Perussuomalaiset

Ion Mittler

Potter-kirjailija Rowling sai trans-vihat niskaansa

Harry Potter -kirjoilla maailman rikkaimpien naisten joukkoon noussut J.K. Rowling on lukeutunut jo muutaman vuoden ajan trans-aktivistien eniten vihaamiin ja maalittamiin ihmisiin maailmassa. Rowling on taukoamattoman vihapostin tulvan kohteena kirjepostitse, sähköpostitse sekä Twitterissä. Lokakuussa trans-aktivistit maalittivat hyväntekeväisyys-järjestö Oxfamia, ja saivat Oxfamin poistamaan myynnistä Wonder Woman -lautapelin, jossa oli kuuluisia ja menestyneitä naisia, näiden joukossa Rowling.

Board game axed from Oxfam stores

HBO Max julkaisee alkuvuodesta 2022 ohjelman Harry Potter: Return to Hogwarts, jossa Harry Potter -elokuvien näyttelijät ja muut tekijät esiintyvät fanien edessä 20 vuotta vanhempina kuin silloin aikoinaan. Ohjelmassa ei kuitenkaan tulla näkemään J.K. Rowlingia. Syytä tähän ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta suosituin veikkaus mediassa on ollut se, että tuotantoyhtiö yrittä tasapainoilla Potter-fanien innostuksen ja Rowlingin persoonaan kohdistuvan trans-vihakampanjan välillä, jättämällä Rowlingin mahdollisimman kauas taka-alalle julkisuudesta.

HBO Harry Potter reunion special

Ehkä vuoden säälittävin Rowlingin cancellointi-tapaus nähtiin tällä viikolla, kun laatulehden maineessa oleva The Guardian poisti vähin äänin Vuoden Henkilö -yleisöäänestyksen, kun väärä henkilö nousi äänestyksen johtoon ylivoimaisella erolla muihin. J.K. Rowling nimittäin.

Guardian deleted their Person of the Year poll

Tällaisessa yleisön äänten mitätöinnissä ei ole sinänsä mitään uutta. Toinen laatulehden maineessa oleva julkaisu Time valitsi vuonna 2010 Vuoden Henkilöksi Facebookin toimitusjohtajan Mark Zuckerbergin, sivuuttaen yleisön äänestyksen, jonka voitti väärä henkilö nimeltä Julian Assange.

Was Assange too bad to be Time Person of the Year

J.K. Rowling on maailman kuuluisimpia ja rikkaimpia henkilöitä. Miksi hän riskeeraa kaupalliset yhteistyö-kuvionsa ja jossain määrin maineensa, asettumalla poikkiteloin trans-väkeä vastaan julkisesti? Miksi hän ei tee kuten muut superrikkaat, elä hissukseen jossain luksus-huvilalla, ja pidä suutaan kiinni poliittisista aiheista? Rowlingilla on tähän henkilökohtaisia historiallisia syitä, jotka ohittavat hänen nykyhetken kaupalliset intressinsä. Hän kokee velvollisuuden tunnetta käyttää vaikutusvaltaansa puolustaakseen naisia eräässä asiassa, joka on hänelle tärkeä henkilökohtaisesti.

Kesäkuussa 2020 Rowling julkaisi blogin, jossa hän selittää henkilöhistoriaansa ja syitä niille näkemyksille, joita hän on esittänyt liittyen trans-aiheisiin. Noin 30 vuotta sitten, tuntemattomana ja tavallisena nuorena aikuisena, Rowling joutui seksuaalisen päällekäymisen kohteeksi tuntemattoman miehen taholta, joka oli hiippaillut hänen luokseen takaa päin äänettömästi ja salaa jossain tilanteessa, jossa Rowling oli yksin. Tämän tarkempia yksityiskohtia Rowling ei ole antanut asiasta julkisuuteen, mitä siinä tapahtui, mutta sen verran vakavasta asiasta on kyse, että Rowling sanoo kokevansa vielä nykyäänkin psykologisesti ahdistavana sen, jos hän jossain sosiaalisessa tilanteessa huomaa takanaan yllättäen henkilön, joka oli saapunut sinne hiljaa ja hänen huomaamattaan.

J.K. Rowlingin blogi, kesäkuu 2020

Rowlingilla on henkilökohtainen agenda: naiset tarvitsevat turvallisen tilan falloksen omistavilta henkilöiltä. Rowlingin argumentti on, että naisilla on perusteltu syy pelätä ihmisiä joilla on fallos. (Samanlainen argumentti on kuultu myös suomalaiselta vihervasemmistolta aina toisinaan, ”jokainen mies on potentiaalinen raiskaaja”, silloin kun vihervasemmiston kaksisuuntainen mieliala on siinä asennossa, että on olemassa sukupuolia, siten että se ei ole pelkkä ilmoitusasia.)

Tämän takia J.K. Rowling edellyttää, että yhteiskunta ylläpitää naisille jatkossakin turvallisia tiloja, kuten julkiset suihkutilat, siten että sinne on pääsy kielletty falloksen omistajilta. Siksi Rowling kieltäytyy hyväksymästä sitä, että sukupuoli olisi ilmoitusasia. Jotta naisten ei tarvitsisi pelätä sellaista kuin tapahtui New Hallin naisvankilassa Englannissa vuonna 2017, kun juridisesti naiseksi itsensä muuttanut falloksen omistaja ahdisteli muita naisvankeja seksuaalisesti, ja raiskasi kaksi naista vankilan ulkopuolella.

Transgender prisoner sexually assaulted inmates

J.K. Rowling edellyttää, että yhteiskunnan on jatkossakin tarjottava naisille turvallisia tiloja fyysiset miehen sukuelimet omaavien henkilöiden muodostamaa potentiaalista uhkaa vastaa. Siksi hänelle ei käy, että ihminen saisi oikeuden käyttää naisten julkisia suihkutiloja vain vaihtamalla juridista sukupuoltaan pelkällä ilmoituksella. Ja siksi trans-aktivistit vihaavat häntä, koska trans-aktivistit haluavat vaatia juuri tällaista oikeutta itselleen.

Tämä vihanpito tuskin tulee loppumaan kovin pian. Rowlingilla on sellainen henkilöhistoria ja nykyinen vaikutusvalta, että hän tuskin tulee joustamaan omista näkökannoistaan. Lisäksi Rowlingilla on moraalisena tukena globaali seksuaalista väkivaltaa kokeneiden naisten joukko, joilla on samantyyppisiä traumaattisia kokemuksia ja huolen aiheita kuin Rowlingilla. Tällaisia naisia on helposti 10 kertaa enemmän kuin trans-aktivisteja. Mutta ajavatko he omia etujaan yhteiskunnassa yhtä äänekkäästi kuin trans-aktivistit? Se jää nähtäväksi. J.K. Rowling ainakin aikoo tehdä niin.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


13 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Voi tätä maailmanmenoa !? Tässä ei ole nykyisin , enään päätä ei häntää ?!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Yhteisvessat eivät ole hyvä idea julkisissa tiloissa. Puhumattakaan nyt yhteissuihkuista.

Kaikki on sukupuoliasioissa karannut käsistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Defund YLE
Iloinen
#3

Kampin kauppakeskuksessa kokeiltiin yhteisvessaa miehille ja naisille. Olisi hauska tietää, paljonko valituksia tuli. Vessa oli täynnä Mykkäsen kavereita eli espoolaismiehiä kyttäämässä. No suvakki tietenkään ei voi tuollaisesta valittaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ion Mittler IT-konsultti
#6

Yksi ensisijaisista syistä, miksi naiset eivät halua samaan vessaan jota miehet käyttävät, liittyy yksinkertaisesti hygieniaan. Seisten kusijoiden jäljiltä wc-istuin on usein epäsiistissä kunnossa, mikä häiritsee naisia joiden kaikki tarpeet tehdään istuen. Ja häiritsee tietysti miestäkin jos on tarvetta istunnolle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Defund YLE
Iloinen
#11

Joo tuo on totta. Kv konferenssissa nainen sanoi, kun kysyttiin mistä hän tunnistaa naisten vessan esim. Kiinassa. Vastaus oli tyrmäävä: hajusta. Minusta silloin Kampissa ainakaan kaikki eivät näyttäneet tyytyväisiltä, kun vessa oli täynnä espoolaismiehiä ja silmät vilkkuivat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ion Mittler IT-konsultti
#13

Wc-koppeja ei ole normaalisti rakennettu kovin tehokkaasti suojaaviksi ulkopuolisilta katseilta. Niistä on mahdollista kurkistaa yli tai ali. Yli ehkä todennäköisemmin jos harrastaa koripalloa tai lentopalloa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Vaikka wc-kopeissa olisi kunnon ovet, niin asioinnin jälkeinen tilanne on epämiellyttävä naisille.

Naisilla on usein tarvetta kohentaa asusteitaan käsien pesun jälkeen.

Nostaa hametta vetääkseen alushametta alaspäin tai avata vähän housujen vetoketjua työntääkseen puseroita paremmin housunkauluksen sisään. Ei sellaista voi alkaa tekemään kyttäävien miesten nähden.

Eikä ehostuksen korjaaminenkaan ole kovin mukavaa näissä olosuhteissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ion Mittler IT-konsultti
#12

Siinä olisi romantiikan ainekset koossa. Jos wc-tilassa on peilien luona pisuaarit, mies voi lorauttelun lomassa huikata olkapäänsä yli peilin luona nenää puuteroivalle naiselle kohteliaisuuksia. Ties mihin se voisi johtaa, vaikka alttarille asti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
Utelias
#4

Mutta tietääkö kukaan kommentoijista minkätakia nyky WC:eet tehdään niin pirun ahtaiksi?Monissa sairaaloissa ja kauppakeskuksissakin on niin ahtaita vessoja,että melken pitää tulla WC:tä ulos pyhkiään hanuriansa.!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Totta, wc-kopit ovat ihan älyttömän ahtaita ja pieniä!
Edes hoikka ihminen talvivaatteineen ei meinaa mahtua vääntymään paikoilleen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ion Mittler IT-konsultti
#9

En ole kokenut wc-koppeja liian ahtaaksi, mutta nyt kun talvivaatteet tulivat puheeksi, niin on kyllä yleistä että kopin sisällä ei ole alkeellisintakaan vaatenaulakkoa. Sitten talvivaatteiden kanssa menee säätämiseksi, kun kusta virtaavalle lattiallekaan ei voi jättää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

JK Rowling on oikealla asialla, hienoa ettei taivu painostuksen edessä. On fiksuja miehiä, mutta sitten on valitettavasti näitä vähemmän fiksuja miehiä jotka katsovat oikeudekseen käydä naiseen käsiksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ion Mittler IT-konsultti
#10

Ja sitten on sellaisia miehiä, jotka katsovat oikeudekseen mennä naisten suihkutiloihin pyytämättä, vaihdettuaan juridista sukupuolta pelkällä ilmoituksella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000