Perussuomalaiset

Jarmo Hussi

Joe Bidenin tuoreet kannatusluvut

Tänään Yhdysvalloissa on julkaistu uusi kyselytytkimus Joe Bidenin ja Kamala Harrisin kannatusluvuista. Kannatuslukujen suunta on yhtenevä kepun kannatuslukujen kanssa. Laskussa. Se että Bidenin kannatusluvut ovat laskussa ei ole uutinen. New Jerseyssä Biden voitti 16%:lla ja Virginiassa 10%:lla. Nyt New Jerseyssä demokraattikuvernööri hädin tuskin sai mandaattinsa uudistettua, Virginiassa puhalsikin jo republikaanipuhuri niin kuvernöörinvaaleissa, varakuvernöörin ja osavaltion oikeusministerin valinnassa. Valta vaihtui myös osavaltion senaatissa republikaanien saatua seitsemän paikan voiton. Virginia on ollut viimeeksi republikaanienemmistöinen vuonna 2009.

Tänään julkaistun tutkimuksen mukaan 37,8% hyväksyy Bidenin toimet kun vastakkaista mieltä on 59%. Joe voi lohduttautua sillä että hänen aisaparinsa Kamala Harrisin lukemat ovat vielä kamalammat. 27,8% hyväksyy hänen toimensa ja vastakkaista mieltä on 51,2%. 46% on sitä mieltä että Biden on suoritunut tehtävistään huonommin kuin on odotettu, tässä luvussa häntä äänestäneitä on 16%.

Onko Bidenillä kannatusta uudelle kaudelle? Ei. 64% ei halua Bidenin pyrkivän uudelle kaudelle. Jos vaalit pidettäisiin nyt vastaajien mukaan äänet menisivät 46%-36% republikaaniehdokkaan hyväksi.

Bidenin kannatuksen lasku on ollut ennätyksellistä. Siihen ei kukaan presidentti ole pystynyt ensimmäisenä virkakautenaan sitten toisen maailmansodan.

Viime viikolla NBC:n julkaiseman tutkimuksen mukaan 73% yhdysvaltalaisista oli sitä mieltä että maassa asiat ovat menossa huonompaan suuntaan. Elokuun tutkimukseen verrattuna määrä oli lisääntynyt 10%.

Edustajainhuoneen republikaanisen ryhmän puheenjohtaja Kevin McCarthy enteilee että vuoden kuluttua pidettävissä välivaaleissa demokraatit saattavat menettää saman verran paikkoja kuin 2010 vaaleissa. Tuolloin demokraatit hävisivät 63 paikkaa.

Ja vielä:

Yle on löytänyt syyn ulkomaalaisten heikkoon työllisyyteen. Syynä on kielimuuri. Samassa uutisessa kerrotaan että lähes 40%:lla työnantajista on puutteelliset valmiudet. Nyt vaan arabiankielen kursseille (kohdasta 23.40) kaikki työperäistä maahanmuuttoa haluavat työnantajat ja ongelma on ratkaistu. Työ on parasta kotouttamista.

Sapiskaa ylelle antaisin raportin uutisoinnin kuvituksesta. Oliko kuvassa koneinsinööri konttorissa piirrustuspöydän ääressä? No ei. Varastotyöntekijä. Kyllä hävettää näin suomalaisena pakkoylevero.

IS kertoi eilen ”pissavideokohusta”. Saa nähdä milloin IS kertoo että Hillary Clintonin kampanja maksoi lystin. Demokraatit ja media saivat skandaalinsa. Kuinka innokkaasti media nyt korjaa kertomaansa? Milloin media julistaa Trumpin ollessaan oikeassa väittäessään Hillary Clintonin olevan rikollinen. Kyseessä ei ollut Trumpin vehkeily venäläisten kanssa vaan demokraattien vehkeily koska olivat tyytymättömiä presidenitnvaalien tulokseen.

Kerroin jo aikoja sitten että sanan ”nuorisojoukko” käytölle mediassa on suurempi tarve kuin koskaan. Uusin nuorisojoukkouutinen Kaj Mykkäsen kotikunnasta Espoosta jossa kaikki ovat espoolaisia. Poliisin mukaan noin kymmenen henkilön nuorisoporukka olisi kohdistanut vakavaa väkivaltaa mieheen iltakahdeksan aikaan Kala-Maijan edessä perjantai-iltana. Tuntomerkit ovat taattua poliisitiedotusta: Epäillyt tekijät olivat noin 15–20-vuotiaita, tummiin untuvatakkeihin pukeutuneita, noin 170–180 cm pitkiä nuoria. Yhdellä oli jalassaan valkoiset housut. Yksi epäillyistä oli muita pidempi ja hänellä oli lippalakki päässä. Kun ilmat ovat kylmenneet ajattelin juuri hakea lämpimämpää takkia varastosta. Siellä olisi musta untuvatakki. Kuljen mielelläni lippis päässä ja olen yli 180 cm. Luettuani yleisluotoiset tuntomerkit asiasta päätin lykätä vierailua varastoon muutamalla päivällä. Ettei poliisille tule erehdystä.

Mites nyt suu pannaan Sanna Marin. Katkaisevatko demarit yhteistyön Tanskan demareitten lisäksi Ruotsin demarien kanssa. Ruotsin demarit ovat siirtymässä maahanmuutossa Tanskan demarien tiukalle linjalle kirjoittaa IL. Huutaako Petteri Orpo Sanna Marinin kanssa että missä on ihmisyys? Joutuuko Alexander Stubb tekaisemaan uuden twiitin ruotsalaisten suvaitsevaisuudesta? Eikö kotouttaminen ole toiminutkaan Ruotsissa?

Suomalaisten poliitikkojen kannattaa tutkia Ruotsin kokemuksia. Meillä on osin samansuuntaisia ongelmia, jotka Ruotsissa näyttävät karanneen käsistä. Länsinaapurin kokemuksista tulisi ottaa oppia. Maahanmuutto- ja tukipolitiikkaa ei voi jättää yksin demarien harteille. Koko poliittisen kentän kannattaisi nyt paneutua näihin asioihin. Kukaan ei näistä ongelmista ole Suomessa puhunut eikä varoitellut tänä aikana. Näinkö se on ollut? Ja jos on puhunut onko heille huudeltu rasistia ja leimattu puolue ihmisvihaajiksi?

Ja eiku vielä suuren veden taakse. Yle uutisoi 4.11. Kyle Rittenhousen oikeudenkäynnistä. ”Rittenhousen ammuttua Rosenbaumia joukko mielenosoittajia alkoi ajaa häntä takaa, ja Rittenhouse ampui Anthony Huberin ja haavoitti Gaige Grosskreutzia. Huberilla oli kädessään skeittilauta ja Grosskreutzilla käsiase, jota hän ei kuitenkaan osoittanut kohti Rittenhousea.” Edellä kuvattu on yletotuus tapahtumasta. Rittenhousen oikeudenkäyntiä voi seurata youtubessa.

Menossa on oikeudenkäynnin viides päivä. Linkin kohdassa kuulustellaan Gaige Grosskreutzia ja katsotaan tapahtuma-aikana kuvattua videota. Todetaan että Anthony Hubert oli potkaissut Rittenhousea kasvoihin ennenkuin Rittenhouse ampui. Sen jälkeen todetaan että Grosskreutzin lähestyessä ja pysähtyessä 1,5 metrin päähän Rittenhousesta Grosskreutz nosti kätensä ylös. Seuraavaksi Grosskreutz lähestyi uudelleen Rittenhousea ja oli suunnannut ladatun 22 kaliiberisen pistoolinsa Rittenhousea kohti tämän ampuessa Grosskreutsia hauikseen. Oikeudessa puolustusasian kuulustellessa Grosskreutz myöntää näin tapahtuneen Saa nähdä vaivautuuko ylen toimittaja korjaamaan juttua.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


31 kommenttia
Nimetön
#1

Vaalien alla demokraatit alkavat taas lupailla, jotta vaaleissa pärjäisivät. Tilanne on sama, kuin Suomessakin, ja hölmöin osa kansasta uskoo. Mitä köyhemmäksi väki ajetaan, sen helpompi on luvata oljenkortta. USA on matkalla maan talouden täydellistä romahdusta, kuten Suomikin, ja kaikki vaan sosialistien romuttaman talouden pidon vuoksi. Tuossa tilannetta ei paranneta miljoonien maahanmuuttajien haalimisella muutoinkin työttömyyden ahdistamaan maihin, EU:ssa ja USA:ssa. Hirvittävä väestön kasvu mm. Afrikassa ja kehitysmaissa tekee kehittyneistä maistakin konkurssivaltioita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Demareille menolippu Afrikkaan?
#6

Sosialistisen internationaalin tavoite on jakaa köyhyys kaikkien maiden kesken. Mitä sitten tapahtuu, kun kaikki maat ovat yhtä köyhiä, rikkauksia kun eivät kauan riitä jakaa (Suomi jakaa rahaa velaksi)? Suomen Afrikkaan laittamat miljardit ovat afrikkalaista kohden luokkaa euro/asukas/vuosi, jolla saa kevyen paketin kauroja. Suomen kansalaiselle se tekee kuitenkin helposti velkaa asukasta kohden tonneja jollain aikavälillä, ja auta armias, kun korot alkaa painamaan taloutta alas, jatkuuko rahan jakamisen sen jälkeenkin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Liki kaikki demarit ympäri maapallon kuuluvat Sosialistiseen internationaaliin ympäri maapallon, eli se on demareiden kattojärjestö. Tuohon kuuluu myös aseellisia järjestöjä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Tai Afganistaniin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Joelin kannatus , kasvaa asaspäin , niinkuin lehmänhäntä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Mitkä on Kiinan pressan kannatusluvut? Hussi varmaan osaa kertoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#8

Perusta blogi ja kerro sinä jos noin kiinnostaa. Hussi tulee ja haukku sinut siitä että mitä tuollasia kerrot, kotimaassakin on ongelmia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Punainen viiva!
Iloinen
#10

Solisaliratin hörhöilyä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Puolan ja Unkarin pressojen kannatusmittaukset olis tosi mielenkiintoista luettavaa.
Kai Hussi nyt niistä ainakin jotain tietää?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#9

Perusta blogi ja kerro sinä jos noin kiinnostaa. Hussi tulee ja haukku sinut siitä että mitä tuollasia kerrot, kotimaassakin on ongelmia

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#5

Enää 3 vuotta ja on taas US presidentin vaalit. Sen aikaa voidaan katsella ja tulkita galluppeja mielin määrin. Näinhän me tehdään tääläkin. Naureskellaan Sannan ja Ohisalon toimille ja puolueiden hiipuville luvuille. Sutkautellaan ja ollaan itseemme tyytyväisiä, päästiin sanomaan ja omat kiittää.
Biden tekee ja toteuttaa sen mitä Trump jätti tekemättä, samoin meidän hallitus paikkaa edellisten mokia. Ei näistä kiitosta saa, saa huonot gallubit!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Etkö uskalla panna nimeä…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000