päivänä.
Nähtiin jo vuosia sitten, kun kirkko paapoi LAITTOMASTI (=negatiivisen turvapaikkapäätöksen saaneita) maassa olevia. Saivat suojaa kirkolta.
Eilen tuli Lampedusaan 945 afrikkalaista 21 veneellä maista:
Bangladesch, Ägypten, Pakistan, Syrien, Cote d‘Ivoire, Gambia, Guinea, Mali, Niger und Senegal
21 BOOTE ANGELANDET
Fast 1000 Menschen auf Lampedusa eingetroffen

https://www.krone.at/3307783

Tälle tungulle on saatava loppu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Nimenomaan: maahanmuutto ei kuulu ps-kirkolle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#14

Jospa käyttäisit aikasi paremmin, etkä sairaalloisesti seuraa perussuomalaisten sivuja typerine ps-uskontoon kohdistuvine kommentteineen, voit lukea meistä suomalaisista kertovan jutun:

https://www.kathimerini.gr/society/562943149/ti-kanei-toys-finlandoys-eytychismenoys-kai-toys-ellines-na-min-xepernoyn-ton-meso-oro/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000