Perussuomalaiset

Thomas Kämper

Kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista huutava pula Vantaalla

Vaalien alla poliitikot maalaavat usein auvoista kuvaa tulevaisuudesta. Tosiasiana on ja pysyy myös vaalien jälkeen, että on vaikeaa olla puhdas ja aatteellinen, jos asunto on ahdas ja puutteellinen. Tämä on arkea valitettavan monelle Vantaalla.

Suomessa vuokra-asuminen, verrattuna pohjoismaiseen ja eurooppalaiseen tasoon, on huomattavasti kalliimpaa. Vantaalla vuokra-asuntojen kysyntä on suurta. Vantaan asuntokannasta on noin kolmannes vuokra-asuntoja. Vuonna 2017 uusista asunnoista kerrostaloasuntoja oli 84 prosenttia. Muualta Suomesta jatkuvasti kasvava muuttovirta etelään lisää asumispaineita ja asumiskustannuksia myös kotikunnassamme. Omistus- ja vuokra-asuntojen tuotanto ei ole pysynyt vauhdissa mukana. Asuntojen puutteen vuoksi niiden hintataso on noussut nopeasti, kun taas maakuntien Suomessa asuntojen hinnat ovat jopa laskeneet. Vuokrahinnat jatkavat nousuaan.

Kysynnän ylittäessä tarjonnan hintataso nousee vääjäämättä, ja kunnan asumistukimenot kasvavat. Kuntien maksama asumistuki nostaa puolestaan vuokratasoa. Vuonna 2020 Vantaa oli Suomen viidenneksi kallein kaupunki vanhojen asuntojen neliöhinnoissa. On selvää, että Vantaa keikkuu kärkisijoilla myös vuokrahinnoissa. Tähän on tultava muutos.

Olisiko järkevämpää rohkaista ihmisiä omistusasunnon hankintaan? Olisiko mielekkäämpää tukea ihmisten omistusasuntoon pääsemistä esimerkiksi Ruotsissa hyväksi koetulla yleisen asumisoikeus-systeemin nykyistä laajemmalla käyttöönotolla lanseeraamisella Suomessakin? Tämä madaltaisi kynnystä omaan asuntoon pääsemiseksi. Etuna olisi, että asunnon arvonnousu jäisi asujan hyväksi eikä asunnon omistajan. Myös paine vuokralla asumiseen vähenisi.

Monilla ei ole nykyisellään yksinkertaisesti varaa omistusasuntoon. Vielä on aivan liian monta, jotka joutuvat kärvistelemään 1960-luvun laatikkoarkkitehtuurin luomien betoniseinien sisällä. Uusien vuokra-asuntojen trendinä on yhä pienemmät ja tiheämpään rakennetut kopperot. Näissä tapauksissa puhuminen asumisviihtyvyydestä vaikuttaa huonolta vitsiltä.

Nukkumalähiö metsän tai peltoaukean keskellä ja pienen elintarvikekaupan ympärillä ei riitä viihtyisään ihmisarvoiseen asumiseen. Kun asumisahdistukseen lisätään vielä korona-ahdistus, niin päätä maskin takana saattaa monilla huimata oikeasti. Köyhille tarkoitettujen asuntojen, vuokrakasarmien, usein kolkosta ympäristöstä olisi nykyiselläkin vuokratasolla päästävä viihtyisämpään asumiseen. Mitä nopeammin sitä parempi. Surullinen tosiasia on, että liian monen vuokralaisen tuloista menee suhteettoman suuri osuus asumiseen. Erityisesti pienituloiset eläkeläiset ja pitkäaikaistyöttömät ovat vuokra-ahdingon ytimessä.

Vuokra-asuntojen tuotannon lisääminen ei yksinään ratkaise ongelmaa, vaan tarvittaisiin lisää myös kohtuuhintaisia omistusasuntoja. Vaikkapa kunnan tai valtion tuella kuten takuita pitkäaikaiseen kiinteäkorkoiseen asuntolainaan.

PS-kuntavaaliehdokas 515

Thomas Kämper

Uusimaa

Vantaa

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Veli Savolainen
Hämmentynyt
#1

Tämä on aivan totta, asunnoista on pulaa ja varsinkin kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista. Historia on aika ikävä. Aina kun joku on keksinyt uuden keinon helpottaa asumista, niin markkinat ovat hoitaneet tämän pois päiviltä. Hyvä esimerkki on Asuntosäästäjät Ry. Sodan jälkeen oli huutava pula asunnoista. Martti Ilveskorpi keksi hartiapankkirakentamisen, missä asukas pystyi omalla työllään rakennuksella saamaan kasaan puolet asunnon hinnasta. Loppu oli omakustannuspohjaista tuotantoa ja KOP takasi lisäksi lainan. Markkinavoimat eivät tästä pitäneet. Sama kohtalo on asumisoikeusasunnoissa. Osa on kunnan omistuksessa ja homma toimii, osa yksityisten ja jälki on rumaa. Nyt uusi laki on valmisteilla ja siinä asukkaiden kohtalo on veitsenterällä. Mahdollistaako uusi laki joukko irtisanomiset ja asuntojen laittamisen lihoiksi? Miksi asuminen ei voisi olla samanlainen perusoikeus, kun koulutus ja terveys? Miksi tätä ei lailla hoideta kuntoon?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Kaiken syy löytyy taas, valitettavasti, keskustapuolueesta. Kepu ja demarit, nyt myös vihreät ovat tehneet maaseutuasumisesta mahdotonta. Ei löydy töitä eikä palveluja, kuka helvetti voi asua korvessa, vaikkakin kotoisassa ympäristössä, kun puuttuu koulut ja terveyspalvelut, ja vaikka uimahallit talvisin. Muuttopakkoa löytyy mistä tahansa näkökulmasta. Se on täysin selvää, että asuntopula tulee jatkumaan niin kauan, kuin elämä maaseudulla on käytännössä mahdotonta, ja nyt lisäksi polttoaineet ovat jo äärimmäisen kalliita, jotta edes eläkeläisillä ei ole varaa autoon, vaan on pakko käyttää julkisen tuen varoja taksimatkoihin, joka vasta yhteiskunnalle tulee maksamaan. Eikö olisi helpompi, kun polttoaineet olisivat jokaisen ulottuvilla, esim. 0,70 euroa litra, kuten Kanadassa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Jostain syystä tyhjät asunnot täytetään myös maahanmuuttajilla, joille koko asuntorakentamisen kapasiteetti ei tunnu riittävän. Kyllä asunnot riittäisivät suomalaisten tarpeisiin, mutta valtio verovaroista maksettava tukiasuminen nostaa vuokrat lisäksi pilviin, gryndereiden tileille. Aivan kuin grynderit tilaisivat maahanmuuttajia maahan, miten liittyy sosialistien rakennusbisnekseen, sehän on miljardibisnestä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Demareilla sormet pelissä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Juuri näin, päättäjällä asuntoja pilvin pimein, ja samalla päättämässä asumistuista. Tuntuisi perin omituiselta, että sosialisteilla ei olisi sormet pelissä. Demaripeli nostaa myös pienituloisten suomalaisten asumiskuluja rajusti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Sosialistien rakennusyhtiöt ovat asuntorakentamisessa aina ollut äärimmäistä kähmintää. Voitot valuvat sosialistien pankkiholveihin, jossa tietysti on mukana ne asukkaan saamat valtion tukiaiset. Peli on kierompaa, kuin korkkiruuvi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#4

Hei. Kiitos Thomaskin. Jumalattomuus kansan ”kermassa”, on pahimman laatuista julmuutta. Jeesus ja aito pyhäkoulu Suomeen, ettei menetetä vielä tuleviakin sukupolvia molokille, eli, isä perkeleelle. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#5

Hei. Kiitos Thomaskin. Jumalattomuus kasan ”kermassa”, on pahimman laatuista julmuutta. Jeesus ja aito pyhäkoulu Suomeen, ettei menetetä vielä tuleviakin sukupolvia molokille, eli, isä perkeleelle. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000