Vanhan median paniikki?
Sillä miten media esittää ympäröivän maailmamme, on kiistatta vaikutusta yhteiskuntaan ja siinä tehtäviin päätöksiin. Mediakentällä on vuosien mittaan tapahtunut internetin mahdollistava muutos, joka muuttaa perinteisten, suurien ja vanhojen mediatalojen asemaa. Siksi niiden pelikirjaan näyttääkin kuuluvan koko ajan voimistuva arvostelu vaihtoehtomedioita ja podcastien tekijöitä kohtaan. Niitä toimituksissa vastustetaan ja jopa pelätään, koska ne tuovat ihmisille tiedoksi muuta kuin aatteellisesti värittyneiden toimitusten ajatuksia ja tarinointia.
Näiden vaihtoehtomedioiksi kutsuttujen tiedotuskanavien uutisoinnissa toki tulee aika ajoin ylilyöntejä. Sitähän tapahtuu myös vanhan median toimijoille. Nämä korjaavat niitä joskus pienen pienillä ilmoituksillaan jälkikäteen kuin salaa. Nykyään ei voi välttämättä aina uskoa, mitä vanhojenkaan medioiden toimitukset tuuttaavat ulos, valitettavasti. Harvinaista on suoranainen valehtelu, mutta koko ajan uutisoinnissa valitaan, mitä ei kerrota ideologisista syistä, mitä vastaavasti kerrotaan ja ennen kaikkea, miten ja millä sanoituksella kerrotaan. Yksittäiset sanat ovat tehokkaita välineitä. Toimituksen ideologian mukaan joku ”väittää”, toinen sen sijaan ”toteaa”. Hauskaa on myös sanojen ”asiantuntija” ja ”tutkija” käyttö. Niiden käytöllä haetaan statusta tarinaan mutta niiden yhteydessä jää oikeastaan aina kertomatta ko. henkilön poliittinen sidos.
Satu Hurmeen vuonna 2025 Haaga-Heliassa tekemän opinnäytetyön mukaan jopa 70% journalismin opiskelijoista oli sitä mieltä, että median tehtävä on edistää tietynlaisia arvoja. Tämä kertoo sen, kuinka kaukana ollaan muinaisesta, neutraaliin uutisvälitykseen pyrkivästä toiminnasta. Suomalaisten, isojen mediatalojen toimitukset ovat politisoituneet. Sitä on turhaa tänä päivänä muuksi väittää. Lisäksi ne ovat aatteensa vyöryttämisessä useimmiten kovin poliittisen vasemmiston asiaa ajavia. Poliittinen sanoma puskee usein läpi niin kotimaan kuin kansainvälisessäkin uutisoinnissa. Suomesta puuttuu USA:n kaltainen tasapaino, jossa mediatalot ovat avoimesti jommankumman poliittisen siiven kannalta asioita uutisoivia. Monihan Suomessa edelleen luulee, että vaikkapa YLE:n tai Helsingin Sanomien uutisointi olisi neutraalia.
Isojen mediatalojen vasemmistolaiset toimitukset näyttävät luottavan siihen, että vaikka ne lisäävät uutisoinnin ja ihmisten kokeman todellisuuden ristiriitaa, ne pitävät silti omasta mielestään uutiskentän hallintaa jollain lailla itsellään. Aivan, kuten nuo 70% alan opiskelijoista haluaa ajatella. Kyseessä on joko todellinen usko omaan viestinnän ja mielipiteen muokkauksen hallintaan tai sitten ymmärtämättömyys siitä, että mediakuluttaminen on ollut jo pitkään muutoksessa ja sosiaalisen median alustayhtiöiden merkitys on voimistunut jopa ratkaisevalla tavalla. Kehitys on siinä mielessä hyvä, että muutoin pelkästään yhden aatteen valtamedian maailmassa kansalaisten mielipiteen muodostukselta puuttuu osa todellisuutta kuvaavista kartoista.
Vanhojen mediatalojen rinnalle tarvitaan myös muiden toimijoiden vapaata, kriittistä ja usein tietoa laajentavaa uutisointia. Tarvitaan journalismia, joka haastaa poliittisesti vasempaan kallellaan olevat toimitukset, jotka pyrkivät volyymillä statuksellaan ohjailemaan ihmisten mielipiteitä haluamaansa suuntaan. Tätä ohjailemistahan ei ole mielestäni edes koitettu peitellä pitkään aikaan. Vanha media haluaa tietenkin väheksyä ja asettaa kyseenalaiseksi muun informaation ja tiedonvälityksen merkitystä. Mitä vähemmän erilaista tietoa on saatavilla, sen varmemmin saadaan ohjattua kansalaisten mielipiteitä valtamedian toimitusten haluamaan suuntaan. Mikäli tiedotusvalta on liian keskitettyä, tarkoittaa tämä medioiden sisällön yksipuolistumisen lisäksi sitä, että mediasta saattaa samalla tulla keskitetyn vallankäytön väline.
Suurien mediakonsernien uutisjulkaisujen asema on jo pitkään heikentynyt globaalisti. Ne ovat melko pitkälti itse siihen syyllisitä. Suomessa luottamus on ollut kansainvälisesti verrattuna edelleen kohtuullista, mutta suunta on ollut sama. Journalismin nähdään olevan yhä vahvemmin värittynyttä. Kun kehitys on vääjäämättä se, että julkisuus ja uutisointi muotoutuu yhä voimakkaammin moniääniseksi ja -muotoiseksi, tarvitaan tietenkin enemmän medialukutaitoa ja tervettä kriittisyyttä kaikkea julkaisutoimintaa kohtaan.
Tekstin aiheet:
Hyvä esimerkki valtamedian vasemmistolaisuudesta on äsken tapahtunut Vaasan happohyökkäys. Hesarin alkuperäinen kertomus ja nyyhkytarina olikin pelkkää mielikuvarakentamista.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tänään Ylen Marica Paukkeri oli tehnyt Ylen sivuille jutun:
Politiikka
Riikka P:n talouskuiskaaja uskoo, että suomalaiset kuolevat sukupuuttoon
talouspoliittinen erityisavustaja Jussi Lindgren
Kannattaa tutustua.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kumma juttu, jos kirjoitat Riikan sukunimen tekstiin, niin koko kommentti ei etene. Kokeilkaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jos mikään ei muutu suomalaisten syntyvyydessä ja kolmansien maiden suuren syntyvyyden perheiden massatulo jatkuu, niin tietenkin suomalaiset kuolevat sukupuuttoon omassa maassaan.
Kannattaa pysähtyä miettimään tätä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Vapaan laatumedian aiheuttama väärätietoisuus oli aikoinaan myös kommunistien ongelma: porvarit eivät ymmärtäneet omaan hyväänsä eli kommunismiin siirtymistä. Saman median seurauksena sama vakava ongelma kohtaa myös perussuomalaista uskontoa: väärätietoiset ei oikeat mukamas suomalaiset miesoletetut eivät ymmärrä omaa hyväänsä eli perussuomalaiseen uskontoon siirtymistä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Perussuomalaisuus ei ole uskonto. Se on tervettä järkeä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tämä nimetön uskontoanalyytikko toistelee tätä samaa tekstiä kielioppivirheineen ketjusta toiseen riippumatta itse ketjun asia-aiheesta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Taitaa jäljet johtaa Keravalle, jossa tämä valokuvaajaprofeetta on kehittänyt uskonnon perussuomalaisista.
Vuosikausia trollannut näillä sivuilla ja muistaa aina klikata ”ITKU” osiota jokaisen kirjoituksen jälkeen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kyseinen miesolettettuhan on tyypillinen narsisti.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kyseinen uskontoasiantuntija saa jotain tyydytystä siitä. että käy eri ketjuissa kirjoittamassa aiheen ulkopuolista juttua ?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Sisälukutaito on hyväksi. Kokeilkaa seurakuntanne tapaamisissa harjoitella sitäkin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nyt pisti Jore pahan!
Sisälukutaitoa on tarjoillut jo vuosia, reppana.
Chapeau!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
😂
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jotain uutta provoa olisi hyvä keksiä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ps-sisäluku on harjoittelutoiveista ja taidon hyötyjen mainostamisesta kirjaimista ja lauseista irrallaan yhä edelleen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
🤣
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Somessa on jo tajuttu kysellä, mistä Vaasan sudanilainen kahdeksanvuotias on oppinut kivittämään tyttöjä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Samainen PT-media kertoo:
Vaasan putkihappohyökkäys ei mennytkään niin kuten valtamediassa kerrottiin
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kiintiöpakolaisperhe ja 8 vuotias poika jo nyt osoittelee taitojaan. Tuleva ongelma Suomelle?
Mistä tuon ikäinen edes sai putkenavauspullon, jolla isotteli?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Niitten kulttuurihan on vielä täysin kivikaudella
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eikö kaikkien niiden, jotka pyllistävät tiettyä ”uskontoa” ,kulttuuri ole jymähtänyt 600-luvulle?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Käykää katsomassa PT- median video.
Värillinen taksikuski suuttui, kun ei ollutkaan taksilupaa
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Oletteko huomanneet, että ”tietyllä” taksikuskien ryhmällä se kyltti on aina siellä auton katon takaosassa ja usein vinossa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jostain syystä naistaksikuskien takseista on kova kysyntä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Media manipuloi kuin salaa niin kuvilla kuin myös sanavalinnoilla. HS haluaa kertoa että ministeri haluaa (!) leikata lisää reippaasti.
Ei kukaan halua leikata, ei ministerikään. Kyse on pakosta, koska maa elää yli varojensa.
Tällä pienen pienellä sanavalinnalla kuitenkin luodaan kuvaa kuin huomaamatta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Maahanmuutosta pitää leikata ja todella raskaalla kädellä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Haittamaahanmuutto pitää nollata. En voi ymmärtää, miksi Migri päästää maahan kolmansien maiden kehareita, jotka tulevat muka töihin vaikka Suomessa on jo tarpeeksi työttömiä maahanmuuttajia ja kantasuomalaisia.
Samoin koko Eurooppa. Nyt pitäisi lähettää kotimaihin mm. syyrialaiset, irakilaiset ja somalit.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eurooppa herää nyt vähitellen. Monessa maassa liian myöhään. Englanti on menetetty. Se on käytännössä muslimimaa ja kehitystä ei voi pysäyttää.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Englannilla taakkana ne vanhat siirtomaat (Intia ym.).
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
EU sopimukset pakottaa ottamaan kolmannen maailman tuljoita.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Pitää myös ihmetellä, kuinka tietämätöntä porukkaa kansasta löytyy. Vasemmistolainen peruskoulu osasyyllinen, mutta vanhemman väestön kohdalla ei peruskoulua ollut.
Kuinka kukaan normaalijärkinen voi äänestää demareita ja vasemmistoa yleensä? Kaikki vasemmistolle annetut äänet on pois omasta hyvinvoinnista. Vihervasemmisto jakaa meille tarkoitetun hyvinvoinnin muukalaisille, jotka tulevat valmiiseen pöytään.
Aivan sairasta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näinhän se näyttää menevän.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Median vasemmistotoimituksilla on tekemistä tämän kanssa. Ne oksentavat koko ajan vasentunutta kerrontaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kun katsoo mm. Ylen naistoimittajia, niin suurin osa tuntuu kumartavan vasemmistoon. Linda Pelkonen, Marica Paukkeri,
Rosa Kettumäki, Annika Damström ym.
Ja sitten ne Ylen ”asiantuntijat”. Aina samat Tampereen punaopiston käyneet.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Yle asiantuntija yhtäkuin politrukki.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Emilia Palonen!
Sinikukka aah Saari (muistaa toistaa jokatoisena sananaan aah)
Hanna Wass
Näin alkuun naispuolisia ”asiantuntijoita”.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Asiantuntijoiksi kutsuttujen kohdalla ei ikinä kerrota heidän poliittista sidettä. Samaten ne professorit saavat näytellä muka neutraalia.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Entäs toimittajat?
Heidän pitäisi kertoa poliittiset ideologiansa.
(vaikka sen jo kuulee puheesta).
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Toimittajien poliittinen aate on jo tiedossa. YLE, HS, IS, IL ja moni muu kertovat vasemmiston propagandaa oli uutinen ihan mitä vain.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti