Perussuomalaiset

Jari Halttunen

Vapaamatkustajien yhteiskunta

Länsimainen yhteiskuntajärjestys perustuu tasapainoon yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien välillä. Viimeisten vuosikymmenien ajan suomalaisessa lainsäädännössä on korostettu yksilön oikeuksia ja viitattu kintaalla yksilön velvollisuuksille yhteisöä kohtaan.

 

Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että tuomioistuimet myöntävät rangaistuksissa paljousalennusta. Jos teet yhden rikoksen, saat siitä lainmukaisen tuomion. Kun tekoja on kaksi tai kolme, niistä tuomitaan enää osia. Nyrkkisääntönä teot ovat ilmaisia neljästä eteenpäin: ne eivät enää kasvata rangaistuksen kokonaismäärää. Kuudestakymmenestä murtovarkaudesta tuomitaan sama rangaistus kuin kolmesta. Silti asianomistajien – useimmiten pienyrittäjien ja liikkeenharjoittajien – vahingot nousevat kymmeniin tuhansiin. He eivät saa paljousalennusta. 

Tuomioistuin ei kuitenkaan ole ainoa taso, jossa rangaistusta leikataan. Vankeutta suorittaessaan rikoksentekijät vapautuvat kärsittyään tuomiosta korkeintaan kaksi kolmannesta, ensikertalaisina vain puolet. Nuoret rikoksentekijät suorittavat rangaistuksestaan vain kolmasosan. 

Merkittävä osa alle 35-vuotiaista poliisin asiakkaista on työkyvyttömyyseläkkeellä. Ihmettelen, millä logiikalla yhteiskunta määrittelee heidät kykenemättömiksi työhön. He kykenevät murtautumaan vaikeisiin tiloihin, ajamaan pakoautoa, käymään tuottavaa kauppaa varastetulla tavaralla, väärentämään ahkerasti asiakirjoja ja vastustamaan väkivaltaisesti virkamiehiä. Rikollinen elämäntyyli palkitaan myöntämällä näille muuhun työhön sopeutumattomille henkilölle eläke. Onko oikein, että yhteiskunta myöntää täydet oikeudet, mutta lakkaa vaatimasta mitään? 

Heikompaa tulee auttaa, apua tarvitsevaa tulee tukea, mutta vapaamatkustamisella on oltava rajansa. Näen työssäni päivittäin, kuinka tietyt suomalaiset vähät välittävät lähimmäisistään tai yhteiskuntamme laeista. Tästä huolimatta he nauttivat täysiä – ja mielestäni usein kohtuuttomia – etuisuuksia samalta yhteiskunnalta, jotka heidän lähimmäisensä kustantavat verovaroin. Kiitos tästä osoitetaan omaisuus- ja väkivaltarikoksin, jotka kohdistuvat toistuvasti, mutta sattumanvaraisesti saman asuinympäristön ihmisiin. 

Edellä kuvatut asiat ovat poliittisia valintoja. Ne voidaan muuttaa, jos tahtoa on. Suurilla puolueilla ei ole sitä ollut: nykyjärjestelmä on heidän luomuksensa. Suomesta on rakennettava yhteiskunta, jossa yksilön oikeudet turvataan, mutta häntä vaaditaan myös huolehtimaan velvollisuuksistaan.

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
mummi
#1

Suomen laki on aivan liian löyhä.Ihmettelen että meidän oikeusministeriä pidetään hyvänä.Oikeuskäytäntö on varsin anteeksiantavainen.Rikosprosessi kestää usein vuosia ja tulee erittäin kalliiksi.Valittamiset moniin instansseihin pitäisi lopettaa.Kerta istuimelta annettu tuomio ilman valituksia pitäisi toimia.Ja vielä meidän vankilat lomineen luo oivan tavan levätä ammattirikolliselle.Opiskelut eväät kuntoilut eivät luo minkäänlaista pelotetta rikolliselle.Vähän rotia tuohon touhuun.Elinkautinen ei vastaa tarkoitustaan ollenkaan.Vaikutteet isosta maailmasta olisi paikallaan.(Usa)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

tuleehan tänne ulkomailtakin porukkaa, joka ei maastamem piittaa, jakamaan varallisuuttamme.

Ottaisitko sinä kadulta kenet vain kotiisi ja antaisit asunnostasi huoneen ja osan tuloistasi? Laittaisit omat lapset pois että tulee tilaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Suomessa saa käyttäytyä huonosti ja itsekkäästi – pätee vallassa olevaan eliittiin ja (?muihin?) rikollisiin. Kansa uskoo, että on väärin puuttua väärään käytökseen, koska se ei ole muodikasta ja kaikkien pitää olla täysin vapaita tekemään mitä kukin haluaa. Se vain unohdetaan, että toisen vapaus rajoittaa toisten vapautta. Kun jollakulla on vapaus särkeä kaljapullo päiväkodin pihaan, on se ”puolustettavaa” vapautta, mutta kukaan ei ajattele, että se vie ulkoilun vapauden 30 päiväkodin lapselta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000