Länsimainen yhteiskuntajärjestys perustuu tasapainoon yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien välillä. Viimeisten vuosikymmenien ajan suomalaisessa lainsäädännössä on korostettu yksilön oikeuksia ja viitattu kintaalla yksilön velvollisuuksille yhteisöä kohtaan.

Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että tuomioistuimet myöntävät rangaistuksissa paljousalennusta. Jos teet yhden rikoksen, saat siitä lainmukaisen tuomion. Kun tekoja on kaksi tai kolme, niistä tuomitaan enää osia. Nyrkkisääntönä teot ovat ilmaisia neljästä eteenpäin: ne eivät enää kasvata rangaistuksen kokonaismäärää. Kuudestakymmenestä murtovarkaudesta tuomitaan sama rangaistus kuin kolmesta. Silti asianomistajien – useimmiten pienyrittäjien ja liikkeenharjoittajien – vahingot nousevat kymmeniin tuhansiin. He eivät saa paljousalennusta. 

Tuomioistuin ei kuitenkaan ole ainoa taso, jossa rangaistusta leikataan. Vankeutta suorittaessaan rikoksentekijät vapautuvat kärsittyään tuomiosta korkeintaan kaksi kolmannesta, ensikertalaisina vain puolet. Nuoret rikoksentekijät suorittavat rangaistuksestaan vain kolmasosan. 

Merkittävä osa alle 35-vuotiaista poliisin asiakkaista on työkyvyttömyyseläkkeellä. Ihmettelen, millä logiikalla yhteiskunta määrittelee heidät kykenemättömiksi työhön. He kykenevät murtautumaan vaikeisiin tiloihin, ajamaan pakoautoa, käymään tuottavaa kauppaa varastetulla tavaralla, väärentämään ahkerasti asiakirjoja ja vastustamaan väkivaltaisesti virkamiehiä. Rikollinen elämäntyyli palkitaan myöntämällä näille muuhun työhön sopeutumattomille henkilölle eläke. Onko oikein, että yhteiskunta myöntää täydet oikeudet, mutta lakkaa vaatimasta mitään? 

Heikompaa tulee auttaa, apua tarvitsevaa tulee tukea, mutta vapaamatkustamisella on oltava rajansa. Näen työssäni päivittäin, kuinka tietyt suomalaiset vähät välittävät lähimmäisistään tai yhteiskuntamme laeista. Tästä huolimatta he nauttivat täysiä – ja mielestäni usein kohtuuttomia – etuisuuksia samalta yhteiskunnalta, jotka heidän lähimmäisensä kustantavat verovaroin. Kiitos tästä osoitetaan omaisuus- ja väkivaltarikoksin, jotka kohdistuvat toistuvasti, mutta sattumanvaraisesti saman asuinympäristön ihmisiin. 

Edellä kuvatut asiat ovat poliittisia valintoja. Ne voidaan muuttaa, jos tahtoa on. Suurilla puolueilla ei ole sitä ollut: nykyjärjestelmä on heidän luomuksensa. Suomesta on rakennettava yhteiskunta, jossa yksilön oikeudet turvataan, mutta häntä vaaditaan myös huolehtimaan velvollisuuksistaan.