Perussuomalaiset

Jani Mäkelä

Pienituloisten asemaa parannettava

Eduskunnassa käsitellään lääkekorvausmenojen säästöjä. Hallitus aikoo esittää kelan maksamiin lääkekorvauksiin 45 euron vuotuista alkuomavastuuta. Perussuomalaiset esittivät muutoksen hylkäämistä; nämä jatkuvat tasaerän tyyppiset lisätaakat kansalaisten talouteen riittävät jo.

Pienituloisia on Suomessa paljon, jopa miljoona ihmistä elää noin 1000 euron kuukausituloilla. On eläkeläisiä, työttömiä, opiskelijoita, pätkätyöläisiä – lapsiperheistä yksineläviin. Vaikka ministeritasolla pidetään jopa 2600 euron ansioita pieninä, täällä maakunnassa se on paljon.

Hallitus on monin tavoin vaikeuttanut heidän elämäänsä; ansiosidonnaista työttömyysturvaa ja eläkkeiden indeksikorotuksia on leikattu mm. itseään työväen ja eläkeläisten puolueeksi nimittävän SDP:n toimesta. Tämä on väärin, mutta laajimmat haitat koituvat perustarpeiden hinnannoususta.

Kaikki tarvitsevat mm. energiaa, vettä, elintarvikkeita sekä liikennettä. Niiden hintaan on viime vuosina kohdistunut jatkuvia korotuksia. Kunnatkin ovat joutuneet nostamaan kunnallisveroja, kiinteistöveroja ja erilaisia käyttömaksuja. Tämä johtuu pääosin leikkauksista kuntien valtionosuuksiin.

Asiaan täytyy puuttua esimerkiksi alle 1000 euron kuukausitulojen verovapaudella, eläkeindeksin täydellä korotuksella, lapsilisien entistämisellä, perusturvan korotuksella ja omaishoitajien tuen nostolla. Sitoudun täysin näihin perussuomalaisten varjobudjetin esityksiin.

Tällaisilla ratkaisuilla helpotetaan monien arkea ja lisätään ostovoimaa sekä talouden kiertoa. Äänestämällä voimme vaikuttaa, että myös pienituloisella on sijansa Suomessa. Meillä ei ole varaa jakautumiseen ja eriarvoistumiseen – jokainen on tärkeä osa yhteiskuntaamme.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
#1

Tuota 1000€ verovapautta voisi mielestäni vielä laajentaa sen verran, että kaikki alle ”keskiansion” eli noin 3200€/kk tienaavat saisivat sen 1000€ verottomana ja lopuista menisi vasta vero. Ostovoima, tyytyväisyys ym paranisi huimasti ja voitaisiin unohtaa esim autoverokikkailut. Kansa uskoakseni olisi tyytyväinen jo yhteen isoon heidän tilannettaan parantavaan muutokseen. Kun yleensä kaikki muutokset ovat tilaa huonontavia, vaikkapa lapsilisäasia, jätelaki jne jne..

Antakaa kansalle edes joskus porkkanaa kepin sijaan niin voipi olla että tulos on aika huomattava. Kyllä köyhätkin äänestää näidenkin vaalien jälkeen.. Vai onko ajtuksena tehdä reilun 4vuoden päästä paljon työttömiä poliitikkoja. Toivottavasti ei.

Terveisin
Persujen kannattaja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000