Perussuomalaiset

Jani Saikkonen

Sopeutustoimet- tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku

Julkisen talouden velkaantuminen on viimeistään nyt saatava kuriin ja melkein räjähdysmäisesti kasvava velan suhde verrattuna bruttokansantuotteeseen pysäytettävä. Tällä hetkellä käsiin räjähtänyt tilanne vaikuttaa jo lähes kaikkien kansalaisten arkeen ja monille tärkeiden peruspalveluidenkin tuottamiseen.

Perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Edellä mainittujen palveluiden järjestäminen ja vastuu rahoituksesta on säädetty yhteiskuntaamme eli valtiota ja tätä kautta hyvinvointialueita sitovaksi. Perustuslain vaatimuksen toteututuminen tuntuu tällä hetkellä ontuvan pahasti. Rahoituksen puutteesta johtuen hyvinvointialueet eivät tunnu pystyvän huolehtimaan eri laeissa säädettyjen palveluiden järjestämisestä riittävällä tavalla. Oma hyvinvointialueemme kamppailee muiden tavoin tilanteeseen nähden reilusti alimitoitetun rahoituksen sekä toisin päin käännettynä liian optimistisesti ylimitoitetun budjetin kanssa, eli kansan termein tyhjästä on paha nyhjästä. Oikeaa tasapainoa ei ole siis löydetty ja tämä johtaa pahimmillaan vielä jatkossakin palveluiden tason heikkenemiseen sekä palveluverkon ja palvelupisteiden voimakkaaseenkin karsimiseen. 

”Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen” näin lausui presidenttimme J.K.Paasikivi itsenäisyyspäivänä vuonna 1944, heti jatkosodan päättymisen jälkeen. Tämän lauseen ajatus johti Suomea kohti menestyksekästä yhteiskuntaa. Nyt tarvitaan päättäjiä, jotka tunnustavat tosiasiat, tarttuvat toimeen ja uskaltavat tehdä kipeitäkin ratkaisuja. Päättäjien olisi aina helppo luvata yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista eli luvata kaikkea kaikille. Nykyisiin ongelmiin ei kuitenkaan ole näkyvissä helppoa ratkaisua, nyt tarvittaan päättäjiä, jotka uskaltavat laittaa itsensä ja suosionsa likoon tehdessään kansakunnan edun kannalta niitä ratkaisevia ja osin kipeitäkin päätöksiä. On hyvä ymmärtää, että tällaisia päättäjiä tarvitaan nyt niin kunta- kuin myös valtiotasolla. 

Tosiasioiden ymmärtäminen ja havaittujen ongelmien tunnustaminen on erittäin tärkeää, mutta hyvin tärkeää on myös löytää tehokkaat keinot näiden ongelmien ratkaisemiseen. Julkisen talouden suunnanmuutos on osoittautunut odotettuakin vaikeammaksi ja Suomen velka ylittää jo EU:n salliman rajan. Tiukat talouden sopeutustoimet ovat välttämättömiä, jos nyt emme itse saa suuntaa muuttumaan, tulee tähän EU lopulta puuttumaan ja asettamaan tarvittavat kiristykset meiltä enempiä kyselemättä. Siihen tilanteeseen emme varmasti kukaan halua joutua. Suomi ja suomalaiset on aina tunnettu tunnollisina, menestyneinä ja varsinkin taloudestaan hyvin huolta pitävänä kansana, nyt meidän on tunnustettava tosiasiat ja palattava hukatun viisauden lähteelle. On myös tärkeää muistaa, että kukaan ei pysty tulevaisuuttamme yksin rakentamaan, tarvittaviin sopeutustoimiin pitää löytyä yhteinen tahto ja suunta. Yhdessä olemme vahvempia, ajatuksella yhdessä nousemme tai yhdessä kaadumme. 

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on saada lisää ymmärrystä suunnitteilla oleville sopeutustoimille, niin kunta- kuin valtiotasolla. Kukaanhan ei varmasti halua ilkeyttään karsia saavutettuja etuuksia, mutta jos välttämätöntä karsimista ei tehdä nyt hallitusti, on seurauksena mahdollisesti hallitsematon kaaos ja koko nykyisen kaltaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuskin uhattuna. 

Ajatuksen virta on hyvä lopettaa tällä kertaa vaikka jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin sanoihin ”Suomi on hyvä maa. Se on puolustamisen arvoinen maa ja sen ainoa oikea puolustaja on Suomen oma kansa.” Muistetaan kuitenkin puolustaa sitä kaikki yhdessä.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


38 kommenttia
Nimetön
#1

Suomen taloutta ei saada kuntoon eurovaluutan aikana, vaikka kiivettäisiin pers edellä puuhun, tämä on faktaa. Usko kovaan valuuttaan on maamme historian suurin munaus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Näin on, euron voi jättää kakkosvaluutaksi, mutta kauppaa on käytävät elävällä valuutalla, markalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Juuri näin, markkatalous pelastaa maamme talouden, kukin saa sitten ostaa euroja palkoillaan, mutta kaupankäyntiin meillä on syytä kasvaa kilpailukykyisiksi maailman kiristyvillä markkinoilla. Tilannetta voisi rinnastaa pörssisähköön, joskus se on halvempaa ja joskus kalliimpaa, kuten markan arvo voisi aikanaan olla jopa euroa korkeampi. Markkinataloudessa on omat sääntönsä, markka on juuri markkinataloutta, kun euro on hautakivenkovaa sosialismia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pian omavaraisia
#22

Sähkön suhteen ollaan jo melko omavaraisia, vielä on hieman vähennettävä teollisuutta, niin ollaan täysin omavaraisia. Myös ruokaomavaraisuus kohentuu, kun nostamme ruoan hintaa ja työpaikat riittävät, kun laitetaan työttömät eläkkeelle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ilmastopropaganda ja politiikan virheet
#26

Hallitus pyrkii Suomessa puhtaaseen ja mahdollisimman kalliisiin energiaratkaisuihin, tästä ei ole enää mitään epäilyksiä. Tavoitteena lienee ilmastomannekiinisyys. Mannekiinit ne maailmalla lentelee ja mainetta hakee, vaan tuosta ei ole maamme talouteen mitään apua. Ilmastopropaganda on kovaa valuuttaa, vaikka korallien tuho johtuu ilmastonmuutoksesta jne. Korallien kasvu on luokkaa 20 mm/vuosi, kun merenpinta lineaarisesti on noussut noin 13 mm/vuosi. Tuo tarkoittaa sitä, että viimeisten 150 vuoden aikana korallien vertikaalinen kasvu on ollut noin 3000 mm, ja merenpinnan nousu noin 1950 mm. Tuo tarkoittaa sitä, että korallit kasvavat nopeammin, kuin merenpinta nousee, eli tuhoaan kohden kasvavat. Tämä vai esimerkkinä helvetillisestä ilmastopropagandan valheellisuudesta, eikä kannatta unohtaa kaupunkilämpöjen vaikutuksia, mittauspisteet ovat kaupungeissa ja lentokentillä, josta näitä virheellisiä keskilämpöjä saadaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Suurin ongelma meillä on poliitikkojen äärimmäinen tyhmyys, laidasta laitaan. Poliitikot ovat mukana politiikassa, koska he eivät kelpaa yksityisille markkinoille, juurikin typeryytensä takia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Näin on, mm. polttoaineiden verotuksen kiristäminen, jossa polttoaineet ovat jo valmiiksi verotettu ääriään myöten, olisi voinut jättää alvin verokorotuksesta alemmalle tasolle. Tuo olisi voinut korvata vaikka sähköautojen käyttöveron käyttöönotolla, mutta kun nuijia ovat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ratkaisut eivät ole kivien alla
#31

Näin on, kaikki kivet on nyt käännetty, ja heitetty väestön päälle. Yksittäinen ihminen ei ole syypää maan viennin romahtamiseen, se on täysin maan inflaation aiheuttaman kustannustason nousun aiheuttama aiheuttama vientihintojen järkyttävä kasvu. Holtiton ay-liike on totta kai kommunistihallituksen kera syypää tehtyihin virheisiin, mutta samaa virhettä ei soisi myöskään ei komukkahallitukselta. Suomessa on ollut virheellinen käsitys siitä, miksi olemme menettäneet kilpailukykymme, jossa nyt ollaan vihreässä kusessa kaulaa myöten, mutta vieläkään ei olla opittu virheistä, eivät ota yhteyttä oikeisiin matemaatikoihin ja kysy neuvoa. Kivet on käännetty, mutta tuskin ne maamme talouden ratkaisut sieltä kiven alta löytyy, olisi käännettävä koko maan talous ja istutettava uusi talous, on se niin viturallaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Näin on, hallitus on koettanut ottaa mallia, Kivenpyörittäjän kylästä, varmaan malli on kepulainen idea, mistään muusta ei voi tulla niin outoja juttuja, kuin jostain navetan takaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Polttoaineiden verotuksen korotukset voi vielä poistaa ohjelmasta, ei ole myöhäistä. Jos tätä ei tehdä, kohta on sosialistit taas vallassa, ja silloin hävitään kaikki mikä vielä olisi voitettavissa. Sähköautoille suoraan kunnon käyttövoimavero, ja se on siinä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#34

Ruotsi omassa valuutassaan kykenee alentamaan veroja, kun Suomessa kiristetään. Työpaikkojen määrä ei ratkaise kansantalouden ongelmia, vaan vientikilpailukykyisyys. Tätä asiaa Suomessa ei kyetä ymmärtämään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#35

Ei me tarvita kilpailukykyä, kun ulkomailta saa halvemmalla ja firmojen omistajatkin voivat olla ulkomaisia halpatyöläisten lisäksi. Myös työttömät ja eläkeläiset voivat olla maahanmuuttajia, mikä pelastaa Suomen eiks’ je.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Ei neuvostoliitolle ja Eurostoliitolle. EU on mapipulointi koneisto, varastavat kansojen itsenäisyyden pala kerrallaan. Suomalaiset lampaita. Missä EU kritiikki on? Ja rehellinen tiedottaminen / valvonta mitä EU:saa tapahtuu? Mitä riskejä / uhkia näköpiirissä, ja miten reakoimme niihin? Pitäisi olla myös exit suunnitelma, Jos tämä homma ei toimi meille. Meillä ei ole kritiikkiä, koska EU on uskonasia, usko ihmisten systeemeihin(humanistinen projekti). Mutta selvästihän tämä menee siihen suuntaan mitä sosialistiset systeemit yleensäkkin. Aletaan rajoittamaan / valvomaan ihmisten vapauksia ja mennän kohti poliisivaltioita. Jokainen kriisi kiihdyttää tätä. Olkaa eurovaaleissa aktiivia ja äänestäkää nyt vihdoin todellisia edunvalvojia sinne EU:n.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jani Saikkonen Yrittäjä
#15

Nyt todellakin kannattaa käyttää ääntänsä Eurovaaleissa, muuten meidät taas hukka perii.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Siis jo lähtökohtaisesti olisi rationaalista analysoida paremmin mitä ympärillä tapahtuu, oli sitten Suomi, EU, USA tai maailma. Pitäisi olla tuntosarvet pystyssä ja miettiä miten asiat menee hyvin Suomen kannalta. Tietysti mitkään radikaalit sosialistiopit eivät ole se mitä tarvisemme.

Ja jos saamme näitä Suomessa sisäisesti torpattua, pitää sitten myös seurata EU:ta ja seurata mihin sen kehitys on menossa ylipäätänsä kaikessa? Voimekko EU:ssa asioihin kuinka pitkälle vaikuttaa? Aika pieni vipuvarsi Suomella kyllä on.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Juuri nyt näyttää keskusteluilmapiirissä hieman
paremmalta Suomessakin. On parempi hallitus ja muutakin aktivoitumista. Esimerkiksi tälläisessa sanoisinko vaihtoehtomediassa(youTube jne.) on noussut paljon vastavoimia tälle nykyiselle vasemmistomedialle.

Mutta sekin on loppujen lopuksi huolestuttavaa, että tavallaan yksilöiden on pitänyt lähteä taistelemaan systeemiä vastaan. Ja tosiaan taistelemaan, koska esimerkiksi tämä YouTube ei anna laittaa mainoksia sisällölle, joka on lopultakin ihan tavallista poliittista keskustelua.

Ilmeisesti kysymyksessä on tämä ’EU vihapuhelaki’?(tai vastaava), jossa korvaussummat(massiiviset?) voidaan laittaa yhtiölle, jos ei poista sisältöjä jne. mikä sopimatonta.

Jos tälläista lakikehitystä ei EU:ssa jotenkin valvota ettei ne varmasti ala rajoittamaan tavallisten ihmisten sananvapautta. Niin se hukka tosiaan perii.

Vasemmisto voisi aivan hyvin pyrkiä alistamaan yhtiöitä ja muuttaa koko sallitun keskustelun ’vihapuhe’ vapaaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Ja sitten vaan määritellään, että maahamuuttokriittisyys on vihapuhetta.

Itsenäisiin valtioihin pyrkiminen on ’vihapuhetta’, koska itsenäiset valtiot haluaa olla ehkä itsenäisiä, koska eivät halua noudattaa kansainvälisiä sopimuksia, joissa on määritelty todellinen ihmisarvo jne.
-luultavasti näin ei tulla sanomaan, mutta jollain muulla tavalla tähän suuntaan vedetään.
– ehkä se tulee olemaan vaan tämän ’kansainvälisen sopimusten’ -mandran toistamista, niin kaun, että ihmisille tulee tästä idelogiasta jonkinlaista Jumalan sanaa.

Siten kaikilla valtioilla pitääkin olla lopulta keskeisesti sama lainsäädäntö ja ihmisille ulkoa syötetty maailmankuva.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Kristinuskon sanoma on vihapuhetta jne.

Uskonvapaus tavallaan poistetaan ja tilalle tulee jälkeen kerran ’keskiajan kirkko’, virallinen uskonto, joka on ainut sallittu uskonto maailmassa. Siihen kuuluu ’kaikki uskonnot’. Kirkosta tulee hyvin poliittinen toimija. -tämä viimeinen kappale mukailee suht tunnettua kristillistä profetiaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jani Saikkonen Yrittäjä
#8

On kyllä totta, että Euro-ajan alkamisen jölkeen on talouden suunta ollut pahasti alavireinen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Oma tuotanto kasvaa, samalla, kun ulkolaisen tavaran arvo kasvaa. Vastaavasti oma tuotanto näivettyy, kun ulkolaista tavaraa saadaan halvalla. Pelkkä tuonti ei meitä kuitenkaan elätä, tämä on kylmä tosiasia. Valtio voi laittaa veronsa helpon tuonnin päälle, mutta kaikki tuo herkku kuluu työttömyyden hoitoon. Kaikki vihaavat devalvaatioita, euro ei taivu, talous taipuu, vaarallinen tie. Viisaammat ovat säilyttäneet oman valuuttansa, varmuuden vuoksi. Kannattaa muistaa, vientikauppa on aina kasvanut yritteliäisyydestä, ja kun tuo voima puuttuu, ollaan nykyisen kaltaisessa tilassa, mitäpä sitä tekemään, kun muualta saa halvemmalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Kahta Suomen talous ei kestänyt, Venäjän kaupan romahtaminen ja toinen oli euroon siirtyminen. Euroon siirtyminen olikin hätäjarru, jolla pelastuttiin devalvaatioilta, mutta sillä on kova hinta, satojen miljardien velka, euroissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Toivo talouden elpymisestä lepää nyt sisäisten siirtoja ja mm. vihreän siirtymän varassa. Uutta rahaa systeemiin ei vieläkään ole nähtävissä. Valtionvelka on asukasta kohden 28 583 euroa, ja velkaa tuskin maksetaan vain väestön säästöjen sulattamisella. Tarvitaan paljon vientituloja, joita ei synny vain verotuksella, eikä ns. vaihtotaseesta juurikaan puhuta nykyään. Suomeen tuodaan liki kaikki ulkomailta, jopa työvoimakin tulee Suomeen nauttimaan tarjoiluista. Suomi elää unessa, toivossa, josta toivoa ei löydy edes suurennuslasilla, ne, jotka jostain jotain ymmärtävät. Lopputulema on se, että valtion lisäksi myös väestö on kohta täysin persaukisia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Mm. vihreäsiirtymä on kasvattanut valtionvelkaa holtittomasti, pitkäänkö me vielä siirrytään, luulisi että velka on jo tapissa, vai onko raju velkaantuminen sitä kestävää kehitys, sitä vaan miettii.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#18

Euroon liittyminenhän oli eräänlainen korvike sille, että Kekkosen aikana aivopestyt Edustajamme ja me myöskin, eli Kansa, olimme ehdottomasti Natoa vastaan.
Euroon liittymisen oljenkorren arveltiin vahvistavan etabloitumistamme länteen. Joutumisesta muiden maiden taloudellisten intressien mukaan myötäilijäksi, ei kukaan puhunut mitään. Tai jos puhui, ei kuunneltu.
No, Natoonhan sitä sitten lopputelemana mentiin.
Tästä aasinsiltaa pitkin Hallituksen tekemisiin. Nyt oli rohkeutta tehdä päätökset, asioiden korjaamiseksi, eikä etsiä erilaisia, äänestäjiä tyydyttäviä vippaskonsteja.
Kaikki arvostus päättäjille, vaikka se kirpaiseekin, mutta pakko on jotain tehdä. Kauhistelulla ei virheet korjaannu!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Minkäs sitä maa sijainnilleen voi kuuluu sitten eu:hun, natoon, tai molempiin..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#25

Lännemmäksi ei siirry vaikka kuinka suuri tahto olisi. Kaikkemme teimme ja paska silti sataa niskaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Ja sitten vaan määritellään, että maahamuuttokriittisyys on vihapuhetta.

Itsenäisiin valtioihin pyrkiminen on ’vihapuhetta’, koska itsenäiset valtiot haluaa olla ehkä itsenäisiä, koska eivät halua noudattaa kansainvälisiä sopimuksia, joissa on määritelty todellinen ihmisarvo jne.
-luultavasti näin ei tulla sanomaan, mutta jollain muulla tavalla tähän suuntaan vedetään.
– ehkä se tulee olemaan vaan tämän ’kansainvälisen sopimusten’ -mandran toistamista, niin kaun, että ihmisille tulee tästä idelogiasta jonkinlaista Jumalan sanaa.

Siten kaikilla valtioilla pitääkin olla lopulta keskeisesti sama lainsäädäntö ja ihmisille ulkoa syötetty maailmankuva.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Tämä kommentti oli tarkoitettu tuonne ylös.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Oharin jokainen vastaus oli ohari sisältäen aina samat lauseet kansainvälisistä sopimuksista. Kamalaa katsottavaa ja kuultavaa. Jos se viisaus jo pian alkaisi, kun Ohari on ohi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Kansainvälinensopimus vie meidät oman päätäntävallan ulkopuolelle. Se on näin ollen demokratian vastainen. Jos kansavälisistä sopimuksista tehdään pakko, tämä tarkoittaisi käytännössä demokratiasta luopumista, koska meillä ei olisi enää mahdollisuutta päättää itse näistä asioista!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hohhoijaa
#3

Miksi kaikki eivät osallistu talkoisiin? Veroeurojen saajat eivät taaskaan osallistu kuin käyttämään jonkun muun maksamia veroja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Pääomatulot on tämä hallituksen ”pyhä lehmä” johon ei voida eikä saa koskea.
Tässä sen taasen näkee että suurituloisia pääomasijoittajia suositaan.
Listaamattomat yritykset jäi myös pois Riikan saksien ulottuvilta.
PS:en puolue ei ole duunarien etuja ajava joukko, vaan suurpääomaan tukeva poppoo.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pthylettää
Vihainen
#11

Kehysriihen ainoa virhe oli, ettei ylen budjetusta leikattu 2/3 osaa!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tuuli
#5

Asiallinen kirjoitus. Samassa veneessä tässä ollaan ja yhdessä mennään eteenpäin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Kokkarien johdolla myrskyisää on.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000