Perussuomalaiset

Jari Halttunen

Tutkimus itsestäänselvyydestä

Luin eilen ministerien Räsänen ja Henriksson teettämän turvallisuusselvityksen tuloksia. Raportin mukaan Suomessa sisäinen turvallisuus on ajettu aivan liian ohuelle. Poliisin, Puolustusvoimien, Rajavartiolaitoksen, tuomioistuinten sekä Syyttäjä- ja Rikosseuraamuslaitoksen resurssit ovat riittämättömät. Perälauta vuotaa!

Minua harmittaa se, että vasta nyt vaalien alla, sisä- ja oikeusministeri ovat heränneet asiaan, jonka heikosta tilasta kansa on ollut tietoinen jo pitkään. Rouvat ministerit ovat olleet avainasemassa siinä, että näin on epähuomiossa päässyt tapahtumaan.

Poliiseja on liian vähän. Puolustusvoimien resursseja on leikattu raskaalla kädellä ja toimintaedellytyksiä kavennettu. Rajavartiolaitos ei pysty valvomaan rajojamme, Suomeen voi tulla laittomasti kävelemällä kuka tahansa ulkomaalainen. Käräjäoikeudet eivät ehdi käsittelemään juttuja. Syyttäjien määrää on vähennetty. Rikosseuraamuslaitos antaa alennuksia käsittämättömän paljon taloudellisista syistä. Listaa ei tahdo uskoa todeksi.

Säästäminen näillä aloilla ei ole ollut järkevää, eikä perusteltua. Suomen sisäistä turvallisuutta on parannettava. Kansalaisten turvallisuustason ja oikeussuojan vuoksi on tärkeää, että siihen osoitetaan riittävästi varoja.

TURVASTA EI TINGITÄ!

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000